IPO:issa varmin hyötyjä on listautumisen järjestäjä ja firman analysoija (aika usein Inderes). Jos ”anti” on pelkkää vanhojen osakkaiden myyntiä, myös he hyötyvät.

Kun varmaan aina joku listautuja ajattelee firmankin parasta, jo se hyöty on usein kyseenalainen. IPO maksaa ja julkisuutta on kahdenlaista, siis myös huonoa. Listautumishinnasta vain alaspäin valuva osake ei ole mitään PR:ää.

Toki myös ostajissa on toivomisen varaa. Pikavoitto lienee useimman ainoa ajatus merkintää tehdessä. Ylen arvio lopputuloksista on tuossa.

Itse muuten olen IPO:jen ammattilainen. Kuvassa on -80-luvun listautumisista syntyneen OTC-listan esitteitä. Arvioni on, että tuolloin IPO:issa usein oli pitkään toimineita vakavaraisia ja järkevällä toimintaidealla operoineita firmoja, joilla vain oli edessä karmea -90-luvun lama. Itse olin tietysti järjestelmällisesti käyttänyt pikavoittomahdollisuutta, joka silloin toimi.

Tuon jälkeen tarjolla on ollut paljon enemmän lupauksia kuin tekoja. Vuosia on kulunut ja median otsikot ovat tyyliä ”edelleen tappiollinen, pääomat syöty, mutta tj. odottaa suurta tulevaisuutta (edelleenkin…)”

En tiennyt Indereksellä olevan mallisalkun, jonka tappiollisuudesta HS kertoi. Vilkaisin sisältöä ja suuri osa firmoista oli minulle täysin outoja. Valmet on ainoa, jota edes jonkun verran omistan (eikä senkään kehitys ole 12 viimekuussa ollut kehuttava). Epäilen Indereksen salkussa olevan listautujia runsaasti (?)

Sellaiset firmat kuin Nordea, Nokia, Neste, Sampo ja Telia ovat Suomen suurimpia firmoja. Monen toimeentulo riippuu niistä ja niiden kurssi vaikuttaa monen salkkuun. Nesteen osalta on tarvittu vähän tuuriakin (Hormuz), mutta muitten omistamisessa ei mielikuvitusta saati omaperäisyyttä ole tarvittu vähääkään. Täysi tollokin noita osaa omistaa. Niin, siinä oli eräitä meikäläisen suurimpia omituksia, Nordea ehdottomasti suurin.

Ei pidä mennä merta edemmäs kalaan.