EU alueen nettikauppoja suojellaan määräämällä alueen ulkopuolelta tilattaville tuotteille vero ja tullibyrokratia

Talous

EU suojelee omia yrityksiään samoin muutkin kauppablokit. Kaikki EU:n ulkopuolelta tulevat paketit tullataan ja niistä lankeaa 1.7.2021  alkaen ALV vero. Tähän saakka enintään 22 euron arvoiset lähetykset ovat olleet verovapaita ja niitä on tilattu vuosittain miljoonia EU:n ulkopuolelta. Muutos tulee voimaan kaikissa EU:n jäsenmaissa.

Muutos parantaa EU alueen verkkokauppojen kilpailuetuja. EU ulkopuolelta tilattaville paketeille on jatkossa tiedossa lisää byrokratiaa ja kustannuksia. Yhä suurempi määrä paketeista tullaankin tilaamaan EU alueen nettikaupoista.

Suomen Tulli on valmistautunut tulevaan muutokseen, mutta Tullin mukaan muutos tulee silti vaikuttamaan verkkokauppaostosten sujuvuuteen heinäkuussa.

Kysymyksessä on globaalin mittakaavan muutos verkkokauppaostosten sekä muiden EU:n ulkopuolelta toimitettavien vähäarvoisten tavaroiden osalta. Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä sidosryhmiemme kanssa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Tulli-ilmoitusten vuotuinen määrä nousee nykyiseltä alle miljoonan vuositasolta yli kymmeneen miljoonaan tai jopa enemmän. Kompleksinen uusi tietojärjestelmäkokonaisuus voi joutua koville tämän massan nielemisessä. Olemme testanneet järjestelmien toimivuutta, mutta erilaisista viiveistä johtuen riskejä silti on. Myös kumppanien järjestelmät voivat tuottaa haasteita, samoin tavaroita tilaavien puutteellinen tietämys muutoksesta, kertoo Tullin pääjohtaja Hannu Mäkinen.

 

Kuvan lähde: pixabay

One thought on “EU alueen nettikauppoja suojellaan määräämällä alueen ulkopuolelta tilattaville tuotteille vero ja tullibyrokratia”

  1. Tullin työmäärä varmasti kasvaa mutta toisaalta postinkulku voi muuten sujuvoitua. Enää ei ole tarvetta verotussyistä lähetellä muutaman eron arvoisia kiinanyssäköitä, jotka tuottavat länsimaisille postilaitoksille vain tappiota. Itse nykyisin osaan arvostaa kaupan nopeutta ja sujuvuutta enkä etsi absoluuttisesti halvinta hintaa, jos odotuksena on pahimmillaan kuukausien toimitusaika.

Comments are closed.

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin