Laitan Piksun lukijoille ja tekijöille jouluterveiset juhlan luonteeseen hiukan erikoisen asian innoittamana. Pyhinä tulee ensi-iltaan laadukas brittidraama Shakespearen klassikosta Macbeth pääroolissaan häikäisevä ja monipuolinen näyttelijä Michael Fassbender. Shakespearen kuningastragedioista Macbeth on brutaalein ja psykologisesti tyrmäävin – ja varmasti ajankohtainen, sillä joka tason macbetheja riehuu nyt etenkin Lähi-idässä joka nurkalla.

                  Macbethan on sotapäällikkö, joka murhaa kuninkaansa ja kaappaa vallan. Hänestä kuoriutuu armoton tyranni, joka vallanhimon, sisäisten harhojen ja todellisten vihollisten juovuttamana murhaa jokaisen salaliittolaiseksi epäilemänsä iästä ja sukupuolesta riippumatta. Julmuuteensa Macbeth lopulta itsekin kaatuu, kun omatkin saavat tarpeekseen sortajasta.

                  Kuten aina Shakespearen näytelmissä, vallanhimo on myrkyistä pahin. Sen ryöstäytyminen kumpuaa yksinvaltaisesta järjestelmästä. Yksinvaltiuden houkutus kiihdyttää piittaamatonta vallanhimoa ja narsismia. Mitä täydellisempi valta, sen täydellisempi turmelus.

                  Jos Shakespeare eläisi nyt, hän varmasti ihastelisi länsimaista ja varsinkin suomalaista yhteiskuntaa. Meillä valta hajautuu monien puolueiden ja alueellisten vaikuttajien kesken. Poliittista valtaa tasapainottaa itsenäinen oikeuslaitos, jokseenkin rehti hallinto, kriittinen media ja kansalaisten yksilölliset oikeudet takaava perustuslaki. Aiemmin kohtuuttomalla vallalla siunattu presidenttikin on sulatettu liki seremonialliseksi unilukkariksi, kun Kekkosen itsevaltiudesta lopulta päästiin eroon.              

                  Pääministerin valtaa rajaavat muut hallituspuolueet ja äänestäjien suosio, josta riippuu oman puolueen tuki. Suomalaiset äänestäjät ovat nykyisin niin kiukkuista ja herkästi liikkuvaa sakkia, että jokainen poliitikko roikkuu vallan huipulla aina löyhässä hirressä. Poliitikkojen on pidettävä huolta äänestäjien mielialoista ja suhteista toisiin puolueisiin, koska tämän päivän voittaja voi olla huomisen nolla ja nykyinen vastustaja seuraava liittolainen. Se opettaa tapoja.

                  Enemmistövaalia käyttävissä demokratioissa kuten Yhdysvalloissa ja Britanniassa puoluekenttä jakautuu kahteen leiriin, jotka lähinnä potkivat toisiaan. Suomessa on pakko toimia toisin. Moninapainen järjestelmä voi tuottaa heikkoja hallituksia ja seisovaa politiikkaa kuten viime vuosina, mistä seuraa omat tuskansa. Mutta ainakin se pitää kurissa silmittömät valtataistelut.

                  Shakespearen hovidraamoissa on vähän sankareita. Yksi heistä on Brutus, joka tappaa Rooman moninapaisen valtajärjestelmän omaksi hyväkseen murjoneen itsevaltaisen Julius Caesarin. Hän asetti itsensä kansakunnan ja valtion edelle. Brutus on ystävänsä murhaaja, mutta myös yhteiskuntansa suojelija. Shakespearen silmissä vain jaettu valta on hyvää valtaa.

                  Siinä kirjailijanero on aivan oikeassa, joten Suomessa on sentään paljon pysyvää hyvää. Rauhoittakoon se joulun tunnelmamme, vaikka sotkuiset neuvottelut, pakkolait ja lakkokevät vuodenvaihteen takana jo kurkkivat.