Nokian ratkaisu oli ilmeisen välttämätön ja luultavasti oikea

En ole koskaan kirjoittanut täällä Nokiasta tai ylipäätään tietotekniikkabisneksestä, koska en tunne alaa juuri ollenkaan. Mutta liiketalouden lait ovat samat kaikilla sektoreilla ja yhtiöillä. Nokian puhelinten myynti ei ollut yllätys vuosien tappioiden ja markkinaosuuden kutistumisen jälkeen. Kassa kuihtui, eikä käännettä näkynyt. Oliko floppi missä määrin yksin Elopin vika, sen arvioinee historia. Kriisiyhtiöön hän kuitenkin tuli, ja sellaisena se pysyi kännyköiden osalta.

Päätös oli varmasti yhtiön johdolle vaikea, ja varsinkin pitkään mukana olleille suomalaisille. Mutta puhelimista on tullut harvinaisen tuulinen ala, eivätkä panostukset auttaneet Nokiaa. Nesteessä ovat monet muutkin entiset voittajat, kuten BlackBerry. Katteet ovat joutuneet paineeseen hyvässäkin nosteessa olleilla valmistajilla, sillä kilpailu on koventunut armottomaksi. Se ei ole vain Nokian ongelma, ja Microsoft kohtaa saman hikisen väännön.

Suomessa kauppahintaa on arvosteltu liian halvaksi, mutta siinä haiskahtaa aika lailla kansallinen ylpeys ja kiukku suuren tarinan katkeamisesta. Minulla ei ole harmainta aavistusta Nokian kännykkäbisneksen ”oikeasta arvosta”, mutta tuskin sitä on siitä äänekkäimmin huutavilla kriitikoillakaan. Viisi ja puoli miljardia euroa vastaa vain kahden vuoden liikevaihtoa, mutta liikevaihto ei ole arvon mittari, koska vain tuloksella on merkitystä. Liiketoiminnan arvon määrittäminen on ylipäätään todella vaikea laji; se on sitä jopa reaaliomaisuuden kohdalla, koska omaisuuden hinta ei ole vakio missään omaisuusluokassa. Kiinteistöjenkin hinnoitteluun vaikuttaa moni asia – kuolevilla alueilla ne ovat näennäisesti naurettavan halpoja, mutta se on yhdentekevää, jos kukaan ei kiinteistöjä halua.

Liiketoiminnan arviointi on vielä hankalampaa, koska tappiollinen bisnes on lähtökohtaisesti arvotonta. Toki Nokian osaamisella ja fasiliteeteilla joku arvo on, mutta siitä ei varmastikaan ole mitään oikeaa tietoa kenelläkään. Jos Microsoft saa puhelimet kannattamaan, on se tehnyt hyvän oston. Mutta se ei tarkoita, että Nokia itse tai kukaan muukaan siinä olisi onnistunut. Ja jos Microsoft ei onnistu, on se tehnyt huonon kaupan. Mutta kumpikaan vaihtoehto ei todista sitä tai tätä sen suhteen, mikä oli Nokian puhelinten oikea hinta. Se ei koskaan valkene meille, kuten ei mikään muukaan vastaava kauppa. Vastaus pysy teoretisointina.

Mutta jos Nokia ei uskonut pääsevänsä enää kännyköissä voittajakehään, on ainoa järkevä tie myydä kannattamaton osa pois. Yksikään yhtiö ei voi kattaa tappioitaan kannattavilla toiminnoillaan mittaansa enempää, muuten koko yhtiö voi kaatua. Nokian nykyisessä tilanteessa myynti oli ilmeisen välttämätön ja luultavasti oikea päätös, joskaan mitään varmuutta emme siitä koskaan saa, mielipiteitä kylläkin vuosikymmeniksi eteenpäin.

 

 

5 thoughts on “Nokian ratkaisu oli ilmeisen välttämätön ja luultavasti oikea

  1. ”Viisi ja puoli miljardia

    "Viisi ja puoli miljardia euroa vastaa vain kahden vuoden liikevaihtoa,"

    Olen vahvasti eri mieltä, perustelut alempana.

    Kauppahinta on lähempänä vain kahden kvartaalin kuin kahden vuoden liikevaihtoa. Devices and Services ei-IFRS liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 2013 yhteensä 5612 miljoonaa euroa eli 5,612 miljardia euroa.

    Tarkempi kauppahinnan tarkastelu paljastaa, että tarjottu summa on vieläkin pienempi itse matkapuhelin liiketoiminnasta. Kauppasumma on 5,44 miljardia euroa, josta Devices and Services osuus oli 3,79 miljardia euroa ja loppuosa kauppasummasta 10 vuoden lisenssimaksuja. Q2 2013 raportoituun Devices and Services ei-IFRS liikevaihtoon (2,724 miljardia) verrattuna kauppahinta vastaisi täten vain vähän yli neljän kuukauden liikevaihtoa.

    Lähde liikevaihtotietoihin http://www.results.nokia.com/results/Nokia_results2013Q2f.pdf

     

    1. Anteeksi ja kiitos

      Nappasin tietoni lehdestä, siellä oli tuo 2,7 mrd mutta se olikin kvartaalin vaihto, ei vuoden. Hiukan erikoinen tapa kertoa liikevaihto, mutta virhe oli minun. Joka tapauksessa perusteesini on sama: liikevaihto ei ole mikään arvon mittari, jos toiminta on tappiollista. En maksaisi senttiäkään Talvivaarasta, vaikka liikevaihdon perusteella se on pilkkahintainen pörssissä, eikä siitä maksa kukaan muukaan, koska tappioista ei kannata kenenkään maksaa, niitä pitää päinvastoin karttaa. Jos tuotantoa ei saa kannattamaan, on ao bisnes pelkkä riippa yhtiölle, kuka sen sitten omistaakin tai ostaakin.  Heikki

      1. Ps

        Tuosta virheestäni vielä, että en siis tosiaankaan ole seurannut Nokiaa kuin uutisista, eikä yhtiö ole omistuskohteena minua koskaan kiinnostanut kuin muutaman spekulatiivisen päiväkaupan verran, sekin vuosia sitten. Sen vuoksi tuo karkea virhekin minulta livahti – mutta ei se tosiaan perusajatusta muuksi muuta.  Heikki

  2. Nokiasta

    Ensin totean, etten niinikään firmaa tunne. Uutisen jälkeen kurkkasin laarin pohjalle ja sieltä löytyi 500 osaketta, ostettu ehkä vuosi sitten. Ei ole isoin positioni. devil Odotinkin ylläolevan kaltaista arviota.  ~Parin viime vuoden perspektiivissä se saattaa olla oikea. Kuitenkin, pidemmällä aikavälillä olen surullinen, en niitten 500 osakkeen takia, vaan koska olen suomalainen.

    1. Ikävin vaihtoehto

      Surkeinta olisi, jos koko yhtiö kaatuisi matkapuhelinten mukana, nyt sille jää sentään kannattavaa toimintaa ja vahva kassa. Ja tuurilla Microsoft saa puhelimet kannattamaan ja pitää tuotantoakin Suomessa. Mukavinta tietysti olisi ollut, jos Nokia olisi pärjännyt omillaan, mutta huonoistakin vaihtohdoista on osattava valita. Huonosti käy sijoittajallekin, jos roikkuu vanhoissa hyvissä mutta raskaasti tappiollisiksi käyneissä osakkeissaan, ja myy niiden alta pois ne oikeasti hyvät.  Heikki

Comments are closed.

Related Posts

Talous

Evergrande ei ole Lehman 2.0

Kiinalainen kiinteistöjätti savuaa pahanpäiväisesti

Tuoreen markkinapaniikin yleisimmin käytetyksi selitykseksi kapuaa Kiinan suurimman kiinteistöyhtiön Evergranden maksukyvyttömyys. Sillä on vaatimattomasti 300 miljardin velkavuori, josta erääntyy lähipäivinä usea miljardi.

Korkojaankaan

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com