Eletty vuosi 2010 ja suuntaviivat vuodelle 2011

Isoäitini syntymätilalla oli suuri joukko sijainniltaan ja ominaisuuksiltaan erilaisia peltoalueita, joita isoenoni johdolla viljeltiin menestyksekkäästi. Kullekin peltoalueelle oli ominaisuuteensa nähden valikoima viljeltäviä kasveja, joista vuosittain valittiin tietty laji arvioidun kysynnän, säätilan ja maa-aineksen rehevänä pidon mukaan. Maatilan liikeideana oli pyrkiä optimoimaan tulos kunnioittaen eri peltoalueiden ominaispiirteitä. Eri peltoalueet erilaisine ominaisuuksineen ja kullekin vuodelle valittuine viljelylajikkeineen hajauttivat maatilan riskiä luonnollisella tavalla.

Vuoden 2010 anti sijoittamisen saralla liittyy hajauttamisen sekä kylvön ja sadonkorjuun ajoituksen tärkeyteen. Hajautuksen suhteen positiivisen elämyksen synnytti kullan edelleen nouseva arvostus, negatiivisen sen sijaan alkukesästä tekemäni dollarisijoitus, jonka tappiollisuuteen euron suhteen en todellakaan tuolloin uskonut. Satoa on voinut edellisestä korjata, dollarin vahvistumiseen euron suhteen uskon härkäpäisesti, joten viikate ei vielä saa laulaa. Pari vuotta sitten perustettuun Afrikka-rahastoon heti alkuun tekemäni sijoitus lämmittää, vaikka vastaavalla ajanjaksolla olisi läjäpäin agressiivisemmin arvoaan nostaneita rahastoja ja osakkeita; kaiketi tässä on kysymys tunteesta, jonka talonpoika kokee, kun uudisraivio antaa ensimmäisen sadon, vaikka vaatimattomammankin. Nokia-pellosta on myös kuluneen vuoden aikaan korjattu satoa vaikkakin hyöty tulee "katokorvausten", eli verovähennyksiin oikeuttavien tappioiden muodossa.

Vuoden 2011 osalta uskon, että 1) kehittyvien maiden osakerahastoarvostukset nousevat, ennen kaikkea Venäjän (öljyn hintataso) 2) globaalien kuluttajabrändiyritysten arvostus jatkaa nousuaan (varakkaiden ihmisten lukumäärä kasvaa) ja 3) Euro/USD tasolle1.2 (Portugalin, Espanjan ja Italian tukitarpeiden siivittämänä).

Menestystä Vuodelle 2011!

Risto

Related Posts

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8