Joka vanhoja muistaa sitä korolla silmään…

Eduskunnan kyselytunnilla oli aiheena lainoitus. Kreikka oli kaikkien yllätykseksi joutunut suomeksi sanottuna kuseen. Yllätys siksi, kun kukaan ei ollut osannut aavistaa mitään :O

Tunnilla sai kuulla keillä on eniten rahaa kiinni. Suomalaisiakin eläkeyhtiöitä kuulema. Kansanedustaja kysyi halutaanko syyllistää eläkeläisiä siitä, että ovat sijoittaneet sinne. Veikkaan ettei ainutkaan eläkeläinen kuin välillisesti. Eläkeläiset eivät sellaisia päätöksiä tee.

Finpro:n maaraportissa joulu/2008 tuonti/vienti 2003-2007 kertoo omaa tarinaa siitä mihin ollaan menossa. Ei kovin salaista tietoa. Ei sitten meno ollut parantunut yhtään 2007-2010?

Miksei sitten puututtu? Paljonko yhden maan ääni maksaa, kun tehdään tiukkoja päätöksiä? Voiko äänellä ostaa lisää liikkumatilaa? Viimekädessä maiden suhteet ovat yksittäisten ihmisten suhteita. Onko kaverille ikävää olla ilkeä? Naamakkain ne asiat pitäisi sanoa. Olisiko poliittisesti korrektia, että pääministeri sanoo toisen valtion pääministerille tämän maan raha-asioiden olevan jo pahasti sotkussa. Voisiko valtiotasolla sanoa kuin raviradalla, että mä en sitten luotota tuota sun totoamista ennen vanhojen velkojen maksua.

Tämäkin artikkeli helmikuulta 2009 herättää kysymyksen. Onko näennäinen korko tärkeämpi osa päätöstä kuin rahojen takaisin saanti. http://www.taloussanomat.fi/porssi/2009/02/02/pankit-pelkaavat-velkajuhlien-jatkoja/20092709/170

Related Posts