ERVV:lla on paha rakenteellinen ongelma
Kirjoitin reilu viikko sitten Euroopan rahoitusvakausvälineen ERVV:n konseptista, jossa on ilmeisiä ongelmia. Aikakauslehti Economist keksi http://www.economist.com/node/21536627 asiaan uuden kiintoisan perspektiivin.
Kreikan velkojat asetettiin kahteen luokkaan, valtiollisiin ja yksityisiin, joista jälkimmäisten saatavat leikattiin puoleen. Valtiot saavat kaikki rahansa takaisin, joskin pitkän ajan kuluttua. Päätös, joka tehtiin äänestäjien lepyttämiseksi, merkitsee yksityisille valtionlainoihin sijoittaville suuria riskejä jatkossa, sillä on perusteltua olettaa käytännön jäävän pysyväksi euroalueen velkasaneerauksissa.
Jos velkasaneeraukset tehdään aina vain yksityisen sektorin laskuun, on niiden saataviin helposti tiedossa kymmenien prosenttien leikkauksia, kun ylivelkaantuneita maita höylätään maksukykyisiksi. Kreikan leikkauksetkaan eivät välttämättä riitä, koska maan velka-aste on niiden jälkeenkin 120 prosenttia eli todella korkea lamaa potevalla maalle. Italialla on velkaa suhteessaan tuon verran.
ERVV taas ei takaa suunnitelmien mukaan kuin korkeintaan ensimmäiset 20 prosenttia luottotappioista. Sitä suuremmat leikkaukset luotottaja kärsii nahoissaan. Koska valtionvelkojen leikkaukset ovat yleensä suurempia kuin 20 prosenttia, ERVV ei ole järin luotettava vakuuttaja.
Ei siis ihme, että Italia joutui maksamaan kovaa, yli kuuden prosentin korkoa lainoistaan, kun se piti huutokaupan pari viikkoa sitten. Se oli paha pettymys, joka ajaa Italian vaikeaa rakoon. Kauaa ei Italia kestä moista korkoa. Siten kierre on valmis: epäluottamus nostaa korot kestämättömälle tasolle, jota EU:n puolinaiset päätökset eivät estä. Tilanne ajaa alas Italian maksukyvyn, mikä ajaa markkinat entistä hermostuneemmaksi ja korkotason ylemmäs.
Italiassa puhutaan hallituksen vaihdosta ja uusista vaaleista jopa viikkojen sisällä. Se voisi ratkaista sisäpoliittisen ongelman, ja johtaa kaivattuihin talousuudistuksiin. Mutta sekään ei ratkaise ERVV:n rakenteellisia ongelmia. Ja jos EU ei niitä ratkaise, epävakaus rahamarkkinoilla jatkuu. Tiedossa onkin lisää hätäkokouksia.
Kun mihinkään ei voi enää luottaa
Sijoittaminen ja sen subjekti, sijoittaja, kokee parhaillaan niin suuren muutoksen, että vie tovin aikaa, ennen kuin sen perusteellisesti ymmärrämme. Sijoittaminen, kuten muutkin ihmisen keksimät järjestelmät, perustuu tiettyihin yhteisesti sovittuihin aksiomeihin, joihin luotetaan. Yksi tällaisista aksiomeista oli, että valtion velkapapereihin sijoittaminen on riskitöntä. Kreikan mukana murtui peruskivi ja nähtäväksi jää mitä tästä lopulta seuraa. Tapaus Enron oli yritysmaailman suuri huijaus, jonka sijoitusmarkkinat lopulta sulattivat, koska yrityksen suhteen voi sijoittajalle käydä huonosti esim. konkurssissa, mikä ei sellaisenaan välttämättä sisällä rakennettua petosta vaan liiketoimintariski toteutuu. Kreikka teki Enronit riskittömällä markkinasegmentillä. Miksei kukaan ole vielä nostanut esiin tarvittavia oikeudellisia toimia väärintekijöiden tuomitsemiseksi? Ei kai luottamusta voida palauttaa ilman, että syylliset oikeudenmukaisesti tuomitaan tahi sitten virallisesti nimettyinä armahdetaan yleisiin syihin vedoten.
Valtio on omanlaisensa riskisijoitus
Valtioiden vetäminen oikeuteen edellyttäisi kansainvälisen oikeusjärjestelmän, jossa valtioilta voidaan ulosmitata omaisuutta. Se on varmaan yhä kaukana.
Valtionvelka on siinä mielessä riskisijoitus kuin osake tai yrityslaina, että valtiokin voi tehdä konkurssin eli jättää velkansa maksamatta. Kehittyvissä talouksissa se ei ole ollenkaan tavatonta, vaikka teollisuusmaissa sitä ei ole nähty aikoihin.
Markkinoiden oma rankaisumekanismi on, että konkurssin tehnyt maa ei saa luottoa pitkään aikaan millään korolla. Sitä ennen jo korot nousevat taivaaseen. Sen estääkseen valtiot tavallisesti maksavat velkansa. Toisaalta itsenäisessä valuutassa valtiot tavallisesti maksavat velkansa, vaikka sitten inflatoimalla valuuttansa keskuspankin avustamana. Sekin on osa valtionvelkojen riskiä, jota markkinat hinnoittelevat. Mitä riskittömämpi valtio, sitä halvemmallla se saa luottoa. Saksa maksaa sen vuoksi todella matalaa korkoa.
Sijoittajan houkutus on, että korkea riski antaa paremmat tuotot. Kehittyvän talouden kohdalla se voi olla kannattava riski. Muuta oikeusjärjestelmää valtiolainamarkkina ei toistaiseksi tunne.
Eihän tämäkään systeemi aina toimi, sen takiahan Kreikkakin velkaantui niin tolkuttomasti. Mutta tältä osin sijoittajat saavat syyttää itseäänkin – rahaa annettiin liian huoletta. Ylivelkaantumista ja poliittista leväperäisyyttä ei noteerattu rahan hintaan ajoissa. Oman käsitykseni mukaan tässä luotottavat pankit luottivat aika huoletta siihen, että isot euromaat Saksa etunenässä eivät laske yhtään euromaata konkkaan, koska se horjuttaisi niin pahasti euroa. Aika pitkään tämä pitikin kutinsa, muttei loppuun asti.
Polttaa, polttaa, …
Jatketaanpa keskustelua, niin minäkin alan vähitellen ymmärtää.
En tarkoittanut oikeudellisilla toimilla valtioihin kohdistuvia, vaan henkilöihin, jotka tehtävänsä ja asemansa puolesta kätkivät Kreikan todellisen taloudellisen tilanteen. Minulle on jäänyt kuva, että Kreikan velkaantumisaste ja budjettivaje tulivat yllätyksenä EU:lle ja EMU-ryhmälle. Raportoinnissa aiemmin oli tietoisesti annettu väärä kuva eli valehdeltu. Onko käsitykseni väärä?
Kuten Heikki kirjoituksessasi viittaat, pankit käyttivät härskisti hyväksi "liian suuri kaatumaan"-myyttiä euron suhteen. Eikö nyt olisi hyvä oikoa käsitystä antamalla Kreikan irrota eurosta ilman sen velkojen sosialisoimista? Euromaiden roolihan voisi jatkossa olla talouden "blockbusters"-myytinmurtajat.
Valtioitahan on vedetty oikeuteen, siis sodan hävinneitä. Mutta sitä ennen pitää sotia.
Nyt pitäisi EU:n toimia
EU:n sisälle olisi helppo luoda järjestelmä, jossa maan taloudellisesta tilanteesta virheellistä tietoa antaneet valtiot kärsivät rangaistuksen sakkoina tms – tällaisista mekanismeistahan on ollut huippukokouksissa puhetta, ja itse kannatan niitä ehdottomasti, kuten myös EU-tason julkisen talouden kontrollia. Sen olen tuonut esiin useissa blogeissa. Yhteisvaluutta ei toimi ilman yhteisvastuuta, ja yhteisvastuu vaatii yhteistä talouspoliittista pelisääntöpakettia ja kontrollia. Virhetietojen antaminen on vakava rikos, josta pitäisi rangaista, siitä olen totta kai samaa mieltä. Mutta siihen, että heitä voitaisiin rangaista jossain EU-tuomioistumessa, vaadittaneen reippaita perussopimusten muutoksia.
Kreikan erottaminen voisi olla sinänsä se kovin rangaistusaste ( Hollanti tällaista sanktiota ehdotti euroalueen kontrollijärjestelmän uudistuksen osana), mutta juridisesti ongelma on se, että tätä sääntöä ei ole vielä olemassa – eurosta eroamista ei alunperin pidetty vaihtoehtona, eikä erottamista voi tehdä sopimusten mukaan. Huono sopimus, kuten moni muukin osa eurosopimuksessa. Siksi niitä nyt rukataan viuaa tahtia, joskin mielestäni edelleen puolinaisin päätöksin.
Takautuvasti lakeja on vaikea soveltaa ainakin moraalin kannalta, eli jälkikäteen tehtyä lakia ei normaalisti saa kohdistaa aiemmin tehtyyn rikokseen. Kreikan erottaminen siten ilman olemassa olevaa sopimusta olisi juridisesti ja eettisesti tulenarka teko, Painostaahan Kreikkaa voi lähtemään, ja siitä merkkejä jo onkin, kun ehdot eivät tunnu kiinnostavan.
Vääriä tietoja levittäneitä voitaisiin rangaista kotimaassakin, jos kotivaltio siitä on kärsinyt, ja ihmettelenkin, miksi kreikkalaiset eivät vie omia johtajiaan oikeuteen, siis niitä jotka väärää tietoa levittivät ja vahingon aiheuttivat. Sen ei pitäisi olla ongelma juridisesti, asemansa väärinkäytöstä yleistä vahinkoa aiheuttaneille luulisi löytyvän pykälät, toinen asia onko poliittista tahtoa prosessiin lähteä.