Eläkkeelle jo synnytyslaitoksesta?

Pakinoitsija Seppo Ahti alias Bisquit irvisteli aikoinaan intoa väitellä yhä nuorempana. Hänen pakinassaan nuorin väitteli jo sikiönä kohdusta käsin ultraäänen avulla. Otsikon olen siis tavallaan lainannut sieltä.

2007 aikoihin Sonera Plazalla piti blogia henkilö, joka pyrki eläkkeelle muistaakseni 30-vuotiaana. Ajoitus oli sellainen, että epäilen tämän henkilön häipyneen ns. takavasemmalle, jos ilmaisu sallitaan.

Nyt on jälleen näemmä ilmaantunut pari reipasta nuorta miestä, joilla on samantapainen tavoite. Onhan se tietysti hienoa, että väestön ikärakenteen vanhetessa nuorilla miehillä on noin jaloja päämääriä. Eräitä varauksia haluaisin kuitenkin esittää:

-Tuotto on mielestäni ainakin joskus ylimitoitettu. Muistelen jollain olleen tavoitteena 12 %:n tuotto.

-Kyseessä lienevät poikamiehet, jotka varmaan jossain elämänsä vaiheessa perustavat perheen, johon rahaa uppoaa mukavasti. Edelleenkin epäilen, että monella nuorella miehellä iskee kaiken köyhäilyn jälkeen halu ostaa ns. kunnon auto, jonka hinnan ylärajaa ei ole olemassakaan.                                                                  

-Liioittelua olisi syytä välttää. Saattaa olla, että tämä sitaatti on alun perin kirjoitettu nimimerkillä, mutta nimen paljastuttua teksti ei ehkä kaikkia sukulaisia naurata?

Ai kuinka muistelen lämmöllä sitä ihanaa tunnetta, kun muut juhlavieraat kateudesta vihreinä ihailevat buffetpöydästä omalle lautaselleni kasaamaa upeaa Eiffel-tornia muistuttavaa ruokakekoa!”

Tämä temppu on nimittäin tehty hautajaisissakin. On siinä varmaan lähiomaisia naurattanut oikein perkeleesti. Sellainenkin asia kuin sosiaalisuus on olemassa enkä usko, että tuollaisella hautajaisissa mässäämisellä kehumisella löytyy ideaalisia työpaikkoja.

-Paras aiheesta näkemäni otsikko oli 2009 tienoilla ”Miljonääri vielä 50-vuotiaanakin”. Se oli siis tavoite pörssilaskun pohjalla.

Itselläni ei moisia eläköitymistavoitteita ole 58-vuotiaana. Seuraava kirja ilmestyy tänä syksynä.

4 thoughts on “Eläkkeelle jo synnytyslaitoksesta?

  1. rohkeaa

    Aika rohkeaa on ilmoittaa tuo nuorena ”eläköityminen” päämääräksi. Nimittäin, jos se ei toteudu, muut pääsevät ilkkumaan epäonnistuneelle. Ylipäänsä, varallisuudella kehuskelemisesta ei yleensä seuraa mitää hyvää. Kannattaa pitää matalaa profiilia. Aina sillointällöin joku äveriäs ”huijataan” julkisuuteen kertomaan varoistaan ja lehdelle siitä lienee hyötyä, mutta äveriäälle huijauksen kohteelle siitä on yleensä enämpi haittaa.

    1. Kell’ onni on, se onnen

      Kell’ onni on, se onnen kätkeköön,
      kell’ aarre on, se aarteen peittäköön,
      ja olkoon onnellinen onnestaan
      ja rikas riemustansa yksin vaan.

      Ei onni kärsi katseit’ ihmisten.
      Kell’ onni on, se käyköön korpehen
      ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
      ja hiljaa iloitkohon onnestaan.
      (Eino Leino)

      Sopii varmaan Suomeen paremmin kuin USA:han devil

  2. Tahti kohdallaan

    Aika hyvä tahti Pohatalla (ja muutamalla muulla) on silti alle 30-kymppiseksi varallisuuden kertymisen suhteen.
    Ja totta on sekin, että poikamiehenä homma on huomattavasti helpompaa, mutta onnistuu myös perheellisenä hyvin, jos on hieman keskimääräistä paremmat tulot (kokemusta on).

    Suomen huoltosuhdetta tosi-säästäjät eivät varmaankaan kyllä paranna.

    Itse asiassa näitä samankaltaisi blogeja on jo kymmeniä, joten varsin suosituksi tämä ”harrastus” on nuorten miesten keskuudessa muodostunut, kun blogeja kirjoittaa vain pieni osa samassa veneessä olevista.

  3. Ei se raha mikinkään katoa

    Kyllähän se raha jää kiertämään talouteen vaikka, joku rahansa osakkeisiin laittaakin. Myyjä kuluttanee saamansa rahat sitten johonkin.

Comments are closed.

Related Posts