Japanin tuore hallitus ja keskuspankki lupasivat talvella katkaista maata vuosia vaivanneen deflaation eli hintatason laskun. Keskuspankki lupaa painaa rahaa prosentin kansantuotetta vastaavan määrän joka kuukausi, kunnes inflaatio yltää kahteen prosenttiin vuodessa. Omistamiensa Japanin valtionvelkakirjojen määrän keskuspankki nostaa kaksinkertaiseksi. Setelirahoituksen ohella massiivinen elvytys koostuu julkisista investoinneista ja rakenteellisista uudistuksista.  Jonkin asteen deflaatio on vaivannut Japania 1980-luvun suuresta pankkikriisistä ja pörssiromahduksesta asti. Talouskasvu on ollut heikkoa.

Toistaiseksi hanke on menestynyt yli odotusten. Ensimmäisen vuosineljänneksen kasvu oli vuositasolla 3,5 prosenttia, mikä on Japanille harvinaista herkkua. Vienti kasvoi lähes neljä prosenttia setelirahoituksen halventaman jenin ansiosta. Vientiyhtiöiden tulokset ovat kohisseet ylös, sen myötä Tokion pörssi vahvistunut syksystä yli viisikymmentä prosenttia. Viime viikolla se tosin rysähti alas rajusti globaalin korjausliikkeen mukana, mutta noin hurjan nousun päälle droppeja on lupa odottaakin.

Hallitus ja keskuspankki laskevat, että halpa jeni ja rahamäärän kasvu lisäävät yritysten voittoja. Se johtaa palkkojen nousuun, koska työntekijät haluavat osansa kakusta. Paremmat palkat vauhdittavat kulutusta, mikä innostaa yritykset investoimaan. Inflaatio-odotusten nousu saa Japanin kotitalouksien ja yritysten valtavat kassavarat liikkeelle. Näin syntyy deflaation murtava kestävän kasvun kierre. Vientisektorilla kehitys on jo polkaistu käyntiin.

Maailmalla Japanin koetta on seurattu ristiriitaisin tuntein. Kaikki haluaisivat Japanin pääsevän deflaatiostaan ja pääsevän kasvuun, koska Japani on yhä tärkeä osa maailmantaloutta. Jos elvytys toimisi tarkoitetulla tavalla, antaisi se myönteisen esimerkin vastaavasta syndroomasta kärsiville talouksille – jollaiseksi euroalue voi kehittyä, ainakin pahimmassa lirissä olevat Välimeren maat, joilla tosin ei ole selkänojanaan omaa keskuspankkia (niin kauan kuin pysyvät eurossa).

Mutta miten kestävällä pohjalla suuri koe on, vaikka nyt näyttää yllättävänkin hyvältä? Ainakin seuraavia ongelmia on edessä, ja vasta aika näyttää, kuinka niiden kanssa käy.

– Vientiyhtiöiden tulokset ovat turvonneet, mutta tuonnin varassa toimivien yritysten ja kotitalouksien menoja halpa jeni lisää. Japani on syvästi riippuvainen monista tuontihyödykkeistä, kuten energiasta ja ruuasta. Niiden kallistuminen leikkaa kulutuskykyä ja pelivaraa palkkojen nostamiseen. Jos inflaatio ajaa kotitaloudet ja yritykset kasvattamaan kulutustaan, se voi kiihdyttää investointeja. Mutta toistaiseksi ei talouslehtien mukaan niin ole käynyt. Jos inflaatioon ja kasvavaan kulutukseen ei kytkeydy investointeja, kasvu ei ole kestävällä pohjalla. Jos japanilaiset vain tuhlaavat säästönsä inflaation pelossa, kasvupiikki hyytyy säästöjen huvettua. Se voi viedä kauan suuren säästömäärän vuoksi, muttei loputtomasti. Sama vaikutus on velkavetoisilla kasvupiikeillä, jos velkaa ei käytetä tuottaviin investointeihin.

– Julkisen kulutuksen lisääminen lihottaa valtion jo valmiiksi valtavaa velkavuorta. Se on jo nyt 250% bkt:sta, ja Japanin valtiontalouden vaje on 10% luokkaa. Japanin velkakirjojen liki nollassa olleet korot ovat jo nousseet, kun markkinat ovat uskoneet inflaation todella kiihtyvän. Jos yksityinen sektori ei lähdekään reippaaseen kasvuun muuallakin kuin viennissä, valtion velkaantumisesta tulee entistä vaikeampi ongelma rahoitusmenojen kasvaessa. Jos se pakottaa kiristämään verotusta, elvytys kääntyy itseään vastaan.

– Jos keskuspankki tumppaa aina vain lisää rahaa rahoitusmenojen hoitamiseen, ylettömään likviditeettiin voi liittyä ikäviä yllätyksiä. Yksi niistä on omaisuuskupla, joka voi kehittyä periaatteessa minne tahansa, mutta aika varmasti osake- ja velkakirjamarkkinoille – niin Japaniin kuin muualle. Puoli-ilmaiset jeniluotot ovat turvottaneet pörssejä ennenkin. Kuplien puhkeaminen johtaa aina ikäviin seurauksiin. Japani on itse tästä esimerkki 1980-luvulta. Sieltä sen vinoutumat ovat peräisin.

– Monet pitävät jenin rajua devalvoitumista epäreiluna kilpailun edistämisenä, vaikka Japanin deflaatio-ongelma tunnustetaan poikkeukselliseksi. Kun talous kompuroi joka suunnalla, poliittiset paineet valuutan manipuloimiseen ovat vahvat. Jos Japani, miksi eivät muutkin? Se pätee etenkin valtioihin, joiden keskuspankkien itsenäisyys on teollisuusmaita kapeampi, mutta kyllä EKP:ssakin paineet ovat kovat saada euro halventumaan, vaikka siitä ei avoimesti puhuta. Valuuttasota on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa. 1930-luvun suuri lama johtui paljolti holtittomasta devalvaatiokilpailusta, joka suojatullien tapaan tukehdutti kansainvälisen kaupan. Valuutat liikkuvat toisiaan vastaan, joten kaikki eivät voi elvyttää devalvaatiolla samaan aikaan.

– Jos setelirahoitus riistäytyy käsistä ympäri maailman, tuloksena on ennen pitkää hallitsematon inflaatio. Se ei ole välitön uhka, koska heikko suhdanne tasoittaa hintapaineita. Pitkällä aikavälillä inflaatiosta kuitenkin tulisi vaikea tauti, koska historia todistaa rahamäärän lisäämisen olevan paljon helpompaa kuin sen poistamisen.