Inflaatio ei yrityksistä huolimatta käynnisty
Kansainvälinen valuuttarahasto, IMF, on tuottanut laajan raportin inflaatioherkkyydestä. Aihe on ajankohtainen. Keskuspankkien (Euroalue, USA, Japani) rahapolitiikka on löysää, mutta inflaatio ei tahdo pysyä käynnissä, eikä valtioiden velkaantumista pystytä yrityksistä huolimatta inflatoimaan pienemmäksi.
Tuo IMF:n raportti keskittyy ilmiön perimmäiseen syyhyn. Kansalaiset ja yritykset eivät ole heränneet inflaatiomyönteisiksi. Palkat ja kuluttajahinnat pysyvät sitkeästi stabiileina. Inflaatio-odotukset ovat matalia, eikä palkkaa herkästi pyydetä lisää. Suomi on hyvä esimerkki. Jos palkat nousevat niin kilpailukyky heikkenee ja työtömyys pahenee entisestään. Yleinen mielipide vastustaa siksi nykyään ylisuuria palkankorotuksia.
IMF kertoo asiasta varsin teoreettisesti. Sen mukaan niin sanottu Phillips käyrä, joka kertoo sen paljonko työttömyyden muutos vaikuttaa inflaation tasoon, on loiva. Tämä tarkoittaa sitä, että inflaatio ei käynnisty, vaikka työllisyys kohenisi. Tilanne on poikkeuksellinen. Työllisyyden praneminen on aina johtanut palkkavaatimuksiin ja loppujen lopuksi sitten inflaatioon. Nyt on toisin.
Inflaatio suhteessa työttömyyden muutoksiin (Mittaustulosten lähde: IMF)
Lääkkeeksi IMF suosittelee entistä keveämpää rahapolitiikkaa. Toisaalta IMF varoittelee tämän politiikan vaarasta. Jos palkka ei inflatoidu, niin jokin muu saattaa inflatioitua sen sijaan. 90- luvun alussa keveä rahapolitiikka inflatoi asuntojen hintoja, ja seuraukset me tiedämmekin. Keveästä rahapolitiikasta aiheutui lama, jonka jälkiseuraamuksista kärsimme vieläkin.
IMF ei tartu villakoiran ytimeen – rakenteelliseen työttömyyteen ja kilpailukyvyttömyyteen. Nuo asiat jätetään poliittisen koneiston vastuulle ja hoitoon.
Säästäjän kannalta tämä tarkoittaa sitä, että keveä rahapolitiikka jatkuu, korot pysyvät matalina, rahaa saa halvalla ja omaisuusarvot pysyvät korkealla. Pienetkin säästöt kannattaa pitää kiinni omaisuudessa vaikka vaan varmuuden vuoksi. Eihän sitä koskaan tiedä miten kauan tämä alhaisen inflaation aika kestää.
IMF ja politiikka
IMF on pitkään yrittänyt kyllä hienovaraisesti "vihjailla" euroköörille, että ehkä tämä itsetuhoviettien mukana meneminen täydellisessä hurmoksessa ole kuitenkaan loppujen lopuksi se kaikista paras vaihtoehto.
Tätä ei nyt vielä olla suoranaisesti ymmärretty, vaikka toisaalta talouskurista lipsumiset (viimeksi tuli 7 vuoden lisäaika Irlannille ja Portugalille) antavatkin sen tiedon, että virheellistä politiikkaa on vaikea myöntää virheelliseksi. Politiikothan ovat niitä omnipotentteja otuksia, jotka eivät koskaan tee ainoatakaan virhettä.
Mitähän meidän pitäisi haluta
Äkkiseltään tuntuisi hyvältä, että palkat eivät heti nouse vaikka työllisyys paranee. Sehän nostaa meidän kilpailukykyä ja sitä kautta hyvinvointia kun teemme vähän enemmän töitä samalla rahalla. Jos palkat nousevat rivakasti niin sehän tarkoittaa lisää työttömyyttä kuten monessa prujussa on viimeaikoina osoitettu.
M
Deflaatio
Kovin maltillista on tosiaan inflaation kanssa. Eikä deflaatiokaan ole mahdottomuus. Esim. tässä uutisessa pohditaan että Eurooppa seuraa Japania:
http://www.telegraph.co.uk/finance/financialcrisis/9916592/Eurozone-risks-Japan-style-deflation-trap-as-ECB-stays-tight.html
Japani on onneksi muuttanut nyt politiikkaa ja pitkästä aikaa maan rahapolitiikka saattaa edesauttaa jonkinlaista talouskasvua.
Tuotannon määrä ei riipu työn määrästä; inflaatiolta puuttuu syy
Selasin pikaisesti läpi mitä wiki kertoo inflaatiosta. Erityisesti kohta Syyt/Causes oli kiinnostava.
Kun inflaatio ei ole käynnistynyt keskuspankkien markkinoille pumppaamasta valtavasta rahamäärästä huolimatta, voisi ajatella että monetaristit ovat väärässä. Tai jos monetaristit ovat oikeassa, on olemassa jokin samanaikainen syy, joka hidastaa rahan kiertonopeutta. Kun inflaatio on lähes vaakasuora viiva, tulee maallikolle epäilys, onko tuolla MV = PQ -kaavalla mitään tekoa tämän päivän tilanteen kanssa.
Itse olen taipuvaisempi uskomaan keynesiläisiin ajatuksiin. Jos kolmesta alakohdasta viimeinen (sisäänrakennettu inflaatio) jätetään pois, kaksi muuta liittyvät jonkin tuotantohyödykkeen puutteeseen. Cost-push inflation (suomeksi vaikkapa kustannuspaineen aiheuttama inflaatio) syntyy jonkin hyödykkeen aidosta saatavuusongelmasta. Demand-pull inflation (vapaasti suomentaen kysyntäimun aiheuttama inflaatio) taas syntyy tilanteessa missä hyödykkeen tuotanto ei kasva riittävästi kysynnän jostain syystä kasvaessa. Kummassakin tapauksessa on siis puutetta jostain.
Eli johtopäätökseni on että maailmassa ei ole tällä hetkellä riittävästi muutospainetta inflaation synnyttämiseen. Ei ole pulaa mistään eikä ole mitään kasvua aiheuttaa tekijääkään. Epäilen myös, että Kai Nymanin esittämä käyrästö kertoo työvoiman tarpeellisuudesta tuotantotekijänä sekä työn tarpeellisuudesta tulonlähteenä. Vielä 30-40 vuotta sitten korrelaatio tuotannon kasvun ja työllisyyden välillä oli korkea, siksi työllisyyden paraneminen aiheutti inflaatiota. Tänään tuotanto voi kasvaa automaation ansiosta vaikka työllisyys ei muuttuisi. Vastaavasti työvoiman käytettävissä oleva rahamäärä ei enää ainakaan Euroopassa muutu radikaalisti työllisyysasteen mukaan.
Sen verran uskon monetaristisiin ajatuksiin että inflaatio käynnistyy kyllä aikanaan markkinoille pumpattujen rahamäärien avulla. Tarvitaan kuitenkin jokin laajasti vaikuttava puute, joka inflaation käynnistää.
Siis mitä
Suomessahan ollaan juuri nyt varautumassa yrittämään kaikkien aikojen sisäistä devalvaatiota. Viimeksihän sitä koitettiin ERM-kytköksen pelastamiseksi ja melkein päädyttiin IMF:n huostaan.
Tsiikatkaapas tuota:
http://epp.eurostat.ec.europa.eu/tgm/graphCreator.do?tab=graph&a=2&c=1&d=0&i=DE&h=0&time=0-11&x=time&geo=9,13,29&y=geo&f=110.0&g=140.0&language=en&pcode=teina110&plugin=1
Mitä tuumaatte, riittääkö että palkat pidetään samana vai pitäisikö laskea. Jos ERM-kytkös aiheutti melkein katastrofin mitä luulisitte Euron aiheuttavan. Onks homma hanskassa ja meneekö asiat putkeen.