Ison kiven tarina

Kirjoitusvuorossa Juha Mikkola

Tarina luovuudesta kertoo, kuinka mies astui sisään Michelangelon työpajaan ja näki suuren marmorikappaleen, ja kysyi: ”mikä tuo on?” Michelangelo vastasi: ”se on kaunein veistos, jonka olet koskaan nähnyt”. Mies sanoi: ”mutta sehän on vain valtava marmorikappale”, johon Michelangelo sanoi: ”tule takaisin kolmen vuoden kuluttua”. Mies tuli takaisin kolmen vuoden kuluttua ja siinä oli Pietá. ”Miten sinä teit sen?”, mies kysyi, johon Michelangelo vastasi: ”siinähän se oli koko ajan, minun piti vain poistaa kaikki turha kivi sen ympäriltä”.

Kävin viime viikolla Kalifornian Piilaaksossa ja vietin muutaman päivän uusimman sijoituskohteemme Idean Oy:n kanssa. Olen käynyt Piilaaksossa viimeisen 20 vuoden aikana lukuisia kertoja ja tulen joka kerta yhä vaikuttuneemmaksi siitä luovuuden määrästä, joka tuohon 50 kilometria pitkään ja 8 kilometriä leveään alueeseen liittyy. Siellä syntyy koko ajan uutta sanastoa, jota käytämme arkielämässämme. Me googlaamme, tviittaamme, olemme facebookissa jne. Piilaaksossa luodaan uutta, kehitetään asioita, joita emme usein edes tiedä vielä tarvitsevamme, mutta joista tulee kuitenkin tärkeä osa arkeamme.

Ideanin toimitusjohtaja Risto Lähdesmäki lähti neljä vuotta sitten käytännössä tyhjin käsin Piilaaksoon myymään suomalaista käyttöliittymäosaamista maailman johtaville yrityksille. Monesta voi tuntua täysin järjettömältä mennä myymään ”luovaa osaamista” Piilaaksoon ja monet myös kommentoivat tästä Ristolle. Riston omin sanoin hän lähti sinne ajatuksella ”kun saavun perille, poltan laivan”, eli ajatus palaamisesta takaisin Suomeen ilman onnistumista ei ollut vaihtoehtona.

Valtavien alkuhaasteiden jälkeen Idean on onnistunut tekemään pienimuotoisen läpimurron Piilaaksossa. Yhtiön asiakkaina on maailman johtavia IT- ja internetyhtiöitä, jotka kasvattavat Ideanin roolia keskeisenä kumppaninaan koko ajan. Risto kertoo tätä värikästä Ideanin Piilaakson valloitusta siten, että hän teki kaikki juuri toisinpäin kuin pitkään Piilaaksossa olleet suomalaiset häntä ohjeistivat. Risto on onnistunut tiiminsä kanssa juuri siksi, että yhtiö uskoo itseensä ja tekee asioita tavalla, joka on sille ominainen. Idean näki mahdollisuuden, jota toiset pitivät ”isona kivenä”.

Lue Punaisen mukin blogia

One thought on “Ison kiven tarina

  1. Suomessa on paljon innovatiivisia pieniä yrityksiä

    Piilaakso ei ole ainoa innovatiivinen alue maailmassa. Internet syntyi piilaaksossa samaan aikaan kun mobiiliverkot syntyivät pohjoismaissa, lähinnä Tukholman ympäristössä (Ericsson), Salossa (Salora-> Nokia), Helsingissä(Televa-> Nokia) ja myöhemmin Oulussa. Internet ja mobiiliverkot mullistivat maailman. 

    Selvitin jokin aika sitten missä on eniten innovatiivisia pieniä yrityksiä. Niitä oli erittäin paljon muun muassa Suomessa. Ylitämme reilusti USA:n keskiarvon ja lähentelemme piilakson tiheyttä ja Helsingin ympäristössä saatamme hyvin yltää tuohon maagiseen piilaakson rajaan.

    Muutosia on tapahtunut. Suomi oli suuryritysvaltainen maa silloin kun mobiiliteknologioita luotiin ja piilaakso taas enemmän pienyritysvaltainen. Nyt osat ovat vaihtuneet. Piilaaksossa on aika monta suurta, etabloitunutta ja innovatiivista yritystä (HP, Google, Intel …) ja Suomessa taas on tällä hetkellä aika paljon pieniä yrityksiä. Ja uusia innovaatiokeskittymiä on syntynyt esimerkiksi Koreaan (Samsung, LG,…) ja toisaalta taas Japanin tähti (Sony,…) on tainnut hieman himmetä. Kiinaan (Huawei,…) ja Intiaan (Tata, Infosys, Wipro…) on varmasti syntymässä uusia keskittymiä, mutta en tunne näitä tarkemmin.

    Slush startup conference ei ole turhaan syntynyt Suomessa. Vastaavia starup konferensseja oli parikymmentä vuotta sitten USA:ssa ja kävin niissä tutustumassa. Nyt Suomessa on pieniä innovaatioyrityksiä ja vastaava pöhinä.

Comments are closed.

Related Posts