Keskustelua Ahvenanmaan demilitarisoinnin lieventämisestä pitäisi käydä sopivin argumentein
Suomen Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak kirjoitti HS:ssa / 29.12., että koska Venäjä kehuu kyvyillään syviin iskuihin, se voisi vallata Ahvenanmaata. Salonius-Pasternak:n mukaan ottamalla käyttöön vain vaikkapa pari Ahvenanmaan saarta Venäjä voisi nykyisillä asejärjestelmillä kontrolloida Itämeren ilmatilaa. Näin se pystyisi rajoittamaan tehokkaasti esimerkiksi Helsingin ja Tukholman välistä ilmaliikennettä.
Puhe Venäjän mahdollisesta iskusta Ahvenanmaalle on populistista harhaanjohtamista
Tämän tyyppinen kirjoittelu on mielestäni populistista ja tarkoitushakuista. Venäjä on konventionaalisten aseiden osalta Ranskan, Brasilian taikka Intian kokoinen keskisuuri sotilasmahti, jonka konventionaaliset sotavoimat eivät riitä haastamaan Ukrainaa, Valkovenäjää, Kazakstania taikka Georgiaa kummempia naapureita. Sillä on valvottavanaan ja puolustettavanaan 15'000 km epävakaata rajaseutua, jotka sitovat sen voimia eikä Ahvenanmaan osittaiselle miehittämiselle olisi minkäänlaista poliittista järkeä. Suomen Ulkopoliittisen instituutin ajattelu ei ole tässä asiassa harkittua.
Puhe Ahvenanmaan miehityksestä lienee kohdennettu sisäpoliittisiin tarkoitusperiin. Tarkoitus on pehmentää ilmapiiriä myötämielisemmäksi ajatellen Ahvenanmaan demilitarisoinnin mahdollista lieventämistä. Minusta on hyvä käydä tätä keskustelua ja olisi mielestäni Ahvenanmaan edun mukaista, että demilitarisointia supistetaan, mutta keskustelua kannattaisi käydä sopivammilla argumenteilla.
Venäjä käyttää ulkoista uhkaa vastaan taktisia ydinaseita
Juha Vahe on ottanut kirjoituksessaan Ovatko palovakuutukset turhia ? esille mahdollisuuden, että Venäjä käyttää, kriisin sattuessa, taktisia ydinaseitaan jollakin harvaan asutulla maaperällä, joka ei kuulu varsinaisiin sotilasliittoihin, ja jolla ei ole kunnollisia turvatakuita. Tällä Venäjä osoittaisi, että se on tosissaan ja että tämän pidemmälle ei kannata tulla.
Tässä on järkeä. Venäjä ei, huolimatta panostuksestaan konventionaalisiin aseisiin, pysty teknisesti ja materiaalisesti haastamaan kovinkaan merkittäviä naapureita, mutta ydinaseet sillä on, ja se on sitoutunut niiden käyttöön tilanteessa, jossa se kokee itsensä uhatuksi. Aleksanteri instituutin johtaja professori Markku Kivinen painotti tätä samaa skenaariota 18.12.2014 esitelmässään "Aseissa vai kulttuurissa turvallisuutemme suoja". Markku Kivinen ja Juha Vahe toivat kummatkin esille, että Suomi voisi olla tällainen vajailla turvatakuilla varustettu rajanaapuri, jonka syrjäseudulla tuon voimannäytöksen voisi kriisin sattuessa tehdä.
Juha Vahe:n ja Markku Kivisen argumentit ovat järkeviä. En kuitenkaan usko, että Suomi kvalifioituisi voimannäytön ensimmäiseksi kohteeksi. Uskon, että löytyy kohteita, joilla on Suomea heikommat turvatakuut ja turvaverkot.
Keskustelu turvallisuuspolitiikasta voi helposti lämmetä liikaa
Suomen ongelmat ja mahdollisuudet ovat ennen kaikkea sisäisiä – poliittisen koneiston toimintaan (tai toimimattomuuteen) liittyviä. Ulkoiset sotilaalliset uhat ovat sittenkin kaukaisia ja erittäin epätodennäköisiä. Meillä on Lissabonin sopimuksen antamat melko hyvät turvatakuut, eikä meillä ole naapuria, jonka intresseihin voisi kuulua sotilaalliset toimet maaperällämme.
Miksi Ahvenanmaan kannattaa luopua demilitarisoinnista?
Miksi Ahevenanmaan kannattaisi luopua demilitarisoinnista? Missä pihvi åålantilaisten kannalta?
Ahvenanmaan demilitarisointi on muinaismuisto menneiltä ajoilta
Syyt Ahvenanmaan demilitarisoinnin osittaisen purkamisen mielekkyydelle ovat mielestäni sopimusoikeudelliset.
Suomi on Lissabonin sopimuksessa antanut ja vastaanottanut seuraavat turvatakuut: ”Jos EU:n jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. ”
Jos tulkitaan, että Ahvenanmaa on itsehallinnollinen alue, joka on omalla päätöksellään laiminlyönyt oman puolustuksensa ja myös mahdollisuutensa osallistua yhteiseen puolustukseen, niin silloin voidaan tulkita Ahvenanman rikkoneen Lissabonin sopimuksen sotilaspoliittista artiklaa. Muillakaan ei silloin ole periaatteessa velvollisuutta puolustaa Ahvenanmaata kun ei kerran Ahvenanmaa halua auttaa muita.
Tämä on tietenkin puhtaan teoreettista. Tottahan toki me nyt Ahvenanmaata puolustetaan ja sen tekevät kaikissa oloissa tarvittaessa myös muut EU maat. Mutta nuo turvallisuuspoliittiset sopimukset pitäisi silti saattaa ajan tasalle myös Ahvenanmaan osalta. Riittäisi että Suomessa todetaan yhdessä Ahvenanmaan maakuntahallituksen kanssa, että tuo demilitarisointi on jäänne menneiltä ajoilta eikä sillä ole relevanssia tässä päivässä.
Ahvenanmaan demilitarisointi on tätä nykyä oma sisäinen asiamme. Se ei kuulu Suomen solmimien valtiosopimusten piiriin. Sopimus lakkasi olemasta valtiosopimus siinä vaiheessa kun muutkin Kansainliiton (YK:n edeltäjän) sopimukset lakkasivat olemasta voimassa. Siitä on kulunut jo seitsemänkymmentä vuotta. Eikä sitä sopimusta kummemmin kunnioitettu ennen sitäkään. Ruotsi muun muassa miehitti Suomen sisällissodan aikana Ahvenanmaan tarkoituksenaan irroittaa se Suomesta. Ainoat jotka tuon sopimuksen muistavat ja sitä kunnioittavat, ovat Suomalaiset.
Lissabonin sopimuksen turvatakuut
Noita turvatakuita liioitellaan, ne eivät ole EU-tason turvatakuita.
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=125470&culture=fi-FI
Tässä on ennen nykyistä kriisiä selvitelty, mitä turvatakuut vaativat. tiilikaisen mukaan "Lauseke velvoittaa avunantoon jäsenmaahan tai jäsenmaihin kohdistuvan alueellisen hyökkäyksen tilanteessa. Päätös avunannon täytäntöönpanosta tulee Tiilikaisen mukaan tehdä jäsenmaiden kesken yksimielisesti."
Tuota yksimielisyyttä tuskin löytyy jos olisi todella kriittinen tilanne päällä.
Onhan jonkinlainen turvatakuu vailla sisältöä tuo YK:n perussopimuksen 51 artikla. Se sallii, mutta ei velvoita ketään puolustautumaan yhdessä tai erikseen hyökkääjää vastaan.
Suomen Ulkoministeriö ei tässä asiassa ymmärrä Suomen etua
Hyvä, että toit esille Teija Tiilikaisen näkemyksen tuon lauseen sisällöstä. Onkohan Suomen Ulkoministeriö ajan tasalla ja ajaako se Suomen etua kun se Teija Tiilikaisen suulla vähättelee Lissabonin sopimiuksen merkitystä? Eikö olisi Suomen etu tulkita tuota lausetta niin kuin siinä sanotaan?
Lissabonin sopimuksen lause on yksinkertainen ja jokaisen luettavissa ja ymmärrettävissä ja lause on sisällytetty artikkeliin. Tässä vielä kerran: ”Jos EU:n jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisesti." Jokainen tulkitkoon itse lauseen merkityksen.
Nato:n antama turvatakuu (artikla 5) on oleellisesti heikompi. Siinä sanotaan seuraavaa:
”Jäsenvaltio auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimuspuolta ryhtymällä välittömästi, yksin tai yhdessä toisten sopimuspuolten kanssa, sellaiseen toimintaan, jonka se arvioi tarpeelliseksi tarkoituksenaan palauttaa Pohjois-Atlantin alueen turvallisuus ja ylläpitää sitä.”
Tässä ei luvata antaa apua vaan kukin Nato maa harkitsee sen minkä avun se milloinkin arvioi tarpeelliseksi. Lissabonin sopimuksessa kukin sopijaosapuoli sentään lupaa auttaa muita sopijapuolia kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Suomi tarvitsee turvatakuita. Teija Tiilikaisen vähättelevä lausunto Lissabonin sopimuksen merkityksestä heikentää asemaamme. Suomen Ulkoministeriön kanta on maan kanta. Ja tämän Teija Tiilikaisen lausunnon avulla haluamme itse tulkita, että noita turvatakuita ei ole, vaikka sopimuspaperissa niin sanotaan.
Turva
Nuo Lissabonin 'turvatakuut' jatkuvat:
"Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen."
Tuo tarkoittaa lähinnä Nato-maita, mutta myös puolueettomia maita muuten kuin mitä muualla on puolustuksesta säädetty. Ei sitä oikein jää maita mitkä niitä takuita antelisi. Ei Lissabonin sopimus anna oikeasti Suomelle turvatakuita. Sitä en tiedä antaako tiukassapaikassa Natokaan.
EU:n sotilaallinen kyvykkyys ?
On tietysti periaatteessa hyvä asia, jos sopimukset saatetaan ajan tasalle mutta onko sillä mitään merkitystä kun EU:n ”turvatakuilla” ei ole tukena sotilaallista kyvykkyyttä ?
Viime aikaisia sotilaallisia konflikteja tarkasteltaessa on aika selvää, että Manner-Euroopan mailla ei ole osoitettua sotilaallista kyvykkyyttä, jonka varaan Suomen turvatakuut voitaisiin rakentaa. Kun viime aikaisissa konflikteissa on oikeasti tarvittu sotilaallista kyvykkyyttä, ratkaisu on löytynyt Manner-Euroopan ulkopuolelta mm. Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta, Canadasta ja Australiasta.
Tänä päivänä Suomen turvallisuuspolitiikan kulmakivi on puolustuskyvyttömyys. Puolustuskyvyttömyydestä käytettään julkisesti myös termiä ”liittoutumattomuus”. Jos puolustuskyvyttömyydestä halutaan luopua niin sotilaallisen kyvykkyyden näkökulmasta katsottuna vain Yhdysvallat voi tarjota turvatakuut. Nämä turvatakuut on saatavissa NATO jäsenyyden avulla.
EU:lla on kykyä puolustaa ja hyökätä
EU:n sotilaallinen kyvykkyys perustuu puolustuksen osalta Natoon ja hyökkäyksen osalta taloudellisiin keinoihin.
EU pystyisi tukemaan Suomea taloudellisin pakottein. Nämä ovat varsin tehokkaita, koska niillä saadaan hyökkääjän kansalaisten elintaso alas. Tällöin syntyy sisäinen paine lopettaa sotatoimet ja saada pakotteet purettua.
Taloudelliset pakotteet
Kannattaa aina katsoa kuinka paljon on vientiä, jos pakotteista puhutaan:
http://data.worldbank.org/indicator/NE.EXP.GNFS.ZS?order=wbapi_data_value_2013+wbapi_data_value+wbapi_data_value-last&sort=asc
Venäjällä viennin osuus on 28% kansantuotteesta, mikä on varsin vähän. USA on ainoa kehittynyt maa jolla on tuota vähemmän vientiä. Venäjän vienti on raaka-aineita lähinnä energiaa joilla on varsin toimivat markkinat ja niiltä ei voida venäläisiä sulkea pois, koska he ovat yksinkertaisesti liian suuria siellä. Mikäli venäläistä öljyä ei ostettaisi, niin öljy maksaisi yli 200 taalaa barrelilta ja länsimaat ajautuisivat myös lamaan. Pankit voidaan ajaa hetkellisiin ongelmiin kun he joutuvat rahoittamaan lainansa uudelleen. Mutta nyt he tietävät varoa länsimaisia lainoja ja eivät enää palaa länsimaisille markkinoille kriisin väistyttyä. Venäjän armeija on varsin omavarainen ja pystyy kehittämään omaa sotilasteknologiaansa. Tämä kriisi osoittaa ainakin sen, että toisista ei kannata olla riippuvaisia. Jokainen vetäytyköön kuoreensa.
edit:
Eipä pakotteet näytä estävän tuotannon kasvua. Venäjä teki tuotantoennätyksiä.
http://finance.yahoo.com/news/russia-oil-output-hits-post-soviet-high-small-100624669–finance.html
Elämän ja kuoleman
Elämän ja kuoleman kysymyksiä pohdittaessa, en ole oikein vakuuttunut, että on mielekästä analysoida potentiaalisen hyökkääjän sielunmaisemaa oman ”järjen” tai ”uskon” avulla seuraavaan tyyliin:
”…Ahvenanmaan osittaiselle miehittämiselle olisi minkäänlaista poliittista järkeä.”
”En kuitenkaan usko, että Suomi kvalifioituisi voimannäytön ensimmäiseksi kohteeksi.”
”Uskon, että löytyy kohteita, joilla on Suomea heikommat turvatakuut ja turvaverkot.”
”…eikä meillä ole naapuria, jonka intresseihin voisi kuulua sotilaalliset toimet maaperällämme.”
Se mikä meille on ”järkevää” ei välttämättä ole ollenkaan ”järkevää” Putinille. Putinilla on ajatuksen ja päätöksenteon vapaus. Hän voi nähdä asiat järkevinä vaikka me emme sitä näkisikään.
Näin ollen on mielekästä tarkastella asiaa siitä näkökulmasta mikä on sotilaallisesti mahdollista. Jos Suomella ei ole voimassa salaisia turvatakuita tms. Yhdysvaltojen kanssa niin mm. seuraavat skenaariot ovat mahdollisia:
1) Venäjä voi pakottaa Suomen ehdottomaan antautumiseen tunneissa tai vuorokausissa ydinaseidean avulla. Puolustuskyky on tässä skenaariossa täydellisesti laiminlyöty, uskottavaa puolustuskykyä ei ole.
2) Venäjä voi pakottaa Suomen ehdottomaan antautumiseen vuorokausissa tai viikoissa (joku väittänee kuukausissa ?) massiivisella tavanomaisella asevoimalla. Puolustuskyky on tässäkin skenaariossa täydellisesti laiminlyöty, uskottavaa puolustuskykyä ei ole.
Toisin sanoen Suomen olemassaolo kansakuntana perustuu Venäjän ”hyväntahtoisuuteen”. Jos Putin kumppaneineen huomenaamulla aamiaisella päättää, että Suomen kohtalo on Krimin kohtalo, niin pääsiäisen aikaan meillä on ”kansanäänestys” jossa ”Suomi” haluaa liittyä ”veljelliseen slaavilais-ortodoksiseen yhteisöön”.
Mikä idea?
katsokaa karttaa. Meidän ympäristö on jo Nato-alue ja Venäjä tietenkin kokee asemansa uhatuksi. Kun nuo keltaiset maat vielä liittyvät Natoon, niin Venäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä joko ydin- tai kemiallinen isku.
Ja en oikein ymmärrä kuinka Venäjä voisi tukkia itämeren valtaamalla Ahvenanmaan. Sehän ajautuisi suoraan Naton kansa kriisiin, koska meren toisella puolella on Nato-maita. Sen kyllä ymmärrän, että Venäjä kokee asemansa uhatuksi kun keltaisiakin maita tavoitellaan natoon. Ja Tanskan salmen tukkimalla meri on eristetty. katsokaa karttaa älkääkä perustako analyysejanne joskus lapsena luettuihin sotaa käsitteleviin sarjakuvaluhtiin. Edelleen geopolitiikka on käypää tavaraa.
Sopimus Ahvenanmaasta vuodelta 1940 (Paasikivi – Molotov)
Sopimus piti erikseen ratifioida, onko niin tehty? Miksei tätä sopimusta Suomen ja NL:n välillä mainita?
Ahvenanmaan demilitarisointi on Suomen sisäinen asia
Ahvenanmaan demilitarisoinnista sovittiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 1940 lokakuussa. Se ei siis ole osa rauennutta talvisodan rauhansopimusta, jonka korvasi jatkosodan rauhansopimus. Sopimus on osa Suomen lainsäädäntöä (https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1940/19400024/19400024_2) ja siitä päätellen sen on Suomen eduskunta hyväksynyt. Eduskunnan hyväksyntä voidaan katsoa ratifioinnin perusteeksi ainakin Suomen puolelta. Suomi on omalta puoleltaan ja omasta aloitteestaan ylläpitänyt sopimusta ja sen peurusteella voisi ajatella, että tämä sopimus on voimassa samalla tavalla kuin esimerkiksi jatkosodan rauhansopimus.
Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksioikoinen. YYA sopimus solmittiin toisenlaisissa olosuhteissa ja tällä perusteella Suomi katsoi (ilmoitti) sen rauenneeksi kun Neuvostoliitto hajosi. Samalla perusteella voi ajatella että sopimus Ahvenanmaan demilitarisoinnista voidaan katsoa solmitun toisenlaisissa olosuhteissa ja että se on rauennut. Ahvenanmaan demilitarisointia ei ole mainittu toisen maailmansodan jälkeisessä Suomen ja Neuvostoliiton välisessä rauhansopimuksessa (http://heninen.net/sopimus/1944_f.htm), ja voidaan erittäin perustellusti tulkita, että asia on unohdettu Neuvostoliiton puolelta jo vuonna 1944. Suomikin voisi nyt vihdoin vuonna 2015 unohtaa tuon sopimuksen. Minusta tästä pitäisi kuitenkin ilmoittaa Venäjälle.
Summa summarum: Ahvenanmaan demilittarisointi on Suomen sisäinen asia.
Demilitarisoinnista sovittiin myös kansainliiton piirissä vuonna 1921. Tuo sopimus on poistettu Suomen lainsäädännöstä luultavasti jo silloin kun muutkin kansainliiton piirissä solmitut sopimukset raukesivat Saksan irtautuessa Kansainliitosta ja ensimmäisen maailmansodan rauhansopimuksesta. Tuon vuoden 1921 sopimuksen sopijat ovat kaikki nykyisiä Nato rauhankumppaneitamme ja EU jäseniä eikä tuota sopimusta taida enää kukaan näistä sopijoista pitää voimassa olevana valtiosopimuksena.
Ahvenanmaan sopimus
Ahvenanmaan tilanne on viimeksi mainittu vuoden 1947 rauhansopimuksessa jonka allekirjoitti kaikki silloiset suurvallat:
https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020
Ensimmäisen kerran tuosta aseettomasta Ahvenanmaasta taidettiin puhua 1856 joka tehtiin Ranskan, Iso-Britannian ja Venäjän välille.