Fennovoiman ydinvoimalan koekäyttö alkaa aikataulun mukaan vuonna 2022

Fennovoiman kotimainen omistus vahvistuu, kun kolme suomalaista yritystä ilmoitti keskiviikkona 5.8. uusista rahoitussitoumuksista. Fortum Oyj ja SRV Yhtiöt Oyj ovat uusia osakkaita. Nykyinen osakas Outokumpu Oyj kasvattaa omistusosuuttaan.

Yhtiöiden rahoitussitoumuksia vastaavat omistusosuudet Fennovoimasta ovat:

  • SRV 1,8 prosenttia
  • Fortum 6,6 prosenttia
  • Outokumpu 14,1 prosenttia (lisää omistustaan 1,8 prosenttia)

– Toivotamme uudet osakkaat tervetulleiksi. He ovat mukana hankkeessa, jonka pitää sisällään miljardiluokan kotimaisen investoinnin, Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtaja Elina Engman sanoo.

Fennovoiman omistusrakenne (Omistajat: http://www.voimaosakeyhtio.fi/?page_id=10) on rakennettu niin, että kotimaiset omistajat ovat ryhmittyneet Voimaosakeyhtiö SF:n osakkaiksi. Fennovoimaa omistaa kaksi tahoa, Rosatom (Raos Voima Oy) ja suomalaiset omistajat (Voimaosakeyhtiö SF).

 

Fennovoiman Hanhikiven voimalaitoksen aikataulu (Lähde: Fennovoima)

Uusien rahoitussitoumusten myötä Fennovoiman kotimainen omistus on yhteensä 65,1 prosenttia, mikä täyttää valtioneuvoston ja eduskunnan asettaman kotimaisuusehdon. Yhtiöt tulevat Fennovoiman pääomistaja Voimaosakeyhtiö SF:n osakkaiksi.

 

One thought on “Fennovoiman ydinvoimalan koekäyttö alkaa aikataulun mukaan vuonna 2022

  1. Fennovoima hanke on täysin riippuvainen Venäjän myötätunnosta

    Rosatom on Fennovoiman voimalaitoksen toimittaja ja toimittaja voi jättää oleellisia komponentteja toimittamatta. Rosatom voi myös toimittaa sellaisen ohjaus- ja automaatio- järjestelmän, joka vaatii Rosatomin oman huoltoporukan jatkuvampaa huoltoa toimiakseen. Automaatiojärjestelmän varaosien osalta ollaan myös luultavasti riippuvaisia Rosatomista. Oletusarvoisesti pitää ymmärtää, että Fennovoiman eteneminen tulee ainakin vuoteen 2022 asti olemaan täysin riippuvainen Rosatomista ja Venäjän myötävaikutuksesta. Riippuvuus jatkuu todennäköisesti vielä sen jälkeen. 

    Aamu TV:ssä ja Yle uutisissa kerrottiin tänään, että Fennovoiman venäläisomistus ei voi tuottaa harmia – kolmanneksen omistuksella ei pysty estämään laitoksen toimintaa.   Tämä johti ajattelua harhaan. Hankkeen täydellinen riippuvuus Venäjästä pitää ymmärtää – vaikkei se tämän hankkeen järkevyyttä välttämättä kaataisikaan.  

Comments are closed.

Related Posts

Kevyttä Sijoittaminen Yhteiskunta

Markkinatalous kutsuu kansalaiset kehittämään haluamiaan yhteiskunnallisia asioita

Markkinatalous tarjoaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua haluamiensa ja osaamiensa asioiden kehittämiseen kun taas demokratia tarjoaa mahdollisuuden valita vaaleilla itseään edustamaan joku toinen henkilö. (lisää…)

Yhteiskunta

Kuntien ja hyvinvointialueiden hankintoihin on pesiytynyt ”maan tapa”, josta osa voi olla silkkaa korruptiota

Kunnat ja hyvinvointialueet kiertävät kilpailutusvelvoitettaan ostamalla palveluja omistamiltaan ns. inhouse-yhtiöiltä. Kilpailuttamisen välttäminen aiheuttaa vuosittain satojen miljoonien eurojen menetykset veronmaksajille, todetaan EVAn tuoreessa analyysissä Maan tapa.

Sijoittaminen

Uusia työkaluja sijoittajalle

https://www.sinisaariconsulting.com/

Lisäsin sivustolleni tekoälyn ystävällisellä avustuksella koekäyttöön pari uutta työkalua, joista kuulisin mielelläni kommentteja.

Uusi osakeanalyysityökalu

pisteyttää seurannassani olevat osakkeet monien kriteerien perusteella
etusivulle tulee ensin Top