Itsenäisyyspäivä on toinen toistemme itsenäisyyden kunnioittamista varten

Juhlimme itsenäisyyspäivänä toinen toistemme itsenäisyyden kunnioittamista. Sitä, että meistä kunkin elämä on omassa hallinnassa. Pyrimme maksimoimaan läheistemme vapauden sanoa, olla mieltä, uskoa ja toimia. Siitä kumpuaa onnellisuus, turvallisuus ja keskinäinen luottamus.

Juhlimme toisaalta myös Suomen valtiota, jonka hallitus luo lait ja säännöt, joiden puitteissa tuo maksimaalinen vapaus ja ihmisen kunnioitus yhteiskunnassa toteutuu. Me piksun lukijat kunnioitamme itseämme ihmisinä, jotka huolehtivat omasta taloudellisesta turvallisuudesta ja siitä että pystymme, vahvoina ja taloudellisesti itsenäisinä huolehtimaan myös läheistemme turvallisuudesta. Itsemme kaltaiseen Suomen valtioon me samaistumme. Sellaiseen, joka on taloudellisesti vahva, järjestelmällinen, aikaansaapa ja vahvana kykenee kestävällä tavalla huolehtimaan jäsenistään.

Itsenäisyyden keskeinen viesti ei ole aikojen saatossa horjunut, vaikka usko Suomen valtiokoneistoon onkin toisinaan ollut koetuksella. Itsenäisyyden viesti ei ole puhdasta liberalismia, vapauden aatetta, sillä olemme jokainen vastuussa. Olemme vastuussa läheisimmillemme siitä, että ajamme heidän vapauden aatettaan. Tarjoamme heille puitteita ja sääntöjä joiden sisällä tuota vapautta voi harjoittaa.

Tätä on myös säästäminen ja sijoittaminen. Ohjaamme varallisuutta niiden käyttöön jotka pystyvät tuottamaan valinnanvapautta – haluttuja tuotteita ja palveluita muille. Tämä on itsenäisyyden aatteen tukemista yhteiskunnassa. Vapaus valita on keskeinen vapautemme ja sitä me sijoittajat ja säästäjät haluamme tukea. Olemme valintayhteiskunnan – individuaalisen itsenäisyyden tukipilari.

Related Posts

Yhteiskunta

Yksityinen sektori on hylkäämässä työntekijöiden ja työnantajien kollektiivisen vastakkainasettelun

Yksityisen sektorin työntekijät eivät koe järjestäytymistä järkevänä ja Suomessa työmarkkinajärjestöihin kuuluminen vähenee kaiken aikaa selviää Anders Kjellbergin artikkelista ”Changes in union density in the Nordic

Sijoittaminen

Koneoppimiseen perustuvaa osakevalintaa testattiin Q1 2025 aikana

Piksu toimituksen koneoppimiseen perustuva kokeilusalkku (kuva) voitti alkuvunna vertailuindeksinsä (OMX Nordic 40) noin seitsemällä prosentilla, mutta jäi silti melkein kolme prosenttia tappiolle.

Salkkuun valitaan kvartaaleittain koneoppimisen

Yhteiskunta

Noin 40% kotitalouksista omistaa keskimäärin 6000€ varallisuutta/kotitalous

Tilastokeskuksen mukaan mediaanikotitaloudella oli 96 000 euroa nettovarallisuutta. Nettovarallisuuden reaaliarvo laski 21 prosenttia edellisestä, kolmen vuoden takaisesta tilastopäivityksestä ja kansa on nyt köyhimmillään 20 vuoteen.