Maailmanpankin tutkijat Justin Yifu Lin ja Sélestin Monga ovat kesäkuussa 2010 julkaisseet raportin taloudellisen kasvun tutkimisesta ja soveltamisesta talouspolitiikkaan. Tutkielma on jatkoa Maailmanpankin 2008 julkaistuun kasvukomission raporttiin, mikä raportti puolestaan kahden vuoden työn tuloksena nojasi moniin Maailmanpankin tutkimuksiin, joita oli tehty peräti 20 vuoden aikana.

Maailmanpankin toiminta tähtää osittain alikehittyneitten maitten aseman parantamiseen. Komission raportti on kuitenkin mielenkiintoista luettavaa minkä hyvänsä maan asukkaille tilanteessa, jossa a) Euroopan kasvu on hyytymässä ja b) eräät komission tutkimuskohteena olleet maat eivät elintasoltaan eroa mitenkään Euroopasta.

Komissio keskittyi 13 maahaan, joitten talous on kasvanut voimakkaasti yli 25 vuoden ajan toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Maat ovat Botswana, Brasilia, Kiina, Hongkong, Indonesia, Japani, Etelä- Korea, Malesia, Malta, Oman, Singapore, Taiwan ja Thaimaa. Kuten Lin – Mongan raportissa todetaan, voimakas taloudellinen kasvu ei mitenkään edellytä maalta suurta kokoa. Em. 13 maasta neljää voi pitää suurina, muutamia keskikokoisina ja esim. Maltaa suorastaan kääpiövaltiona, minkä lisäksi useammallakin maalla pinta-ala on perin rajoitettu.

Maailmanpankin tutkijat Justin Yifu Lin ja Sélestin Monga ovat kesäkuussa 2010 julkaisseet raportin taloudellisen kasvun tutkimisesta ja soveltamisesta talouspolitiikkaan. Tutkielma on jatkoa Maailmanpankin 2008 julkaistuun kasvukomission raporttiin, mikä raportti puolestaan kahden vuoden työn tuloksena nojasi moniin Maailmanpankin tutkimuksiin, joita oli tehty peräti 20 vuoden aikana.

Maailmanpankin toiminta tähtää osittain alikehittyneitten maitten aseman parantamiseen. Komission raportti on kuitenkin mielenkiintoista luettavaa minkä hyvänsä maan asukkaille tilanteessa, jossa a) Euroopan kasvu on hyytymässä ja b) eräät komission tutkimuskohteena olleet maat eivät elintasoltaan eroa mitenkään Euroopasta.

Komissio keskittyi 13 maahaan, joitten talous on kasvanut voimakkaasti yli 25 vuoden ajan toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Maat ovat Botswana, Brasilia, Kiina, Hongkong, Indonesia, Japani, Etelä- Korea, Malesia, Malta, Oman, Singapore, Taiwan ja Thaimaa. Kuten Lin – Mongan raportissa todetaan, voimakas taloudellinen kasvu ei mitenkään edellytä maalta suurta kokoa. Em. 13 maasta neljää voi pitää suurina, muutamia keskikokoisina ja esim. Maltaa suorastaan kääpiövaltiona, minkä lisäksi useammallakin maalla pinta-ala on perin rajoitettu.

Kasvukomissio luetteli viisi kasvua edistävää tekijää, jotka ovat:

– vapaa ulkomaankauppa

– makrotalouden tasapaino

– korkea säästö- ja investointiaste

– hyvin toimivat markkinat

– maan hallinnon on oltava aktiivista, tehokasta ja pragmaattista

Kasvua heikentäviä elementtejä ovat:

– energiantuotannon subventointi

– työttömyyden hoidon jättäminen julkiselle sektorille

– valtiotalouden alijäämän hoitaminen tinkimällä investoinneista infrastruktuuriin

– protektionismi kotimarkkinoilla

– hintakontrolli

– kaupungistumisen estäminen

– piittaamattomuus ympäristökysymyksistä

– pankkijärjestelmän säätely (!)

Onko Suomella opittavaa?

Kuten Lin – Monga moneen kertaan toteavat, kyseessä eivät ole mitkään mekaaniset säännöt, vaan kunkin maan erityisolot tulee ottaa huomioon. Erityisesti itse kiinnitin huomiota Lin – Mongan mainintaan, että kun kehitysmaa on epäonnistunut taloudellisen kasvun saavuttamisessa talouspoliittisin keinoin, syynä on usein ollut keskittyminen kapealle sektorille, jolla ko. valtiolle on ollut näennäisesti hyvät edellytykset esim. olemassa olevien luonnonvarojen ja jo olemassa olevan tuotantoteknologian takia.

Kasvun hakeminen liian kapealta sektorilta ei tietenkään vahvista riittävästi koko kansantaloutta, minkä lisäksi kyseessä on kaiken paneminen yhden kortin varaan. Alaa voidaan kehittää maailmanlaajuisesti ja alalla toisaalta voi olla ko. maassa omia historiallisia rajoitteitaan.

Tässä vaiheessa aloin väkisinkin miettiä suomalaista talouspolitiikkaa ja sen tuloksia.

Maatalous ja telakat ovat kaksi eniten subventoitua alaa Suomessa, joilla subventioista huolimatta ei ole saatu aikaan niinkään hallittua rakennemuutosta kuin hillitöntä supistumista. Kaiken lisäksi telakkateollisuus on myyty ulkomaille pilkkahinnasta maatalouden ollessa sentään kotimaisessa omistuksessa.

Talousmedian ja sijoitusalalla toimijoitten mielenkiinto on viimeisen vajaan 20 vuoden aikana kohdistunut voimakkaasti ICT-alalle. Paljosta porusta huolimatta viimeisen kymmenen vuoden ajan villat ovat olleet peräti takkuisia.

Kännykänkuoria valmistavat Eimo ja Perlos ovat poistuneet pörssilistalta ja kolmannella alihankkijalla Elcoteqilla on ollut suuria vaikeuksia. Huipustaan Elisan kurssi on romahtanut ~80 % ja Nokia jollain aikavälillä lähes 90 %. Kaikkein suurin katastrofi on tietenkin kohdistunut Soneraan, jonka kurssi on 100 eurosta pudonnut muutamaan euroon ja yrityksen pääkonttori on siirretty fuusion jälkeen Suomesta Ruotsiin.

Vuoden 2008 aikoihin Suomen metsäteollisuuden ongelmat alkoivat tulla julkisuuteen niin yhtiöitten, etujärjestöjen kuin johtavien poliitikkojenkin välityksellä. Puutulleista propagoitiin tietyssä vaiheessa uskomattoman paljon siihen nähden, että todellisia vaikutuksia ei juurikaan ollut. Metsänomistajalle myönnetystä ensiharvennuksen veronhuojennuksesta huolimatta metsäteollisuus on irtisanonut runsaasti väkeä ja sulkenut tehtaita Suomessa.

Maatalouden, metsä- että telakkateollisuuden sekä ICT-alan varjossa suomalainen perusmetalliteollisuus (Rautaruukki ja Outokumpu) sekä konepajat (esim. Wärtsilä, Kone, Konecranes ja Cargotec) ovat menestyneet 2000-luvulla hyvin ilman, että moni on huomannut paljon mitään. Kieltämättä Rautaruukin ja Outokummun menestys on perustunut viime kädessä Kiinan kysynnälle, mutta konepajat ovat menestyneet erityisesti oman tuotekehityksensä takia.

Jotenkin tuntuu siltä, että menestys ei tule sieltä, mistä kaikki sitä etsivät, vaan suurelle yleisölle huomaamattomalta ja yllättävältä taholta. Etsiessämme uutta Nokiaa, pitäisikö sitä etsiä kumisaapasalalta?