Palveluja kuntalaisille vai…

Yhteiskunta

Kuntavaalien alla nousi / nostettiin esiin päämin., kansaedustaja, kunnanvaltuutettu Sanna Marinin aamiaiset. Ajankohta tuskin oli ihan sattumaa. Vertailukohde löytyy Ruotsista, jossa SDP:n Mona Sahlin joutui jättämään paikkansa ”parin Toblerone-suklaapatukan takia”. Niin, Sahlinilla oli pitkään vaikeuksia hoitaa raha-asioitaan ja luottokorttia oli käytetty omiin ostoihin 50.000 kruunun edestä eli Mariniin verrattavalla summalla. Ja vika oli tietysti epäselvissä ohjeissa, kuinkas muuten.

Mutta mennäänpä Suomen kuntiin. Näin vaalien alla puhutaan tietysti palvelujen tuottamisesta kuntalaisille, mutta mitkä ovat lopputulokset?

1960-luvulla monessa paikassa kunnallisveroprosentti oli 10%, nykyään keskimääräisesti se on kaksinkertaistunut.

Edelleen 1960-luvulla lapset oppivat kansakoulussa laskemaan, lukemaan ja kirjoittamaan taatusti sen verran kuin nykyisessä peruskoulussa. Koulukiusaamisesta ei puhuttu ja tuskin kyse oli pelkästään vaikenemisesta. Opettajien silloinen auktoriteetti auttoi järjestyksen säilymisessä niin oppi- kuin välitunneillakin.

Kunnanlääkärijärjestelmä kattoi 1960-luvulla koko maan ja kassakouluissa oli jopa hammashuolto hoidettu.

Kunnat toki huolehtivat nykyään ns. varhaiskasvatuksesta ja kasvavasta vanhuusväestöstä, mutta verovarojen käyttö liikuntahalleihin ja ns. kulttuuriin on hankala kysymys. Jos varat eivät riitä, eikö juuri em. kohteista pidä tinkiä? Vajaakäytössä olevat liikunta- ja kulttuuritilat tuskin edes lisäävät liikuntaa tai kulttuuria. Kuvassa Turun Logomon kävelysilta, vastaavat ovat  ratapihalla molemmilla puolilla vain muutaman sadan metrin päässä.

Sitten 1960-luvun moni muukin asia on muuttunut. Kunnat tilastoivat hallinnoksi vain kunnan ns. keskushallinnon, mutta on hallintoa muuallakin.

1960-luvulla monessa kunnassa ei ollut laisinkaan kunnanjohtajaa, ainoastaan –sihteeri. Kun virkakunta kasvoi, nimikkeinä olivat esim. kulttuuri-, maatalous-, ympäristösihteeri ja elinkeinoasiamies. Nykyään nämä kaikki ovat eri sortin johtajia ja päälliköitä alaisinaan vielä muutama ”sihteeri” ym. virkamies.

Kuten tunnettua, etenkin läntisessä Suomessa kuntia on tiheässä kuin kirppuja entisen koiran turkissa. Ja kun jokaisen kunnan johtajat ja päälliköt kokoustavat toistensa, luottamusmiesten, toisten kuntien edustajien ja ”sidosryhmien” kanssa, kyllä siinä seminaareja piisaa. Luullakseni 1980-luvulla kokouspaikan valinnasta tuli tärkeä kysymys. Niin, yli vuoteen mitään kokouspaikkoja ei ole nyt tarvittu lainkaan, kumma juttu. Malli ”edustamiseen” on saatu yrityksiltä. Ero on vain siinä, että yritykset yrittävät jotain myydäkin, kun kunnat vain ostavat.

Ja mitä enemmän oheistoimintaa, sitä enemmän siinä on selvitettävää vaikkapa Imatralla.

Vielä lisäesimerkki. Kulut yhtä oppilasta kohti vaihtelevat suuresti eri kunnissa. Linkissä väitetään syynä olevan oppilaskyydit. En usko. Esim. Turussa lukioitten määrää vähennettiin ja ylimääräinen – siis turha väki – sijoitettiin sivistystoimen hallintoon klemmareita laskemaan yms. ”työhön”.

Sitten oma esimerkkini. 10 v. sitten oikeusasiamies ratkaisi tekemäni kantelun hyväkseni. Mikään ei tosin ole muuttunut, eikä siinäkään mitään uutta ole, sillä kunnissa rikotaan jatkuvasti lakeja yms. säädöksiä. Huomionarvoista toki on, että Turun kaupungin juristi väkersi kanteluuni nurin menneen vastineen. Sellaiseen aikaa ja resursseja aina löytyy, kun kunta perustelee toimiensa sopimattomuutta ja moitittavuutta. Lisäksi kaupungin juristi varmasti ymmärsi kirjoittavansa puuta heinää, kuten juristit hyvin usein muutoinkin tekevät.

Joten: eiköhän luottamusmiesten pitäisi keskittyä sen valvomiseen, että kunnat täyttävät lakisääteiset velvollisuutensa ja jättää Pietarin reissut vähemmälle, vaikka siten Imatran kunnanvirasto saakin kivasti virikkeellistä puuhaa aikansa kuluksi kuittien selvittämisessä.

Niin, ja luottamusmiehet saavat halpaa viinaa ”seminaaristaan”.

Luottamusmiesten valvonnasta käy esimerkki eduskunnan tarkastusvaliokunta. Sille joukolle Tytti Yli-Viikari kirjoitti sellaisesta aiheesta kuin ”asiantuntijuuksien törmäyttäminen ja näkökulmien ristipölytys” ilman, että kukaan reagoi. Siis tämä oli valtion ylimmän ”tilintarkastajan” toimintaan hyvin sopivaa?

Palaan vielä lopuksi Kesärantaan. Ohjeitten mukaan puolueen tilaisuuksissa lasku maksetaan puoluetuesta, siis verovarojen toiselta momentilta. Se ei edes tullut mieleen, että omaa rahaa käytettäisiin.

Vuorineuvos Paavo Honkajuuri sanoi, että tarpeeksi suuri yrityksen pääkonttori ei tarvitse alaisekseen mitään tuotantolaitoksia, vaan ”työllistää” itse itsensä omalla sisäisellä kirjeenvaihdollaan.

Vahvasti luulen, että nykyhallinto ei tarvitse ollenkaan hallintoalamaisia (paitsi laskunmaksajiksi), kun kirjeitä lähetellään Valtioneuvoston kanslian ja sen alaisen verohallinnon välillä.

Hyvää vaalipäivää!

Täsmennys: kuntien yl. kehityksessä viittaan kirjoittamaani kirjaan Maskun historia II, 425 sivua.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Related Posts

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com