Jälkiviisastelu pois ja järki käteen!

 

Leimasin Nokian 12.4. kirjoituksessani täysin epäluotettavaksi juopoksi. Nyt, kun Nokian kurssi on viimeisimmän tulosvaroituksen antaman sysäyksen vuoksi laskenut kolmessa kuukaudessa -30,33%, niin jälkiviisastelussa Nokiaa viime vuonna ostaneet piensijoittajat, ns. gurut, monet suursijoittajat ja nousumahdollisuuksia povanneet analyytikot on leimattu tyhmiksi. Tuore notkahdus ja Q1-rapotti oli ns. viimeinen niitti. Voiko tässä enää sanoa  mitään myönteistä tai arvioida Nokian osaketta järkevästi, kun Nokian leimaamisessa ”menetettyjen mahdollisuuksien yhtiöksi” vallitsee implisiittinen solidaarisuus?  Suolaa haavoihin antaa vielä Ruotsin Ericsson, jonka kannattavuus uunituoreen kvartaalitiedotteen mukaan ylitti markkinaodotukset. Kireä kilpailutilannekaan ei ruotsalaisia haittaa, sillä Ericssonin markkinaosuus vahvistui viime vuonna 32%:sta 38%:iin. Kolmessa kuukaudessa Ericssonin osake on noussut +8%.

 

Viimeisen kortin varassa keikkuvan Nokian tiedottaja Hans Tranberg on kertonut yhtiön viivästyttävän Lumia 900:n julkaisemista Iso-Britanniassa, koska Lumia 900 -puhelimen tuotanto menee ”hämmästyttävän kysynnän” vuoksi USA:n markkinoille. Jos tuotantoa ei saada lisättyä ei auta, että Amazon verkkokaupan käyttäjien arvioiden rankingissa Nokia Lumia 900 4G Windows-Phone komeilee täydet viisi tähteä saaneena kärkipaikalla. Onko tässä käymässä kuten Honkarakenteen ensimmäisessä yrityksessä, jolloin yhtiö teki tappiota ja lopetti toimintansa vain sen takia, että tehtaalle ei saatu toimitettua riittävästi puuta?

 

Muilutetaan Nokia kolmen erilaisen seulan läpi ja katsotaan: Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun laskentatoimen yliassistentti Harri Seppäsen tutkimus, tulostuottolaskelma ja Macig Formula. Ensimmäinen edellä mainituista on numeroihin perustuva laaja tutkimus, toinen etsii yhtiötä, jossa on sekä kasvua, että varmuutta maksaa osinkoa ja kolmas  tähyilee selvästi markkinoita parempaa tuottoa.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun laskentatoimen yliassistentti Harri Seppänen tutki kaikkien Helsingin pörssin listayhtiöiden tunnusluvut ja niiden vaikutuksen seuraavan vuoden osakkeen hintaan vuosina 1988-2009. Tärkeysjärjestyksessään osakkeen seuraavan vuoden nousuun vaikuttivat eniten: alhainen P/B (<1), surkea vuoden tuotto (> -20%), osinkotuotto >4%, yksikköhinta <5€, osinkotuotto yli valtion obligaation tuoton, vapaa kassavirta positiivinen ja markkina-arvo alle 50 milj

Morningstarin sivusto kertoo, että Nokian vapaa kassavirrta/tulos oli viime vuonna -0,46 ja vuodesta 2008 alkanut vapaan kassavirran kasvujakso loppui viime vuonna kuin seinään.  Nokian markkina-arvo on edelleen n. 10463 milj.€, vaikka siitä on vuodessa sulanut n. 33%.  Kuitenkin jo listan kolme tärkeintä tekijää ennakoivat Seppäsen tutkimuksessa vahvasti osakkeelle hyvää tuottoa seuraavan vuoden aikana. 

Tulostuoton laskemme kuluvan ja ensi vuoden ROE:n (oman pääoman tuotto) keskiarvon ja P/B:n (osakekurssin suhde omaan pääomaan per osake) suhteella. Jotta osakkeen hankkimista voitaisiin harkita, on tuloksen oltava kaksinumeroinen luku. Nokian tulostuotto%:ksi sain 12,625%. Jos jotakin häiritsee se, että Nokian Roe% on tänä vuonna negatiivinen, niin löytämilläni ensi vuoden ennusteluvuilla (Roe +merkkinen) tulostuotto nousee yli 15%:n. 

Kolmanneksi viemme Nokian vielä Magic Formulaan. Sen kehitti menestyvä sijoittaja ja Columbia Business Schoolin dosentti Joel Greenblatt, joka on todistellut kyseisen mallin johtavan huomattaviin ylituottoihin markkinoilla. Greenblatt toteaa, että hyvä yritys on sellainen joka antaa hyvän tuoton yrityksen käytössä olevalle pääomalle ja halpa osake on yrityksellä jonka tulos per kokonaisarvo on korkea. Luonnollisesti sijoittaja pyrkii ostamaan  hyvien yritysten osakkeita silloin kun ne ovat halpoja. Magic Formulassa osakkeita verrataan aina toisiinsa; käytän tässä eilen postiluukusta tullutta, Osakesäästäjien Keskusliiton, julkaiseman ”Viisas Raha” –lehden osakepuntarin 10 kärkiyhtiötä (laajempi otanta olisi järkevämpi, mutta säästän tässä kallisarvoista aikaani). Verrataan sijalla 43 notkuvaa Nokiaa listan ”parhaimpiin”. Magic Formulassa huomioidaan vain kokonaispääoman tuotto (ROA) ja P/E:n käänteisluku E/P (voit tutustua kaavaan ”kohti taloudellista riippumattomuutta” –blogissa). Surkean lähimenneisyyden vuoksi sen paremmin Nokian kuin ei myöskään mm. Outokummun, Metsä Boardin tai Finnairin tämän vuoden ennustetut P/E:t asetu järkeviin raameihin. Otinkin arvot ensi vuoden ennusteista.  Nokia sijoittuu tässä parempiaan vastaan kamppailussa upeasti kolmanneksi yhdessä Kemiran kanssa.

 

Arvioin viime kertaisessa blogissani, että, että Nokia pääsee nousu-uralle ensi vuoden toisella puoliskolla  ja  vuoden 2015 aikana uusi strategia on täydessä kukassaan. Olen edelleen samaa mieltä. Tämä siitä huolimatta, että pitkässä siirtymävaiheessa Nokian liiketoiminta on tänään kuin sumussa ja näkyvyys on hyvin heikko. Tällainen epävarma tilanne kasvattaa markkinoilla pelkoja sen suhteen, että Nokian tulevaisuus on vaatimaton. Tämä on kuitenkin vain spekulaatiota, sillä Elopin sisään ajaman uuden strategian epäonnistumisesta ei ole minkäänlaista konkreettista tietoa eikä näyttöä. Itse lähden siitä, että Nokia jatkaa windows-alustaisten kännyköiden kehittämistä ja tulee vielä suurilla massoilla markkinoille. Panostukset ovat olleet jo niin suuria, ettei paluuta lähtöruutuun ole. Toivottavasti Nokialla on lähes tuotantovalmiina uusia, entistä ehompia  ja erityisesti halvempaan hintaluokkaan kuuluvia kännykkämalleja odottamassa liukuhihnalle pääsyä.

 

Tällä hetkellä Nokia on Helsingin pörssissä -2,054 %:n laskussa ja ulkona sataa vettä. Se vaikuttaa tunteisiin. Ostoa tai myyntiä on arvioitava kuitenkin tämän hetken kurssitasolla tulevaisuuden näkymiin nähden; Nokian osake maksaa nyt 2,768€.  Tekemäni kolmen seulan jälkeen tekisi mieli sanoa erästä TV-mainosta mukaellen, että ”järki käteen ja Nokia-ostoksille”, mutta jääköön sanomatta.

 

One thought on “Jälkiviisastelu pois ja järki käteen!

  1. nokia-pohdintaa

    nokia on voimakkaassa kriisissä. siinä on monta syytä, joita kaikkia on käyty läpi vähän joka puolella. Omasta mielestäni suurin syyllinen nokian tilanteeseen on Jorma Ollila ja hallitus. Miksi sama ihminen saa tehdä yhä uusia virheitä? Tämä johtuu käsittääkseni nokian laajan ja hajautuneen omistuspohjan myötä valta on pilkkoontunut ja yhtiö on ikäänkuin isännätön. Käytännössä Ollilalla on valta. Ollilan menestyksen vuodet ovat muokanneet ylisuurta itseluottamusta. Hän ei käsittääkseni kykene arvioimaan omaa osuuttaan nokian tuhoutumisessa. Mitä tästä voi oppia? kannattaa arvioida sijoitus-kohteiden valinnassa myös omistuspohjaa.

Comments are closed.

Related Posts