Inderes

Sijoittaminen
1

En ole koskaan suuremmin perustanut Indereksen analyyseistä. Sen olen huomannut, että pienet pörssitulokkaat ovat heillä kohtuuttoman paljon esillä. Siitä aiheesta kirjoitin vuosi sitten: ”Isoilla toimijoilla on tuotekehitykseen valtavasti paremmat resurssit ja tuotteille valmis toimiva myyntiorganisaatio. Terveydellisten laitteiden suurin tuottaja on Medtronic, 49000 patenttia, PE 16 ja osinko 3,4%. Kuitenkin firman osake on 2021 jälkeen laskenut aika paljon, $ 134:sta 81:een. Medtronicin osalta ei tarvitse haaveilla, että josko 2026 päästäisiin jo nollatulokseen”, eikä ole lisättävää. Kurssi näkyy nousseen pari euroa.

Joka tapauksessa hämmästyin aika tavalla AP:n tekemää Indereksen tj:n haastattelua, jonka mukaan Inderesillä on ilmaisen seurannan yhtiöitä 26. Tilausanalyysiseurannan yhtiöitä on noin 141 ja ilmainen seuranta on loppumassa, koska ”siihen suuntaan tämä toimiala menee.”

Jaa-a.

Ensinnäkin on todettava, että analyysien tilaamisesta en löytänyt Indereksen sivuilta mitään tietoa. Tilanne ei liioin sovi yhteen Indereksen oman ilmoituksen kanssa: ”Inderesin yhteiskunnallisena tavoitteena on demokratisoida sijoittajatieto. Uskomme sijoittajien yhtäläisiin mahdollisuuksiin saada tietoa, jonka avulla säästää ja sijoittaa tulevaisuuteensa.” Siis sijoittajilla on yhtäläiset mahdollisuudet vain niitten yhtiöitten osalta, jotka maksavat Inderekselle ”suojelurahaa” tai ”kynnysrahaa”, miksi nyt kutsutaankaan.

Kolmanneksi netistä löytyy aika tavalla ilmaista tietoa ilman kynnysrahoja, esim. tämän sivun yläpalkista kohdasta ”analyysit”.

Ja lopuksi OP:ltä löysin verkkopankista helposti sivukaupalla tekstiä heidän sitoumuksistaan. OP:n hallintoelimissä on joku henkilö, joka toimii esim. Raisio Oy:ssä vastaavissa tehtävissä, OP-ryhmä omistaa yli 5 % Terveystalosta ja SRV:stä, investointipankkipalveluita on tarjottu viimeisen 12 kk:n aikana mm. UPM:lle ja ”Tämän raportin julkaisuhetkellä OP Yrityspankki Oyj:llä oli komissiopohjaista tutkimusta koskeva sopimus seuraavien yhtiöiden kanssa: Aspo, Asuntosalkku, Atria, Exel Composites, Fodelia, HKFoods, KH Group, Koskisen, LapWall, Modulight, NoHo Partners, Nurminen Logistics, Rapala ja Wetteri.” Näistä en itse omista mitään.

Kokonaisuutena OP ilmoittaa: ”Tämä OP Yrityspankki Oyj:n tuottama materiaali on puolueetonta ja riippumatonta sijoitustutkimusta.”, mitä itse en epäile.

Indereksen tj: ”siihen suuntaan tämä toimiala menee.”

Jään odottamaan, koska Buffett ja Musk alkavat ostaa Indereksen palveluja. OP julkaisee kotimaisten lisäksi analyysejä myös sadasta ulkomaisesta yrityksestä.

Kuvan lähde

4 thoughts on “Inderes

  1. En osaa sanoa Indereksen analyyseistä paljonkaan, kun en niitä seuraa. Teen kvartaaleittain analyysin ostamistani ja omistamistani yrityksistä itse.

    Kaikkea ei kukaan voi tehdä itse eikä aina ole aikaa tehdä analyysiä itse. Tarvitsen puolueetonta analyysitietoa.

    Parhaina lähteinä olen käyttänyt noita Juhan suosittelemia:
    – piksun ”Timon lista”
    – piksun ”Homo economicus – omat rahat”
    – piksun ”Jyrkin mallisalkku”
    – piksun ”Sergion lista”
    – piksun ”USA screener”

    Useimmille näistä on yhteistä seuraavat seikat:
    – kutakin salkkua varten on olemassa oikea salkku, jossa on oikeaa rahaa
    – salkun kehitystä seurataan kvartaalista ja vuodesta toiseen

  2. ” Ensinnäkin on todettava, että analyysien tilaamisesta en löytänyt Indereksen sivuilta mitään tietoa”.

    En ole koskaan ollut kyseisen palvelun tilaaja, mutta haluan pitää itseäni puolueettomana ”aiemmin tietopalveluita myyneenä alan henkilönä”.

    Kyllä tietoa löytyi osoitteesta: https://www.inderes.fi/terms

    ”Palvelun tilauksen tai rekisteröitymisen vaativat osiot”.

    Hintalista löytyi osoitteesta https://www.inderes.fi/terms, josta ilmeni että vuosimaksu tietopalveluista oli 200 euroa. Ilmaisessa palvelussa oli 8 palvelukohtaa, kun maksullinen palvelu käsitti 17 eri palvelukohtaa.

    Vaikka tämä kirjoitus saattaa vaikuttaa ”Inderesin mainonnalta”, mikä sen tarkoitus ei ole missään nimessä, totean vielä:

    Suomalaisten yritysten laajin tuntemus maassamme on Inderesillä, ja heillä on oikeita analyytikkoja enemmän kuin muilla.
    Vaikka en tiedä OP:n tai Nordean vastaavien analyytikkojen määrästä, arvelen että Inderesin osaaminen on ”riippumatonta” tai ”vähiten kaupallista” ja silti osaavampaa kuin pankeilla tai rahastomyyjillä maassamme.
    Inderesin porukka on osoittanut arvioissaan jo aiempina vuosina melko hyvää ”osumatarkkuutta” alan todellisiin kilpailijoihinsa, tunnetuihin eurooppalaisiin analyytikkotaloihin verrattuna.

    1. Tuon ylläolevan tekstini sisältö rautalangasta vääntäen on tämä: AP:n mukaan 141 yhtiötä maksaa, jotta tulee I:n analysoimaksi ja 26 yhtiötä on analysoitu ilman maksua JA TÄTÄ INDERES ITSE ON HEIKOSTI TUONUT ESIIN EIKÄ SE ILMENE HAAVISTON ESITTÄMÄSTÄ LINKISTÄKÄÄN. Ja aika erikoinen ajatus, että yksityinen kuluttaja tilaisi I:n palvelut eikä tietäisi niiden hintaa.

  3. Nordnetin Private Banking-asiakkaana saan lukea kaikki Inderesin analyysit ilman lisämaksua. Niissä on paljon hyvääkin, vaikka en minäkään päätöksiäni niihin perusta, vaan teen omat analyysini.

    Arvostan Inderesin tekemää työtä ja omistan myös osakkeita. Haluan kuulua ”kerhoon”.

    Paljon tietoa he tuottavat myös aivan ilmaiseksi. Inderesillä on hyvä ja asiallinen keskustelufoorumi.

    Tavoitehinnat eivät minua kiinnosta. Joidenkin yhtiöiden kohdalla heillä on ylenmääräistä optimismia ja jotkut yhtiöt taas eivät ole suosiossa.

    Maksetut analyysit on tietysti ongelma. Vaikea kirjoittaa negatiivisia asioita yhtiöistä, jotka maksavat analyysista.

Vastaa käyttäjälle J. V. Vahe Peruuta vastaus

Related Posts

Sijoittaminen

Inderes

En ole koskaan suuremmin perustanut Indereksen analyyseistä. Sen olen huomannut, että pienet pörssitulokkaat ovat heillä kohtuuttoman paljon esillä. Siitä aiheesta kirjoitin vuosi sitten: ”Isoilla toimijoilla