Kaikki hyötyvät isän vanhempainvapaasta

Nautin parhaillaan hyvinvointiyhteiskunnan parhaista puolista – olen vanhempainvapaalla. Vaihdoimme hommia vaimon kanssa ns. läpsystä vaihto -periaatteella ja olen ollut 6 vanhempainvapaaviikostani nyt ensimmäisen kotona.

 

Tässä diilissä ei ole häviäjiä. Ensinnäkin vaimoni sai humanistille hyväpalkkaisen työn samaiseksi 6 viikoksi, josta on aito mahdollisuus päästä jatkohommiin. Vaimon työstä kiittää yhteiskunta sekä taloudellisesti että aatteellisesti, kun isäkin on kotona. Ratkaisu tietää hetkellisesti parempaa tulotasoa perheellemme sekä mahdollistaa vaimolle ottaa uran ensiaskeleet. Lisäksi työ lisää vaimoni henkistä hyvinvointia.

 

Isälle vanhempainvapaa on mahdollisuus viettää aikaa ja jopa nauttia ajastaan lastensa kanssa, kokea kodin pyörittämisen ihanuudet ja hankaluudet ihan käytännössä. Itse olen sopinut pomoni kanssa laskuttavani firmalle tekemäni työt tuntiperusteisesti. Tähän ei ole nokan kopuuttamista kelallakaan, kunhan selitteet tehdään oikeaoppisesti. Näin ollen isänkään tulotaso ei välttämättä tipu vanhempainvapaan aikana. Firmalle tekemäni työt olen hoitanut supertehokkaasti, koska aikaa ei ole ollut hukattavaksi lasten päiväunien +1 h aikana: Työt on tehty etukäteissuunnitelmien mukaisesti ja pikkuisen jyräävällä asenteella, jotta lillukan varsiin ei ole jääty nyhräämään. Töitä on toki pitänyt tehdä myös ilta-aikaan, mutta ei häiritsevän paljoa.

 

Kaikkien on mahdollista hyötyä isän pitämästä vanhempainvapaasta.

 

Related Posts

Yhteiskunta

Yksityinen sektori on hylkäämässä työntekijöiden ja työnantajien kollektiivisen vastakkainasettelun

Yksityisen sektorin työntekijät eivät koe järjestäytymistä järkevänä ja Suomessa työmarkkinajärjestöihin kuuluminen vähenee kaiken aikaa selviää Anders Kjellbergin artikkelista ”Changes in union density in the Nordic

Sijoittaminen

Koneoppimiseen perustuvaa osakevalintaa testattiin Q1 2025 aikana

Piksu toimituksen koneoppimiseen perustuva kokeilusalkku (kuva) voitti alkuvunna vertailuindeksinsä (OMX Nordic 40) noin seitsemällä prosentilla, mutta jäi silti melkein kolme prosenttia tappiolle.

Salkkuun valitaan kvartaaleittain koneoppimisen

Yhteiskunta

Noin 40% kotitalouksista omistaa keskimäärin 6000€ varallisuutta/kotitalous

Tilastokeskuksen mukaan mediaanikotitaloudella oli 96 000 euroa nettovarallisuutta. Nettovarallisuuden reaaliarvo laski 21 prosenttia edellisestä, kolmen vuoden takaisesta tilastopäivityksestä ja kansa on nyt köyhimmillään 20 vuoteen.