Viikon toistaiseksi isoin uutinen on ainakin periaatteessa Yhdysvaltojen hallinnon sulkeutuminen ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen, kun republikaanit ja demokraatit eivät saaneet sopua bujdettikiistassa kuten pelättävissä oli.
Tilanteen tekee erityiseksi ja aiempaa vakavammaksi hallinnon etukäteen antama varoitus massiivisista irtisanomisista. Jos suunnitelman laatinut Russell Vought saa haluamansa niin valtiolliset työpaikat vähenevät radikaalisti ja pysyvästi.
Trumpin kommentit tukevat tavoitetta. Hänen mukaansa valtion listoilla on kasapäin ”demokraattien hankkeita ja työpaikkoja”, ja Trump oikein juhli saamastaan mahdollisuudesta karsia väkeä.
Hallinto käyttänee tilaisuuden sen auettua, vaikka budjettisopu jossain vaiheessa on pakko saada kasaan. Perinne, jossa lomautetut palaavat töihinsä rahoituksen palattua, voi katketa dramaattisesti.
Sen taloudellisia seurauksia ei ole helppo ynnäillä, mutta työttömyyden raju kasvu on jo itsessään raju muutos muutenkin kuin sen kohteeksi joutuneille.
Fedin rako hankaloituu yhä
Epävarmuus tulevaisuudesta kasvaa laajemminkin. Massairtisanomiset pelottavat jokaista, jota se vähänkin hipaiseekin.
Toisaalta työttömyysloikka luo Fedille luo lisää painetta koronlaskuihin inflaatiosta huolimatta. Se maistuisi ainakin sitä härskisti ajaneelle presidentille.
Kurkkaa tuore työttömyystilasto, joko koronlasku kiinnostaa. Kuva: White House.
Pörssissä korkoherkät osakkeet saisivat siitä lisää buustia – ja tekoälybuumi yhä turpoaisi. Siitä lisää piakkoin. On kuitenkin kyseenalaista, saako Fed kaipaamaansa dataa valtion sulun aikana.
Luultavasti ei, ja se tuskin tekee muutoksia rahapolitiikkaan ilman dataa. Fed pysyy kyllä auki, se saa rahoituksensa muista lähteistä kuin valtion budjetista.
Ja eiköhän ao. virastoille raha löydy äkkiä, jos Fed ilmoittaa omien päätöstensä sulusta kunnes dataa saa normaalisti.
Taittuuko metsäsektorin alakulo?
Fed saattaisi virkistää korisevia sektoreita muuallakin kuin USA:ssa, tyypillisesti siitä hyötyy metsäsektori – jolle toisaalta USA täräytti juuri uusia tulleja. Sahatavaran tariffit osunevat myös UPM:ään ainakin vanerin osalta.
Se on kuitenkin pieni osa yhtiötä ja uudelleen järjestelyt sen suhteen suunnitteilla, joten uudet tariffit eivät suurta ähinää tuottane. Muilta osin suhdanne mättää pahasti, kuten Jarin raporttikatsaus avasi.
Mutta perinteen mukaan metsäsektori ja UPM nousevatkin taas, eikä se historian valossa vie edes kauan – enää. Vannomatta paras, mutta aina suhdanteet ovat taittuneet.
UPM:n konttaamisesta ei kannata syyttää yhtiötä. Paljoa ei voi tehdä, kun kysyntä takkuaa ja tuotteista saa surkean hinnan.
Sellun hinta heiluu suhdanteiden kainalossa. Kuva: UPM
Kurssi vihjaa jo pohjaamiseen
UPM:n kohdalla ongelmaa ei sinänsä nyt onneksi ole, että osake sai minulta lunasta-leiman ihan hyvässä raossa vähän ennen Trumpin polkaisemaa tullipaniikkimyyntiä. Eikä kurssi ole toipunut, toisin kuin joillakin syklisillä ihmeenkin virkeästi.
Syklisten kanssa ei kannata odottaa hyviä uutisia ja myönteisiä raportteja, siinä vaiheessa juna meni jo tai ainakin paras pala noususta. Pörssit ennakoivat juuri syklisissä yhtiöissä varsin taitavasti ison rahan tietolähteiden voimalla.
Juuri se tekee teknisestä analyysista tehokkaan välineen ainakin parhaassa tapauksessa. Tulevat trendit alkavat oireilla indikaattoreissa jos ei aina niin usein etukäteen.
Tekninen analyysi on käyttäytymistieteen matemaattinen alalaji kohdistuen finanssimarkkinoiden liikkeisiin. Teenlehdistä povaamiseksi sitä pilkkaavat vain ummikot, jotka eivät sitä hitustakaan tunne.
Ja nyt UPM näyttää pikkuhiljaa pohjaavan oloiselta, joskaan ei ihan vielä houkuta – tai ainakaan signaalit eivät ole voimakkaita. Ne voivat vahvistua kyllä aika nopeastikin jos niikseen.
Rinnastukset haettava kaukaa
Odotus Fedin löyhäämisestä voi sen laukaista. Tämä ei ole silti ennuste vaan varsin perusteltu mahdollisuus tässä kohtaa.
Kuukausikuvaaja on yhtä syvällä kuin edellisessä samantapaisissa mylläköissä finanssi- ja eurokriisissä reilu kymmenen vuottta sitten. Melkoiset rinnastuskohdat!
Keskeiset indikaattorit MACD, RSI ja DPO eivät enää putoa vaan vaikuttavat jo tekevän taitetta. Hyvä merkki, vaikkei vielä vakuuttava.
Kuukausikuvaaja vihjaa pohjaa ehkä jo raavittavan
Jos pohja onkin osapuilleen käsissä voi matelu silti kestää. Eurokriisissä 2011-2013 UPM hinkkasi noin yhdeksässä eurossa liki kaksi vuotta!
Olot olivat toki hyvin vaikeat, kun euron hajoamistakin ehdittiin pelätä ennen EKP:n selkeää pelastusohjelmaa, joka palautti yleisen luottamuksen.
Divergenssi on vahva oire
Vaan eivät ole ajat häävit nytkään. Kauppasota jyrää ja inflaatiokin valitettavasti taas nosti päätään Saksassa. Toivottavasti jää lyhyeksi trendiksi.
Viikkokuvaajan signaalit ovat jo vahvemmat. Kurssin tasaantuminen erottuu selvästi ja samaan aikaan mainitut indikaattorit suuntavat ylös, itse kurssi ei vielä.
Tämä divergenssiksi kutsuttu tilanne on sinänsä teknisen analyysin tärkeimpiä viestejä trendin taitteesta. Valitettavasti se ei anna varmuutta, mutta todennäköisyys kasvaa aika isoksi.
Viikkokuvaajan perusteella pohjaaminen näyttää jo aika ilmeiseltä
Kohtapuoleen UPM saanee osta-leiman. On kuitenkin mahdoton tietää varsinaisen nousun aikataulua, jos pohja käsiin jo osuukin.
Joka tapauksessa UPM:n lunastus ja passailu osoittautuivat oikeaksi ratkaisuksi. Kurssi sakkasi keväällä toistaiseksi toipumatta.
Se on jo oma voittonsa. Kohta saa jahdata toista.
Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta
” Ja nyt UPM näyttää pikkuhiljaa pohjaavan oloiselta, joskaan ei ihan vielä houkuta – tai ainakaan signaalit eivät ole voimakkaita. Ne voivat vahvistua kyllä aika nopeastikin jos niikseen.”
Jos pohditaan dollarin heikkenemistä, niin ei eurooppalaisen vientiteollisuuden asema jenkkimarkkinoilla näytä kovinkaan lupaavalta nyt vielä. Päinvastoin taalan tippuessa kotimaan metsäteollisuuden kulut edelleen liikkuvat noususuuntaan, kun sellun hinta saattaa tippua us-dollarin mukana…
Seppo Sinisaari artikkeliin Norjalaiset osinko-osakkeet: “Olen ymmärtänyt asian näin. Sijoitusyritys voi tietääkseni tehdä alaskirjauksen tappiolla olevista osakkeista ja saa näin verohyödyn heti. En tiedä voiko…”
Jarmo Asikainen artikkeliin Norjalaiset osinko-osakkeet: “Olen miettinyt, voisiko piensijoittaja tehdä verotuksessa tappiovarauksen myymättä osaketta. Eli on osake tappiolla, ja todennäköiset tulevat tappiot vähennetään voitoista tappiovarauksella,…”
JV artikkeliin Tekoälystä: “Kyllähän deep fakea on muutenkin vaikea tunnistaa, mutta lisäongelma tulee siitä, että Trump ja kumppanit sanovat ja tekevät asioita, joita…”
Tapio Haavisto artikkeliin Magnificent 7+Broadcom seurannan päivitys: “”EPS in kasvunopeuteen suhteutettu P/E-luku eli PEG on matala yhtiöillä NVidia ja Broadcom. Amazonin ja Metan EV/EBITDA-luvut ovat matalat.” Sepon…”
Tommi Taavila artikkeliin Tekoälystä: “Fake Newsit näyttävät lisääntyvän tekoälyn avulla: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkimus-tekoalyavustajat-vaaristavat-uutissisaltoja/9243694 Aika vaikea tosta tekoälyhypestä on ottaa kiinni, kun epämiellyttäviä faktoja tulee koko ajan…”
Nimetön artikkeliin TF Bankin ”persoonallista” pankkitoimintaa: “Onhan näitä. Esim. Elisalta on vuosien saatossa tullut lukemattomia huijauspostin tuntomerkit täyttäviä sähköposteja ja tekstiviestejä. ”Varo huijauksia – käy säätämässä…”
Olemme kaikki vuosia saaneet kuulla, ettei pankki koskaan lähetä meilejä eikä niissä koskaan ole linkkejä. Kotiin saamamme meili TF Bankista ei ollut huijausta, se on
Suhdannekäänne tuoksuu väkevästi Keskossa, kun R&T vetää jo tehdasimurin voimalla etenkin Tanskassa. Kesko osteli siellä oikeaan aikaan, tee sama sinäkin.
Keskon myynti kasvoi syyskuussa peräti +9,6%,
” Ja nyt UPM näyttää pikkuhiljaa pohjaavan oloiselta, joskaan ei ihan vielä houkuta – tai ainakaan signaalit eivät ole voimakkaita. Ne voivat vahvistua kyllä aika nopeastikin jos niikseen.”
Jos pohditaan dollarin heikkenemistä, niin ei eurooppalaisen vientiteollisuuden asema jenkkimarkkinoilla näytä kovinkaan lupaavalta nyt vielä. Päinvastoin taalan tippuessa kotimaan metsäteollisuuden kulut edelleen liikkuvat noususuuntaan, kun sellun hinta saattaa tippua us-dollarin mukana…