Helsingin pörssin suuret yritykset tuottavat yhtä hyvin kuin pienet

Kannattaako Helsingin pörssistä ostaa pieniä vaiko suuria yrityksiä?

Suuret, keskisuuret ja pienet yhtiöt ovat pitkällä aikavälillä olleet suurin piirtein yhtä hyviä sijoituskohteita (OMXHex tuottoindeksien kehitys oikealla). Yrityksen liiketoiminta, johto ja henkilöstö merkitsevät sijoittajan kannalta paljon enemmän kuin yrityksen koko. Suurikin voi olla kaunista.

Eläkevakuutusyhtiöiden omistajaohjaus on yhtä hyvää kuin kasvollisten omistajien

Suuryrityksiä kartetaan joskus sijoituskohteina sen vuoksi, että niiden taustalla vaikuttavaa omistajaohjausta dominoivat työmarkkinajärjestöjen haltuun uskotut eläkevakuutusyhtiöt ja joskus myös valtio (Solidium). Käytännössä tämä tarkoittaa virkamiestyyppistä omistajaohjausta.  Pelko on kuitenkin turhaa. Eläkevakuutusyhtiöiden haltuun uskottu omistajavastuu tuntuu toimivan sijoittajan kannalta aivan mainiosti. Eläkevakuutusyhtiöiden hallitsemat suuryritykset pärjäävät siinä missä pienemmätkin.

Suuryritykset ovat mainettaan parempia työllistäjiä

Suuryrityksiä on mainittu onnettomiksi työllistäjiksi. Vuosien 2001 ja 2012 välillä suomalaiset suuryritykset (yli 1000 työntekijää) menettivät Suomen Yrittäjien mukaan työvoimaa ja kaikki työvoiman lisäys tapahtui PK- yrityksiin. Tilasto näyttää suuryritysten kannalta huonolta, mutta asialle on hyvin yksinkertainen selitys, kyseessä on tilastoharha.  Suuryritykset palkkaavat ulkomaille ja samalla ulkomaiset suuryritykset palkkaavat lisää työvoimaa suomalaisiin haarakonttoreihin. Suuryrityset pärjäävät ja työllistävät siis mainettaan paremmin. Suomalaiset suuryritykset työllistävät ulkomailla ja ulkomaiset suuryritykset Suomessa.

 

 

Lisää tietoa:

 

One thought on “Helsingin pörssin suuret yritykset tuottavat yhtä hyvin kuin pienet

  1. Suuryritysten saamien vientitukien hyöty valuu ulkomaille

    ”Suomalaiset suuryritykset työllistävät ulkomailla ja ulkomaiset suuryritykset Suomessa. ”

    Tämä on ositus siitä että suuryrityksille suunnatut yritystuet valuvat ulkomaille.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Tulosennusteiden päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/tools/finnish_dashboard.html

EBIT-ennusteita muutettu vain vähän. P/E-luku on edullisin Valmetilla. Valmetin shorttipositiot ovat myös pienentyneet. Valmet on edullinen myös PEG-luvulla mitattuna, samoin Nokian Renkaat. Renkaiden lukuun vaikuttaa

Salkun rakenne Sijoittaminen

Pisteytykset ja AI-analyysi niiden perusteella

https://piksu.net/sergio/

Osakeanalyysissäni on kohdassa ”Seulonta ja Pisteytys” lista, johon AI on pisteyttänyt yhtiöitä eri kriteerien perusteella.  Tässä 10 parasta.

Minulla on myös muita pisteytyksiä, tämän lisäksi viisi