Euro on pitkässä nousutrendissä

 

Mielenkiintoinen markkinatilanne sikäli, että kp-taite näyttää Euroopassa tulleen aika selvästikin, mutta jenkkipörssit ovat kurkottaneet viime päiviin asti ylemmäs. SP500 ja Dow Jones ovat ällistyttävän lähellä rekordiaan viime keväältä ottaen huomioon, millainen paniikki velloi kaikkialla pari kuukautta sitten. Sopinee irvailla, että kyllä se ennustettu Big Crash iski – tosin päinvastaiseen suuntaan kuin konsensusennusteet julistivat.

Europörssien vaisuutta selittää ainakin euro, jonka arvioin pari viikkoa sitten olevan teknisen analyysini perusteella pitkässä nousutrendissä. Pidän kiinni näkemyksestä, ja vahvistunut euro onkin edelleen, mihin oli tietysti vaikutuksensa Yellenin kyyhkyspuheilla. Joka tapauksessa euron trendi on ollut nouseva jo jonkun aikaa, ja pitkien indikaattorien perusteella ralli voi kestää ja voimistua vielä pitkään, sahaillen toki edestakaisin.

Fundaperusteeksi tähän käy se, että Fedin kiristyvä linja on osoittautunut odotettua hitaammaksi, ja ehkä EKP:n elvytyskin jäi sittenkin alle odotusten. Voi takana olla muitakin syitä.

Valuuttojen suhteen olen oppinut sen, että en kuvittele tietäväni niiden liikkeistä oikeastaan mitään muuten kuin teknisen analyysin perusteella. Osaan mielestäni jotensakin relevantisti ynnäillä osakkeiden hinnoittelua, mutta valuuttojen oikeasta tai väärästä hinnasta en osaa sanoa käytännössä mitään. Siitä huolimatta teen jonkin verran valuuttakauppaa, ja osumia on kohtalaisen hyvin – ihan puhtaasti teknisin perustein ja ajoituksin.

Enkä toisaalta tiedäkään, mitkä kaikki tekijät valuuttojen liikkeisiin vaikuttavat – enkä olettaakseni ole tässä radikaalisti eri asemassa kuin muut. Kun valuuttaeksperttien makroanalyyseja lukee, niin syitä liikkeisiin tuntuu olevan noin miljoona. Etkä koskaan voi tietää, mitkä niistä ovat oleellisempia kuin toiset – etkä varsinkaan sitä, millaisia odotuksia on leivottu kursseihin.

Kaiken kukkuraksi markkinat liioittelevat liikkeissään tehden pahojakin hinnoitteluvirheitä sentimentin heiluessa, kuten osakkeiden kohdalla tiedämme. Viime vuoden euron romahdukseen hinnoiteltiin jo niin paljon kielteisiä asioita, että jo se itsessään perustelee vahvistumisen, oli reaalitalouden suunnasta euroalueella ja Yhdysvalloissa mitä mieltä tahansa.

Tästä syystä en paljoa anna arvoa fundamenttianalyyseille enempää makrotalouden kuin valuuttojen suhteen. Jos joku mielestään oleellinen asia on jo kaikkien talousviisaiden ja heidän kuulijoidensa tiedossa, on se tieto satavarmasti hinnoiteltu ajat sitten sijoitusinstrumentteihin. Kun tällaisen tiedon jakavat autuaallisessa yhteisymmärryksessä kaikki, voit olettaa kohtuullisen varmasti, että markkinat käyttäytyvät konsensukseen nähden yllättävästi. Juuri näin kävi pari kuukautta sitten, kun joka tuutista vakuutettiin raaka-aineiden ja niiden myötä puolen maailman romahdusta.

En tiedä mikä on valuuttojen konsensusennuste nyt, mutta teknisen analyysini puolesta euro on siis vahvassa nousussa sanotaan nyt lähimpien kuukausien perspektiivissä. Odotan euron nakuttavan kesän mittaan 1,25 taalan nurkille.

http://www.marketwatch.com/investing/currency/eurusd/charts?symb=EURUSD&countrycode=US&time=12&startdate=1%2F4%2F1999&enddate=4%2F1%2F2016&freq=2&compidx=none&compind=none&comptemptext=Enter+Symbol%28s%29&comp=none&uf=7168&ma=1&maval=50&lf=32&lf2=4&lf3=1024&type=2&size=2&style=1013

9 thoughts on “Euro on pitkässä nousutrendissä

  1. eurusd

    itekki olen jo jonkun ajan pohtinut että euron lasku on pysähtyny. eihän eur-usd uusia pohjiakaan ole saavutettu yli vuoteen. ja alkaa näyttää näyttää fedin koron nosto valmius alkaa pettää pettää. oma veikkaus että 0-0.25% ohjauskoron nosto tänä vuonna mikä on vielä fedin virallisesn ennusteen ali ja ensi vuonna jo alataan jopa jo keventämään rahapolitiikkaa? ja mitä tulee ekp rahapoliitiikkaan uskon kevennykset on aikalailla jo käyttety loppuun. silti epäilen tuota 1.25 eur-usd kesään mennässä koska uskon euron nousun arvon nostavan ekp painetta keventää rahapolitiikka entisestään se vähä mikä on vielä kevennesttävissä vaikka euron arvon lasku ei ole ekp:n virallinen tavoite olekaan ja eurosta on tullu eräänlainen ”turvasatama” joka vahvistuu osakemarkkinoitten laskussa mikä on tuonnu ainakin oletuksia ekp:n lisäelvytyksitä. eli uskon että eur-usd treidaa niillä tasoilla missä se on viime vuoden ollu ilman selkeetä suuntaa ainakin tämän vuoden.

     

  2. Arvioni on tekninen

    Saatat olla oikeassa, mutta en ota kantaa fundakysymyksiin, kun arvioni on puhtaasti tekninen. Minulla on yli kymmenen vuoden aktiivinen kokemus markkinoista ja teknisestä analyysista, ja ennustelen siltä pohjalta.

    Muistutan, että esimerkiksi ennusteeni öljyn 40:n taalan puhkaisusta maaliskuussa ennen kp-taitetta piti täsmälleen kutinsa, vaikka mikään funda ei sitä puoltanut. Samoin kun sanoin –muutaman tunnin tarkkuudella- osakemarkkinan pohjassa, että odotan kuukauden parin rallia, niin näkemyksen jakajista oli vaikea koota edes kahden hengen seurue.

    Uskallan tehdä konsensuksen vastaisia arvioita, koska ilmeisesti minun markkinakokemukseni on määrällisesti tai laadullisesti parempaa kuin monen muun. Huteja tulee, mutta aika usein olen oikeassa riittävällä tarkkuudella. Se on kokemuksen hyöty.

    Tämäkin arvioni eurosta on luonteeltaan samanlainen: sille on joukko teknisiä perusteita, ei juuri muuta. En kuitenkaan jaksa perata perusteita, koska se olisi liian työlästä ja aiheeseen paneutumattomalle lukijalle hyödytöntä.

    Heikki 

  3. PS

    Annanpa nyt maistiaisiksi lyhyen ajan teknisen arvion: seuraavaksi euro putoaa viikon parin aikana n 1,125 taalaan. Sitten on taas – tällä tiedolla – suunta uudestaan ylös 1,15:een.

    Heikki

    1. 1,125:n tuntumassa nyt ollaan

      Aivan häkellyttävä osumatarkkuus 🙂

      1. Kiitos! Aika nappiin tosiaan meni…

        En huomannutkaan tätä kommenttia kuin vasta nyt, kiitän!

        Aika kymppiin tosiaan osui. Tämä kuvaa, että markkinat toimivat paljon enemmän teknisin perustein kuin usein kuvitellaan. Dataa tulee ja menee vaikeasti ennakoiden ja odotukset murentaen, sen perusteella ei pitäisi olla mahdollista ennakoida kurssien liikkeitä – mutta niin se vain on joskus hirveän helppoa, ja selvästi etukäteen, kun sijoituskohteen liikkeisiin ja tekniseen analyysiin on paneutunut.

        Heikki 

      2. Hyvin sanottu

        Mielestäni noin hyvään osumatarkkuuteen mitä olet täällä Piksussa kirjoittanut, vaaditaan teknisen analyysin lisäksi nimenomaan kokemusta ja ymmärrystä sijoituskohteen liikkeistä.

      3. Kylllä ne tosiaan kaikki

        Kylllä ne tosiaan kaikki täytyy olla paketisssa, vaikea sanoa mikä merkitys milläkin on, mutta ei TA:sta tietysti mitään iloa ole ilman mittavaa kokemusta kustakin markkinasta ja kohteesta. Tosin on niinkin,että tietyt markkinaliikkeet ovat yllättävän universaaleja eli kohteesta riippumattomia. Ainakin ne tunnistaa kokemuksella usein nopeastikin vaikkei olisi suurta kokemusta kyseisestä kohteesta.

        Heikki 

  4. Ainakin Handelsbanken odottaa euron heikentyvän

    Törmäsin ainakin yhteen instikka-arvioon, joka ennustaa euron heikentyvän taalaa vastaan, kun Fed hiljalleen kiristää. Eli se peruste jonka kaikki tietävät, ja joka taatusti on ajettu hintoihin ajat sitten.

    http://www.piksu.net/analyysit/handelsbanken

    Tuossa noin viikon vanhassa arviossa ennustetaan syksyllä euron olevan enää 1,05 taalaa, kun se arviohetkellä oli 1,13. Arvio on ainakin tässä kohtaa jo vähän mäellä, koska euro on vahvistunut. Ja minun mielestäni siis suunta on ihan toinen kuin heidän mukaansa. Kiintoisaa nähdä taas osuuko Big Funda & Money vai Onkiniemen käppyräseura lähemmäs totuutta.

    Heikki 

  5. Viikko sitten…

    Luin lisää vanhoja raportteja. Viikko sitten Handelsbanken arvioi, että euro on on jo kesäkuussa 1,05:ssa. Tuossa kohtaa euro oli 1,12 – ja itse tuolloin sanoin euron olevan nousutrendissä. Kyseistä arviota vastaan uskalla tehdä vaikka henkilökohtaisen vedon jos niikseen.

    Tässä ennusteessa euron arvioitiin olevan syksyllä 1,00 taalaa eli viikossa on jo reivattu arviota 0,05 senttiä ylemmäs, kun euro on vahvistunut. Näin hyvin arviot kestävät aikaa….

    Helmikuun alussa arvio oli, että maaliskuun lopussa euro on 1,05 taalaa –  eli raikkaasti metsään meni. Älkää ihmetelkö, jos käytän konsensusennusteita lähinnä kalankääreenä.

    Älä usko auktoriteetteja, kysy minulta, kuten vanha kaverini tapaa vitsailla.

    Heikki 

Comments are closed.

Related Posts