Ukrainasta riittää näkemyksiä, mutta esitänpä omani, kun sitä työksenikin teen, eivätkä arvioni ihan hatusta ole tavanneet olla – ja Ukrainan kriisillä on suuret taloudellisetkin vaikutukset. Ukraina on todella vakava paikka, mutta en usko sen oleellisesti eskaloituvan, vaikka mahdollista se tietysti on.

Ensinnäkään Venäjän Krimin de facto miehitys ei ole mikään pitkän tähtäimen suunnitelma, joka sisältää koko Ukrainan valloituksen. Putinilla taustavoimineen on kylmän sodan mentaliteetti. Venäjä on seurannut raivolla, kuinka sen imperiumi on luhistunut Neuvostoliiton liiton hajottua. Lännessä siitä jäivät jäljelle vain Venäjän tapaan autoritaarisesti hallitut Valko-Venäjä ja Ukraina, joihin Venäjällä on vahvat kulttuuriset siteet.

Ukrainan oranssi vallankumous kymmenen vuotta sitten oli Kremlille kauhistus, koska se uhkasi viedä tärkeimmän liittolaisen länsileiriin – kenties Natoon asti Baltian maiden tapaan. Se oli murskaamassa Putinin kaavaileman Euraasian unionin. Viktor Janukovitshin paluu presidentiksi poisti uhkan, joka muuttui taas todeksi hänen kaaduttuaan Kiovan vallankumouksessa. Se oli Venäjälle yhtä suuri yllätys kuin muillekin. Kremlin nopeasti improvisoitu vastaus oli isku Krimille.

Venäjän ilmeinen tavoite Krimillä ja mahdollisesti muillakin venäläismielisillä alueilla on irrottaa ne Ukrainasta tai luoda itsenäisyyttä vastaava autonomia. Näin se loisi edes osan Euraasian imperiumistaan, joka toimii myös Venäjän sotilaallisena turvapuskurina. Lopullisesti hanke voidellaan kansanäänestyksellä, jonka Krim järjestää jo piakkoin. Muut venäläismieliset alueet saattavat seurata perässä, tosin väestösuhteiden vuoksi se on helpoin toteuttaa Krimillä.

Toinen tavoite on Ukrainan länsimielisten johtajien pelottelu niin perusteellisesti, että he myöntyvät Venäjän vaatimuksiin ja lopettavat flirttailun lännen kanssa. Tähän ei tietysti ole niin suurta tarvetta, jos Ukraina hajoaa, jolloin itäosan poliittinen orientaatio turvaa Venäjän intressit aika pitkälle. Suoraan sanottuna se voisi olla Ukrainalle ihan terve ratkaisu, niin rankat ristiriidat jakavat maata. Rumaa jälkeä siitäkin tosin syntyisi mitä todennäköisimmin kuten yleensä valtioiden hajotessa, mutta eipä ole kehumista nykyisissäkään sisäisissä jännitteissä.

Mitä on edessä? Luultavasti pitkä jäätynyt konflikti. Krim irtoaa Ukrainasta jos ei muodollisesti niin de facto. Ukrainalla ei ole sen estämiseen sotavoimaa, eikä väliaikaisella hallituksella poliittista auktoriteettiakaan siihen. Länsimaissa on tulkittu kovin tarkoitushakuisesti väliaikaishallituksen asema. Se, että länsihallitukset ja sekasortoinen parlamentti tunnustavat sen hätäratkaisuna, ei anna hallitukselle kummoista sisäistä asemaa.

Ukraina armeijan ammattisotilaista ja varusmiehistä iso osa on etnisesti ja kulttuurisesti venäläisiä. Ukrainan armeija ei ole tehnyt Krimillä vastarintaa, vaikka ei ole varsinaisesti antautunutkaan. Se voi olla vain realismia, mutta kyllä se minulle todistaa myös asetelmien ristiriitaisuudesta maan sisällä.

Länsimaat kaihtavat sotaa Venäjän kanssa Ukrainan vuoksi. Sama laskelma osui kohdalleen jo Georgian sodassa, ja Ukraina on Venäjälle paljon tärkeämpi asia. Se on lännessä tiedossa, joten konfliktia vältetään viimeiseen asti.

Suuret EU-maat eivät tue Yhdysvaltojen ajamaa kovaa linjaa, koska Venäjä on niille tärkeä kauppakumppani ja energiahuoltaja, toisin kuin Yhdysvalloille. Ja vaikka kukaan lännessä ei hyväksy Venäjän toimia ja toivo Ukrainan hajoamista, ei kukaan etenkään Euroopassa halua nostaa ylettömästi panoksia varsinkaan Krimin puolesta. Se on kuitenkin venäläisenemmistöinen alue, ja entinen Venäjän osa.

Jonkinlaiset pakotteet Venäjää vastaan toteutunevat, mutta veikkaan, ettei EU:ssa niihin lopulta hirveää hinkua ole. Se tosin riippuu myös Venäjän asenteesta. Toisaalta jonkin asteen pakotteet ja epävarmuus rassaavat Venäjääkin, jonka talous on piiputtanut viime vuosina kovan kasvukauden jälkeen. Vaikka Venäjä on kaukana aidosta demokratiasta, ei Putin voi ohittaa aivan kokonaan kansalaisten tuntoja. Putininkin on mietittävä politiikkansa pitkän aikavälin vaikutuksia. Tästä syystä en usko, että Venäjä laajentaa sotilaallista toimintaansa Krimin ulkopuolelle. Sitä olisi länsimaidenkin jo aika mahdoton sulattaa.

Yhteiset edut pakottavat osapuolet hakemaan sopua. Se pätee Ukrainaankin lännen lupaamista tukipaketeista huolimatta. Kiovan uusi hallitus kuvitteli voivansa lännen tuella rykäistä kertaheitolla Venäjästä irti, ja panna venäläismieliset ojennukseen. Se ei onnistunut. Edessä ovat pitkät ja vaikeat neuvottelut aseellisen uhkan keskellä, ja jonkin aikaa kestävä kansainvälisen epävarmuuden aika, joka heijastuu jossain määrin talouteenkin. Sodan syttyminen kuitenkin edellyttää, että jonkun keskeisen toimijan hermo pettää. Pidän sitä lohdullisessa määrin epätodennäköisenä.