ECB:n kuukausiraportti: Teollisuuden käyttöaste edelleen alhalla

ECB on julkaissut kuukausiraporttinsa – jykevä 194 sivuinen tietopaketti josta löytyy tilastoa ja tietoa moneen makuun.

Homo Economicus pysähtyi  tutkimaan euroalueen teollisuuden käyttöastetta:

Myönteisestä talouskehityksestä huolimatta teollisuuden käyttöaste oli 77%. Tämä on vielä alle 81% pitkäaikaisen keskiarvon. Näillä käyttöasteilla ei vielä nähdä investointeja lisäkapasiteettiin. ECB:n mukaan käyttöaste on noussut voimakkaimmin Belgiassa, Saksassa, Maltalla ja Itävallassa joissa lähestytään jo pitkäaikaista keskiarvoa. Sensijaa Espanjassa ja Italiassa vasta 1/3 laskusuhdanteen menetyksistä on palautunut.

Kokonaisuudessaan ECB näkee talouskasvun jatkuvan euroopassa toisella vuosipuoliskolla, mutta hitaammin kuin ensimmäisellä.

Tällä kertaa ECB nostaa esiin erikoisesti kehittyvien markkinoiden (emerging markets) tärkeyden. Vuosien 2004-2009 välillä 63% kansantuotteen kasvusta syntyi kehittyvissä maissa. Erityisesti Kiina Ja Intia ovat entistä tärkeämmässä roolissa. Kun 90-luvulla mailman kansantuotteesta syntyi kehittyvissä maissa alle 20% nykytaso on yli 30%.

Tämä näkyy myös pörsseissä. Kun tärkeimpien kehittyvien talouksien osuus koko mailman pörssiarvosta oli 1990 alle 7% oli arvo noussut vuonna 2009 jo 32% osuuteen. Tämän luvun varjossa on hämmästyttävää miten vähän ainakin länsimaissa seurataan kehittyvien markkinoiden pörssejä ja listattuja yrityksiä. Herätkää, ja katsokaa mistä tuulee!

2 thoughts on “ECB:n kuukausiraportti: Teollisuuden käyttöaste edelleen alhalla

  1. Kupari ja autoteollisuus

     

    Päivän (14.10.) FT:ssä oli takasivulla vastaus mihin suuntaan ollaan menossa. Kuparin hinta on27 kuukauden jakson huipussaan ja USA:n itärannikon rautatierahtari CSX yllätti hyvällä tuloksella. Tuloksen sanottiin kertovan autoteollisuuden hyvistä näkymistä, terästä kuluu. Eräitä parhaimmista nousun ennakoijia ovat olleet nuo kaksi kupari ja autoteollisuus.

  2. Käyttöaste on noussut voimakkaimmin

     Belgiassa, Saksassa, Maltalla ja Itävallassa.
    Nuo erottuvat Euroopan muista maista ulkomaankaupan korkean osuuden maina. Samasta asiasta suomalainen talouskonsensus taas harmittelee, että avoimena taloutena Suomi on milloin mitäkin viisautta vajaa.

Comments are closed.

Related Posts

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top