Keskuspankit kahmivat holveihinsa dollareita varantovaluutaksi

Monet sijoittajat ja jopa USA:n presidentti ovat viime aikoina olleet huolissaan USA:n kaupan epätasapainosta. USA:n presidentti on jopa väläytellyt mahdollisten tuontitullien käyttöä. Huoli perustuu väärinkäsitykseen. 

USA:n vaihtotaseen vaje (= talouden ulkoisen velkaantumisen vauhti) on noin 2% bruttokansantuotteesta. Ensinnäkin tämän kokoinen vaje on hyvinkin kestettävissä. Toisekseen vaje määräytyy siitä, että USA:n dollaria käytetään maailmankaupan valuuttana ja keskuspankit käyttävät dollaria pääasiasiallisena reservivaluuttana, jota ne kahmivat kaupan kasvaessa holveihinsa.

Keskuspankkien valuuttareservit vastaavat tyypillisesti vähintään 3..4 kk tuonnin arvoa. Kun maailmankauppa kasvaa tarvitaan myös valuuttareservejä samassa suhteessa lisää. Nuo valuuttareservit hankitaan esimerkiksi ostamalla USA:n valtion velkakirjoja. Jos ja kun USA toivoo että dollari pysyy maailmankaupan valuuttana tarkoittaa tämä sitä, että USA:n on velkaannuttava aina kun maailmantalous kasvaa. Siinä eräs riittävä selitys siihen miksi USA:n on hyvä ylläpitää jatkuvaa vaihtotaseen vajetta. USA:n kannattaa velkaantua. 

USA hyötyy siitä että maailmankauppaa käydään dollareissa ja reservit ovat dollareissa:

  1. Amerikkalaisten vienti- ja tuonti yritysten elämä on helpompaa kun laskutusvaluutta on aina dollari. Ei tule kurssitappioita eikä suojauskuluja.
  2. Dollarimääräisille velkakirjoille (ja dollareille yleensä) on kysyntää kun keskuspankit joutuvat ahtamaan niitä holveihinsa. Velkaa saa amerikassa edullisesti eikä valuutan arvo helpolla heilu eikä romahda. Dollareille on aina maailmankaupan mukana kasvavaa kysyntää. 
  3. Velkaa ei tarvii maksaa takaisin ellei sitten maailmankauppa siirry käyttämään jotain muuta valuuttaa. Muutosta ei ole näköpiirissä vaikka IMF teki loppuvuodesta 2015 Kiinan remimbistä luvallisen varantovaluutan ja vaikka Euro onkin hieman nakertanut USA:n dollarin ylivaltaa. Kumpikaan ei ole vielä horjuttamassa dollarin dominanssia.

Mitä tämä merkitsee sijoittajan kannalta ? Varmaankin sitä että syytä huoleen ei ole. USA:lla ei ole mitään tarvetta tuontitulleihin. Nykyinen velkaantuminen on terveellä tasolla ja selittyy kokonaan sillä että dollareita tarvitaan maailmankaupan takeeksi.

Kolikolla on USA:n kannalta nurja puoli. Velkaantuminen täytyy syöttää kuluttajille palkkoina ja eläkkeinä ja tämä lisää USA:n kustannustasoa. Vientiteollisuus tukehtuu kilpailukyvyttömänä aivan niin kuin Donald Trump on tuonut esille.  Tämä on hinta, joka USA:n pitää maksaa jos se haluaa ylläpitää dollarin asemaa maailmankaupan välineenä.

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,