IMF suosittelee jo kuudetta vuotta peräkkäin Suomelle valtiontalouden tasapainottamisen lykkäämistä (??)

IMF toistaa jo kuudetta vuotta peräkkäin saman neuvonsa, joka voidaan ymmärtää seuraavasti: Valtiontalouden tasapainottamista kannattaa lykätä ensi vuoteen ja tänä vuonna voi jatkaa julkista velanottoa, jolla varmistetaan hennon kasvun jatkuminen. Kanta on sikäli muuttunut, että vielä muutama vuosi sitten IMF suositteli Suomelle julkisen sektorin velkaelvytyksen lisäämistä ja toi esille Suomen hyvät elvytysvarat.

IMF:n mukaan:

  • Suomen taloudellinen kehitys on pysähtynyt, ja talous on viiden viime vuoden aikana ollut taantumassa kolmena vuotena paljolti vaikean ulkoisen ympäristön ja rakenteellisten heikkouksiensa vuoksi.
  • Elpyminen on todennäköisesti hidasta ja haurasta. Kasvu on tänä vuonna 0,3% ja kenties 0,7% ensi vuonna
  • Viranomaiset ovat jo myöntäneet, että on välttämätöntä ryhtyä toimiin, ja pohtivat sitä mitä pitäisi tehdä
  • Rohkeilla ja nopeilla rakenteellisilla uudistuksilla olisi merkitystä.
  • Elpymiseen liittyviä riskejä minimoisi jos vuonna 2015 alkaisi julkisen talouden sopeutus. Vuonna 2014 olisi syytä noudattaa neutraalia finanssipolitiikkaa. (tämä tarkoittanee sitä, että vuoden 2014 budjetti on nykyisellään hyvä ??)

Lisätietoja:

Suomen pankin laatima epävirallinen tiivistelmä.

IMF:n raportti englannin kielisenä.

 

 

 

 

 

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Persianlahden kolme skenaariota: Pitkittyvä asemasota

Persianlahden sodan kolmesta ilmeisestä skenaariosta olemme toistaiseksi siirtyneet vähemmän dramaattiseen joskin silti vaikutuksiltaan tuskalliseen asemasotaan. Varsinaiset sotatoimet lakkasivat, toisaalta sotkuinen kompromissi pysyy yhä kaukana.
Seisovassa asemasodassa

Sijoittaminen

Automaattikaupankäynti S&P 500-osakkeilla

Päätin kokeilla miten automaattikaupankäynti sujuisi tekoälyn avulla. Avasin tilin amerikkalaiselle Alpaca-välittäjälle, joka on keskittynyt juuri tällaiseen kaupankäyntiin.

Sijoitin tilille kuukausi sitten 100 000 taalaa leikkirahaa. Tämän voi

Sijoittaminen

Osakkeiden valinnan puntaroinnista, tapaus Rolls Royce

Osakepoiminta on monella tavalla haastavaa. Puntaroimista vaativat lukuisat tekijät, yhtenä niistä yhtiön suhteellinen asema verrokkiensa joukossa.
Pulma tiivistyy vaikkapa lentokonemoottorimarkkinassa, yhdessä maailman keskittyneimmistä teollisuudenaloista. Käytännössä kolme