Ei savua ilman tulta…

Kirjoitusvuorossa Hannu Lehtilä

Jos pörssiyhtiön tiedottaminen olisi yhtä epämääräistä ja surkeaa kuin hallituksen osinkoverotuksesta jakamat tiedotteet, asiaa puitaisiin raastuvassa.

Pari viikkoa sitten hallituksen kehysriihen tärkeistä veropäätöksistä saatiin odottaa tiedotetta useita tunteja, ja kun se tuli, siinä oli vain muuttama ylimalkainen luku. Hälyttävintä oli se, että tiedotteen olivat ”pusanneet” kasaan ministerien poliittisen avustajat päämiestensä hyväksymin luvuin, eivät valtiovarainministeriön ammattitaitoiset virkamiehet! Tämän jälkeen meni viikko, jonka aikana VM yritti laskea kehysriiheen viime metreillä tuodun, ja hyväksytyn, osinkoveromallin vaikutuksia. –Siinä vaiheessa jo palaneen käry oli tappaa. Nyt kiistellään siitä, mistä veromalli ministerien pöydälle oikein pulpahti. VM:n alkuperäisiä malleja se ei ollut.

Yhteisöveropäätös oli yksinkertainen ja rautalangasta helppo vääntää; alennus 24,5 prosentista 20:een on niin iso ja selvä, että sen ymmärtää jokainen. 20 prosenttia on tasaluku ja valtion menetys vajaa miljardi euroa. Se yritetään haalia kokoon osinkoverouudistuksella, yritystukien leikkaamisella ja ns. dynaamisilla vaikutuksilla. Osinkoverouudistus toisi ehkä 300 miljoonaa euroa, mutta viimeisten laskelmien mukaan yritystuiksi laskettavien avustusten määrä jopa kasvaa, josta Elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanenkin oli hämmästynyt, mutta tietysti iloinen! Dynaamisten vaikutusten laskeminen on taas enemmän arvailua kuin matematiikkaa.

Piensijoittajalle osinkoverouudistus tuli puun takaa. Kuka olisi vielä kuukausi sitten uskonut, että pörssiosingot pannaan 30-32 prosentin verotukseen. Samalla eriarvoisuus verokohtelussa kasvaisi. Finanssioikeuden professori Esko Linnakangas sanoi asian peittelemättä: ”Pidän listattujen ja listaamattomien osakkeiden veroeroa aivan liian suurena, jopa perustuslain 6 §:n (yhdenvertaisuusperiaatteen) mukaan ongelmallisena.”

Nyt pienosakkaiden ystävät menevätkin uusjakoon: kokoomuksen Jan Vapaavuori toistaa muutaman päivän välein, että ”kehysriihen päätöksiä ei muuteta. Piste.” Saman puolueen kansanedustaja Sampsa Kataja kehotti nimeltä mainittua ministeriä pitämään suunsa kiinni!  Pääministeri Jyrki Kataisen puheista ei saa oikein selvää, ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainenkin on vasta omiensa kovistelemana heräämässä havaitsemaan epäkohdan. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki oli ensimmäinen ministeri, joka havaitsi virheen, hänkin keskustan yrittäjätaustaisen puheenjohtajan, Juha Sipilän opastamana!

Mutta yksikään ministeri ei vielä ole esittänyt pienten osinkotulojen verohelpotusta. Sen teki 3.4.2013 EK:n hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila. Hän tukkisi rikkaiden osinkoverotuksen porsaanreiät ja helpottaisi pienosakesäästäjien asemaa. Vuosi sitten pankkibisneksen nokkamiehen, Kari Stadighin vetämä työryhmä esitti alle 2 500 euron osingot verovapaiksi. Näin kansankapitalismin selkäranka pysyisi ehjänä.  –Siihen ei näköjään tämä hallitus lämmennyt. Osinkoverotusta tullaan vielä rukkaamaan, sen sijaan yhteisöveroale tulee voimaan ensi vuoden alusta. Hallitus toivoo yritysten käynnistävän investointeja ja siten lisäävän työpaikkoja.

 –Jaa-a, sanovat sijoitusanalyytikot ja heltyvät toivottamaan hallitukselle onnea. Samalla he kuitenkin kaivavat muistiaan siitä, mitä tapahtui muutama vuosi sitten, kun yritysten Kela-maksuja alennettiin niin ikään miljardilla. Vaikutuksia investointeihin ei havaittu edes promillemittarilla, mutta lisäosinkoja kyllä maksettiin. Ehkä nyt käy samalla tavalla.  Syy on yksinkertainen; yrityksillä menee aika hyvin, niiden taseissa on rahaa ja investointeja olisi tehty ilman veroalekin, jos se vain olisi kannattavaa. Ja kun kerran rahaa on, täytyy sen hyödyttää myös omistajia. Niinpä nytkin on syytä odottaa syksyllä uutta, lisäosinkokierrosta, mikä tietysti meidän piensijoittajienkin sydäntä lämmittää.

Mutta sitä ennen seuraamme katsomosta, miten hallituksen kujanjuoksu jatkuu. Media on kertonut pääministerin hajotusvaaliuhkauksista, keskitetyn palkkaratkaisun kaatumisesta, yritysveroalen tietovuodosta elinkeinoelämälle, kehitysriihen lobbausväitteistä jne. Edessä on vielä loppuvääntö kunta- ja sote-uudistusesta, mikä tietää ehkä hankkeiden lopullista luhistumista tällä hallituskaudella.

Suurin ongelma on, ettei poliittinen järjestelmä, ja nykyhallituksen käyttöönottama poliittinen ohjaus, toimi. Hallitus on ajautunut konfliktiin sekä virkamies- että asiantuntijavalmistelun kanssa.  

Lue Punaisen mukin blogia.

Related Posts