Jollainlailla 1950 ja 1960-lukuja kun tutkailen niin silloin oltiin optimistisia ja kaavailtiin parempaa maailmaa. En kuitenkaan niiden historiaa käy, se on kaukaista menneisyyttä ja sodasta selviytymistä. Aloitan historiasarjani 1970-luvusta.

1960-luvun lopulla markkinakriittisyys alkoi kasvamaan ja se vei kursseja nostavan optimismin mennessään. Huijauksia, kavalluksia ja rikollista toimintaa oli pörssissä kuten on aina ollut, mutta markkinat eivät silloinkaan niistä piitanneet. Ne ovat niin turtuneet huijaukseen. Maailma oli tullut pienemmäksi ja muukin maailma vaikutti USA:han. Epävarmuus on aina ollut pörssissä pahinta. Sinänsä 1960-luku päättyi hienosti kun USA ohitti vihdoinkin avaruustekniikassa Neuvostoliiton pääsemällä ensimmäiseksi kuuhun. Koko 1970-luvun inflaatio ja sen myötä korot nousivat aina Reaganin presidenttiaikaan asti 1980-luvun alkuun.

LÄHDE: Robert Schiller online data

Sosiaalinen levottomuus ja mellakat Vietnamin sodan myötä leimasivat koko 1970-lukua kuten myös dollarin heikkous suhteessa Jeniin ja D-markkaan. Englannin punta, tuo entinen maailmanvaluutta kitui ja heikkeni vielä enemmän. 1980-luvulla jumalallinen muutoksentuoja Ronald Reagan saapui ja pelasti Yhdysvallat. Se on kuitenkin seuraavan historiakatsauksen aihe.

Reagan on kuin jumala ranchillaan, missä hän allekirjoitti verotuksen uudistuslain vuonna 1981. Kuva Wikipedia.

Tällöin aloitettiin luomaan instrumentteja joilla suojaudutaan epävarmuutta vastaan. Ydinaseet olivat kova teknologinen suoja, mutta optiot ja muut virtuaaliset osakevakuutukset tulivat suosituksi lompakon suojaksi varsinkin kun positivistesti ajatellen Black&Scholes mallin myötä kuviteltiin osaavamme hinnoitella ne oikein. Isot budjettivajeet yhdessä valuutanheikkouden kanssa markkinat alkoivat epäilemään koko maailman valuuttajärjestyksen pysyvyyttä. Dollarille ajateltiin käyvän kuin Englannin punnalle eli ajautuvan marginaaliin ja tämä epäily mursi dollarin kultasidonnaisuuden yhdessä aktiivisen painokoneiden käytön seurauksena mursi koko länsimaiden valuuttajärjestyksen (Bretton Woods). Näihin aikoihin Euroopassa alettiin haaveilemaan jostakin suuresta jota nyt kutsutaan Euroksi. Johdannaismarkkinat räjähtivät käsiin ja suojaus tuntui kelluvien valuuttojen vuoksi välttämättömältä. Korkeiden korkojen aikana futuureiden lyhyeksimynti ja put-optioiden hankinta on kannattavaa puuhaa johtuen negatiivisesta aika-arvosta, tästäkin innostuimme varsinkin ne jotka sillä tienasivat. Inflaatio oli tuolloin pääteema ja tuo pääteema iskostui saksalaisten päähän 1970-luvulla eikä suinkaan Natsien nousun vuoksi. Natsit nousivat valtaan vasta 10 vuotta hyperinflaation(1923) jälkeen (1933). Tällöin inflaatioaikakaudella neuvoteltiin myös monivuotiset autoalan palkankorotukset, jotka sitten 30 vuoden päästä johtivat suurten autotehtaiden ja Detroitin lopulliseen tuhoon. Vapaastikelluva valuutta tuntui tuolloin jotenkin vaikealta käsittää ja sen luottamusta koiteltiin ja arvoa puolustettiin korkeillakin koroilla.

1970-luvulla tapahtui paljon, mutta ehkä finanssimarkkinoilla oli merkittävintä rahastoliiketoiminnan käynnistäminen. Sijoittamiseen saatiin mukaan suuri sodanjälkeinen keskiluokkaistunut vaurastunut väestö. Näillä rahastoilla pystyttiin koukuttamaan kansaa muutaman tonnin sijoituksilla. Muitakin kummallisia ilmiöitä, jotka elävät vieläkin, syntyi tällä vuosikymmenellä. Neuvostoliitto etsi paikkaa mihin he tallettaisivat dollarinsa. Tietenkään niitä ei voinut tallettaa vihollismaahan USAhan vaan siksi Lontooseen luotiin eurodollari. Tähän mahdollisuuteen Lontoon kituva finanssimaailma tarttui kiinni aktiivisesti ja he kuvittelivat rakentavansa uuden Wall Streetin. OPECin raharikkaat valtiotkin ihastuivat Eurooppadollareihin. Näiden miljardien perässä saapuivat Eurooppaan sitten amerikkalaiset investointipankit kuten Lehman Brothers ja Morgan Stanley. Ja Lontoo sai nykyisen Euroopan finanssikeskuksen statuksen. Nykyään Lontoo on houkutellut uusrikkaita kehitysmaista ja Venäjää lähellä olevista maista. Ehkä sekin voidaan laittaa perspektiiviin, että vaurautta on helpompi tuoda kuin luoda.  

USA oli heikkona ja jopa New York huojui konkurssin partaalla. Mikäli NYC menisi nurin se ajaisi koko maan pahaan pankkikriisiin. NYCin pankit yhdessä Gerald Fordin (neuvonantajana oli mm. Alan Greenspan) kanssa onnistuivat vakauttamaan tilanteen. Silloin paketoitiin jotenkin tutunoloisesti lainoja. Jos homma kiinnostaa niin etsikää Big MAC bonds Googlella. Kun korot olivat korkealla niin lainamarkkinat kiinnostivat. Mutta korot menivät vielä korkeammalle ja se aiheutti valtavia tappioita. Nykyään niin tutut Fannie Mae ja Freddie Mac puuhastelivat markkinoilla ja myivät lainojaan. Lainoja puuhastelessa suurimmat aivot näkivät valon ja roskalainakuningas Michael Milken nousi jukisuuteen ja miljardien kanssa touhuajaksi. Yhdysvaltojen hirveä 1970-luku alkoi päättyä ja eräs huonoimpia presidenttejä Jimmy Carterin valtakausi alkoi päättymään. Nousevien korkojen lainanantajien tuhoavaa voimaa vastaan hyökättiin uuden keskuspankin johtajan Volckerin opeilla. Yhteenvetona 1970-luvusta sanon, että hyvä että se on jo historiaa.

Tarina jatkuu (joskus) merkilliselle 1980-luvulle.