Työmarkkinajärjestöt ja valtio ovat tehneet päätöksiä ("Työllisyys ja kasvusopimus" sekä "Budjettiesitys"), jotka korjaavat Suomen kilpailukykyä. Mutta riittävätkö toimet?

Vientiteollisuuden ja yhteiskunnan kannalta tärkein kustannustekijä ovat julkiset palvelut. Saamme käyttämistä tuotteista ja palveluista noin 55% ilmaispalveluina julkiselta sektorilta ja noin 45% palveluista ostamme vapaan valintatalouden piiristä. Ilmaispalvelut (koulutus, turvallisuuspalvelut, terveydenhuolto, infrastruktuuri …) muodostavat niukan enemmistön ja niiden hinta ja laatu ovat vähintäänkin yhtä oleellinen osa kilpailukyvyn parantamista kuin työvoimakustannukset.

Työmarkkinajärjestöt ovat hoitaneet oman osansa ammattitaitoisesti

Työvoimakustannuksia on helpompi arvioida. Ne ovat selkeän numeerisia ja helppoja verrata. Ja näyttää siltä, että työmarkkinajärjestöt ovat toimineet hyvällä ammattitaidolla. Työllisyys ja kasvusopimuksen mukaiset palkankorotukset korjaavat kilpailukykymme palkkakustannusten osalta samalle tasolle, jolla olimme vuonna 2008, kun vientiteollisuutemme rapautuminen alkoi. Palkkakustannuksemme nousivat vuosina 2009 ja 2012 yhteensä noin 3% muuta Euroaluetta nopeammin, ja nyt tehty vakaussopimus korjaa tilanteen.

Työvoimakustannukset tuntia kohden Euroalueella ja Suomessa. (Lähde: Suomen Pankki; Euroopan keskuspankki)

Julkisen sektorin palveluiden hinta (=kokonaisveroaste) on edelleen korkea

Julkinen sektori on ongelmallisempi. Julkisen sektorin velannotto ja vaje alkoi vuonna 2008 ja jatkui yli vuoden 2010 nousukauden aina nykyiseen taantumajaksoon saakka ja jatkuu edelleen. Julkisen sektoin vaje on laskentatavasta riippuen luokkaa 2….4% / BKT, eikä budjettiesitys tuo kunnon korjausta. Budjettiesityksen säästöt ovat noin 0,5% /BKT eikä tämä riitä.  Julkisen sektorin palvelut (55% yhteiskunnan palveluista ja tuotteista) tulevat kalliiksi, ja niiden hintataso (=kokonaisveroaste+velanotto) heikentää kustannustasoamme ja kilpailukykyämme.

Julkisen sektorin (lähinnä valtion) vastuullisuus ei ole tällä hetkellä aivan työmarkkinajärjestöjen luokkaa, mutta korjaavat toimet vaativat aikaa. Meidän kansalaisten on hyvä olla kärsivällisiä.

Yhteiskunnan laadulliset tekijät määräävät kipailukyvyn perustason

On harmi, että joudumme keskustelemaan kustannustasosta ja palkoista, kun pidemmän aikavälin kilpailukyvyn kannalta tärkeimpiä ovat yhteiskunnan laadulliset tekijät:

• yhteiskuntainfrastruktuurin toimivuus
• koulutustaso
• olemassa oleva yritysinfrastruktuuri (tehtaat, laitteet, organisaatiot, brandit,….)

Mutta nyt on pakko puhua kustannuksista kun Suomen korkean teknologian vienti on puolittunut ja vientimme jalostusarvo on pudonnut. Suomi (kuluttajat, yritykset ja julkinen sektori yhteensä) velkaantuu muuta Euroaluetta nopeammin ja teollisuustuotantomme vähenee. Kipeät toimet ovat välttämättömiä.

Vientiteollisuuden tukeminen auttaa ahdingossa

Onko olemassa oikotietä menestykseen? Kovin paljon ei voi tehdä, mutta kansantaloustiede antaa erään oikotien – vientiteollisuuden tukeminen. On olemassa sääntö, jonka mukaan vientiteollisuuden kustannustason 1% pudotus nostaa maan elintasoa ja palkkatasoa pitkällä aikavälillä myöskin noin prosentin. Tämä seuraa siitä, että palkkoja voidaan nostaa kautta linjan (myös partureiden ja valtion virkamiesten osalta), jos vienti vetää.

Vientiteollisuuden tukemisen ei tarvitse olla EU direktiivien ja WTO:n kieltämää suoraa tukea. Vientiteollisuuden epäsuoraa, sallittua tukea ovat väylämaksujen poistaminen (luotsaus voi olla ilmaispalvelu) tai valtion tukemat investoinnit lentokenttäinfrastruktuuriin. Vain mielikuvitus on rajana kun keksitään keinoja piilotukeen. Mutta rajansa kuitenkin kaikella. Tuet helpottavat tilannetta, kun vientiteollisuuden ahdinko on akuuttia, mutta pidempiaikaiseksi rakenteelliseksi lääkkeeksi niistä ei taida olla.