Kreikan hallitus väisti vastuutaan ja päätti järjestää kansanäänestyksen sen kanssa jo sovittujen tukipakettien ehdoista. Se on rajua poliittista peliä, sillä kansalaisten mielialat ovat niin tympääntyneet, että äänestyksen tulos voi olla helposti kielteinen. Kansan valtuutuksen hakemiseen Kreikalla on toki oikeus, etenkin kun hallituksen enemmistö on parlamentissa erittäin ohut – mutta kuinka moni äänestäjä puntaroi loppuun asti kieltävän äänensä seuraukset?

Paketin tyrmäys tarkoittaisi suurella todennäköisyydellä, että Kreikan pitäisi erota eurosta ja palata drakmaan, elleivät nyt sitten euromaat ja IMF neuvottelisi pakettia uusiksi. Aika vaikea on sitäkin kuvitella, sillä sen seurauksena jokaisesta vastaavasta paketista tehtäisiin kansanäänestys, jonka lopputulos olisi tästä eteenpäin automaattinen ei.

Eurosta lähtevä Kreikka ei saisi rahoitusta mistään, joten valtio olisi maksukyvytön- palkat, eläkkeet ja muut maksut jäisivät hoitamatta. Se kykenisi niistä vastaamaan vasta palattuaan drakmaan, jolloin valtio saisi suoraan rahoitusta keskuspankiltaan, sen ostaessa valtion velkakirjoja. Valuutan vaihto kestää kuitenkin kuukausia asiantuntijoiden mukaan. Väliaika olisi kaoottinen.

Kreikan pankkijärjestelmä kaatuisi, koska valtio ei maksaisi velkojaan, eivätkä pankit saisi rahaa enempää EKP:lta kuin markkinoilta. Pankkijärjestelmä pitäisi rakentaa uudestaan drakman palattua. Muiden yritysten konkurssien määrää voi vain arvailla. Poliittiset levottomuudet kiihtyisivät kriisin yhä syventyessä.

Kansalaiset yrittäisivät saada rahansa maasta ulos, mutta vain jotkut siinä onnistuisivat. Pääomapaon vuoksi hallitus asettaisi tiukan pääomaliikkeiden sääntelyn. Rahaa ei saisi viedä maasta tai nostaa kuin pieniä summia – tosin on kyseenalaista, olisiko pankeilla varaa maksaa ulos lanttiakaan euroja.

On jopa väläytetty mahdollisuus, että Kreikka päätyisi jonkin asteen sotilasvaltaan, koska muulla keinolla eivät rahansa menettäneet kansalaiset asettuisi. Kreikan levottomuuksien mittakaava ja maan historia huomioiden ennustetta ei voi pitää aivan tuulesta temmattuna.

Säästöjen arvo romahtaisi drakman devalvoituessa rajusti. Euroluottoja ulkomaisista pankeista ottaneet nääntyisivät  velkataakkansa alla. Ennen pitkää devalvoitunut drakma auttaisi viennin ja turismin kasvuun, mutta devalvaatio kiihdyttäisi rajusti inflaatiota, kun tuontihyödykkeiden hinnat ampuisivat ylös kymmeniä prosentteja.

Muillekin Kreikan lähtö eurosta olisi raju temppu. Se muuttaisi valtaosan maahan lainatusta rahasta tappioksi. Jo nyt sovitut leikkaukset vaativat yli sadan miljardin pääomaruiskeita pankeille.

Vielä pahempaa olisi, että se herättäisi pelon Italian ja Espanjan irtoamisesta eurosta. Niiden velkoja omistetaan ulkomailla sadoilla miljardeilla. Eroamispaniikin seurauksena niiden hallitusten, pankkien ja yritysten rahoitus loppuisi. EKP:n olisi lainattava rahaa rajoituksetta. Silti pankkeja kaatuisi horjuttaen koko finanssijärjestelmää. Maailmankauppa hyytyisi vielä pahemmin kuin 2008, ja raskaimmat vaikutukset kokisi euroalue, jonka jäsenmaille toiset euromaat ovat tärkein vientikohde.

Kreikan äänestykseen muut eivät voi vaikuttaa. Mutta pahimman kauhuskenarion estämiseksi euromaiden ja etenkin Italian hallituksen olisi tehtävä selväksi, että Italia – joka on edelleen velkakirjamarkkinoiden hermoilun suurena kohteena – aikoo pysyä eurossa, ja sen edellytyksenä pistää julkisen taloutensa parempaan kuntoon, sekä luoda kasvun edellytyksiä rakenteellisilla uudistuksilla. Merkit eivät ole lupaavat Italiassa, mutta ehkä kriisin uudet vaiheet ravistelevat hereille Berlusconin ja muun hallituksen.