IMF ennustaa maailmantaloudelle vakaata kasvua

IMF näkee tuoreessa talouskatsauksessaan positiivista kehitystä ja melko vähän riskejä:

  • maailmantalous kasvaa tänä vuonna 3,5% ja ensi vuonna 3,6% vauhtia
  • Euroopan piristyneet talousluvut ovat olleet positiivinen yllätys
  • Kiinan kasvuennustetta vuodelle 2017 on nostettu ylöspäin
  • Kehittyneiden maiden, erityisesti USA:n, sijoitusassettien (osakkeiden) arvostustasot muodostavat riskin sijoitusmarkkinoiden korjausliikkeelle. Korjausliike voisi pahimmillaan heijastua myös reaalitalouteen. 
  • Muita riskejä ovat protektionismin mahdollinen nousu ja elvyttävän keskuspankkipolitiikan liian nopea alasajo

Lisää tietoa: IMF:n raportti talousnäkymistä.

Related Posts

Talous

Palvelujakin paleltaa jo

Koronan jälkeinen talous on venkoillut oudosti. Historiallisen elvytyksen buustaama kysyntäpiikki johti yhdessä vakavien tuotantohäiriöiden kanssa tarjontapulaan ja inflaatioon, joka alkoi jo kuukausia sitten näivettää teollisuutta.

Palvelujen

Sijoittaminen

Halvan rahan aikakausi

YLEn Areenasta löytyy hyvä dokumentti FEDin toiminnasta ja USAn talouskehityksestä finanssikriisistä tähän päivään.

https://areena.yle.fi/1-65378367

Dokumentissa tulee uusia näkökulmia myös liittyen kysymykseen omien osakkeiden ostosta. Tähän otetaan hieman

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com