Elon Musk ja Asperger

Kevyttä

Vuonna 1891 vaivaishoidon tarkastaja kehotti Maskun kuntaa perustamaan hullujenhuoneen. Kunta kieltäytyi sillä perusteella, ettei kunnassa ole hulluja. Nämä ilmaisut löytyvät virallisista asiakirjoista (Vahe 1991 s. 246). Mitä Maskulla on tekemistä Muskin kanssa? Paljonkin.

Musk aikoo asuttaa Marsin. Vielä paljon hullumpaa on, että mies on ollut saman naisen kanssa naimisissa kahdesti.

Kun thaimaalaiset lapset joutuivat 2018 veden saartamiksi, Musk tarjosi sukelluslaitettaan. Kun sukeltaja sanoi, ettei laite mahdu ahtaaseen luolaan, Musk katsoi firmansa joutuneen niin huonoon huutoon, että kutsui sukeltajaa termillä ”pedo guy”. Oikeus totesi ko. termin olevan ok ja ehkä juuri tässä vaiheessa Musk innostui Twitteristä kuin ns. hullu puurosta. Jos Musk omistaisi Twitterin, hän voisi siellä vapaasti haukkua muita ja poistaa epämieluisat vastaväitteet. Musk tarjoutui ostamaan Twitterin yli 40 mrd dollarilla. Vasta tämän jälkeen Musk muisti, ettei hänellä ole tarvittavia rahoja ja pyrki perääntymään kaupasta. Eihän sitä kaikkea voi muistaa. USA:ssakin kuitenkin tunnetaan ilmaisu ”caveat emptor” eli ostaja varokoon. Kun oikeuskäsittely uhkasi päättyä tappioon, Musk joutui oston toteuttamaan. Tällä hetkellä Twitter tuottaa tappiota ja korot ovat nousseet. Musk erotti koko Twitterin johdon, mutta huomasi sitten senkin toimen huonosti harkituksi tai paremminkin sanoen harkintaa ei tässäkään ollut yhtään.

Osakkaat, rahoittajat ja työntekijät seuraavat tätä päätöntä törmäilyä kauhulla ja heitä tuskin lohduttaa yhtään, että asialla on nimikin, nimittäin Asperger. Mielestäni vaivaishoidon tarkastaja ja Maskun kunta olivat 1891 paljon selväsanaisempia, olkoonkin, että sellainen on nykyään täysin sopimatonta.

Uutinen lienee se, että ostin pienen erän Teslaa. Marsin asuttamiseen en vielä tällä viikolla aio osallistua.

Kuvan lähde

3 thoughts on “Elon Musk ja Asperger

  1. ” Tällä hetkellä Twitter tuottaa tappiota ja korot ovat nousseet”.

    On tosi erikoista ostaa firma, sotkea sen kuviot sekaisin. Vieläkin ihmeellisempää on päivän uutinen 11.11.2022, jossa todetaan, että firma ajautuu konkurssiin ensi vuoden kuluessa.

    Elon Musk’s tenure at Twitter got even bumpier on Thursday, as he reportedly told employees during an emergency all-hands meeting that he can’t rule out the company filing for bankruptcy in the next year.
    Musk made the announcement during the all-hands meeting after an employee asked about the company’s current run rate.

    Tämähän muistuttaa valeuutisia, joista ei kyllä ota selvää itse pääpirukaan..

  2. Eräässä mielessä Elon Musk on ollut nerokas. Hän on osannut aistia sen mikä on ihmisten mielissä tulevaisuutta ja rahallisesti hyödyntänyt tuon unelman. Hän on aistinnut että sähköautot tai avaruusraketit ovat ihmisten unelmissa, tehnyt yrityksen johon sijoittajat voivat lapioida rahaa tuon unelman toteuttamiseksi. Ja hän on elänyt ja saanut julkisuutta noiden sijoittajien rahojen avulla. Suomessa ja maailmalla on monia jotka ovat onnistuneet samassa, mutta harva on onnistunut yhtä näyttävästi.

    1. Yleisö ja media kiinnostuu henkilöistä, joilla on lievästi sanoen räväköitä mielipiteitä. Merkinnän aiheena oli ”kevyttä”, mutta ostin pienen erän Teslaa ns. reaalimaailmassa. Sijoitus on kevyt myös siten, etten sitä kovin vakavasti ota. Teslalla saattaa olla brändiarvoa ohi Volkswagenin, joka varmaan sähköautoja osaa kans valmistaa. Tesla voi olla autojen Apple eikä Steve Jobs ollut hänkään mikään nk. perusjamppa.

Comments are closed.

Related Posts