Suomen suuret nälkävuodet 1866–1868, joita usein kutsutaan Länsi-Euroopan viimeiseksi suureksi nälänhädäksi, surmasivat lähes kymmenen prosenttia Suomen väestöstä. Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että omaisuusrikokset lähes viisinkertaistuivat aiemmasta tasostaan, mutta henkirikoksista ja pahoinpitelyistä annettiin vähemmän tuomioita kuin ennen nälkävuosia. Ruumiinrangaistusten eli käytännössä raipparangaistusten käyttö nelinkertaistui, vaikka ne oli jo aiemmin sovittu lopetettavaksi kokonaan.

Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin, miten nälkävuodet vaikuttivat rikollisuuteen ja rangaistuksiin. Tutkimuksen aineistona käytettiin vastikään prokuraattorin kertomuksista kerättyä 1800-luvun oikeustilastoa.

Nälkävuodet katkaisivat positiivisen kehityksen

Vuodesta 1842 alkava oikeustilasto osoittaa, että vaikka kaupunkilaisten lievät rikokset yleistyivät vauhdilla, törkeistä rikoksista annetut tuomiot vähenivät tasaisesti 1840-luvulta alkaen.

– Nälkävuodet katkaisivat suotuisan rikollisuuskehityksen, ja vakavan rikollisuuden taso asettui korkeammalle tasolle kuin ennen nälkävuosia, tutkimuksen tehnyt tohtorikoulutettava Miikka Vuorela kertoo.

Vuosisadan aikana tapahtui myös selkeä muutos moraalinvastaisina pidettyjen tekojen kontrolloinnissa.

– Monet aiemmin suurilukuiset rikokset, kuten kiroaminen, sapatin rikkominen ja salavuoteus eli avioliiton ulkopuolinen yhdyntä katosivat tuomioistuinten asialistoilta, Vuorela sanoo.

Elinolojen kurjistuminen johti rikoksiin

Nälkävuosien aiheuttama omaisuusrikosten kasvu liittyy kansan elinolojen kurjistumiseen: maaton ja työtön kansa varasti nälkäänsä.

Sitä vastoin tilastoitu väkivalta väheni.

– Todennäköisimmin väkivalta ei todellisuudessa vähentynyt, vaan se ei yksinkertaisesti päätynyt tuomioistuinten käsiteltäväksi, Vuorela taustoittaa.

Nälkävuodet vaikuttivat väkivaltaan kahdella tavalla: Nälänhätä tarjosi tilaisuuksia ryhtyä väkivaltarikokseen, kuten lapsensurmaan tavanomaista pienemmällä kiinnijäämisriskillä, koska virallinen ja epävirallinen kontrolli olivat heikkoa. Toisaalta nälkä ja puute johtivat siihen, että hengen ja terveyden merkitys suhteessa muihin arvoihin väheni, jolloin myös väkivallan merkitys rikoksena pienentyi suhteessa esimerkiksi varkauksiin.

– Seurauksena saattoi olla, että väkivallasta ilmoittamisen kynnys kasvoi ja viranomaisten halukkuus tutkia väkivaltaisia tekoja vähentyi, Vuorela toteaa.