Kiinan pörssiromahdusta on kauhisteltu viime päivinä länsimediassa ilmeisesti uutispulan vuoksi, vaikka se alkoi jo kesäkuussa ja notkahdus taittui välillä jo reippaaksi korjaukseksi ylös. Tuore sukellus ei ole toistaiseksi uponnut edellisen pohjan alle, joten jo koettua kummempaa dramatiikkaa tilanteeseen ei ainakaan toistaiseksi liity.

Kiinnostava rotkahdus on toki monellakin tavalla. Syöksy alkoi, kun hallitus kiristi velaksi sijoittamisen ehtoja pelätessään osakekuplan turpoavan hallitsemattomaksi. Mutta pörssiromahduskin rassasi hallituksen imagoa ja arvovaltaa, koska miljoonat sijoittajat kärsivät kovia tappioita, joten hallitus puuttui markkinoihin laajoilla poikkeustoimilla. Kurssien liikkeille määrättiin haarukka. Suurilta instituutioilta kiellettiin osakkeiden myyminen. Osakeannit, lyhyeksi myynti ja listautumiset kiellettiin. Eläkesäätiöt komennettiin ostamaan osakkeita. Taisi olla vielä muitakin lääkkeitä tohtorin laukussa.

Kiinan hallitus on kieltämättä ollut tehokas torjuessaan talouskriisejä, eihän esimerkiksi 2008 globaali myrsky heiluttanut Kiinaa kauan. Silti pidän varsin arveluttavina sen viimeaikaisia toimia. Sijoittajat tietysti huokaisivat helpotuksesta kurssien toipuessa, mutta Kiinan rahamarkkinoiden alkuperäinen ongelma säilyi. Osakkeet ovat yhä ylihinnoiteltuja, koska vivutettu kauppa kuumeni yli äyräiden. Yksi syy siihen oli, että sijoittajille ei ole Kiinassa säällistä tuottoa tarjoavia vaihtoehtoja, ja pääomien liikkeitä maasta ulos rajoitetaan. Nämä taudit on aikanaan hoidettava.

Toiseksi, kun kaupankäyntiä ja vapaata hinnoittelua rajoitetaan, pörssit eivät enää hoida tehtäväänsä arvopaperien ja hyödykkeiden markkinapaikkana. Ei paljoa auta, jos osakkeilla on nimelliset hinnat, mutta niistä luopuminen on liki mahdotonta lukemattomien rajoitteiden vuoksi. Se tekee osakkeista hyvin hankalia ja riskipitoisia omistuskohteita, vaikka niiden etuna pitäisi olla juuri helppo vaihdettavuus ja reaaliaikainen hinnoittelu.

Harva haluaa ostaa osakkeita, yrityslainoja ja muita arvopapereita, jos niiden myyminen on tarpeen tullen ylettömän vaikeaa tai kallista. Rahamarkkinoiden kansantaloudellinen tehtävä on vapaiden pääomien tehokas kanavoiminen. Yritykset saavat rahoitusta luottojen ja osakepääoman muodossa, sijoittajat arvopapereista hyvää tuottoa vastikkeeksi korkeammista riskeistä. Kypsä markkinatalous vaatii vapaasti toimivat rahamarkkinat.

Tämä pitäisi muistaa myös niiden länsimaisten poliitikkojen, jotka intoilevat erilaisista markkinarajoitteista lääkkeeksi markkinoiden ajoittain rajuun heiluntaan. Markkinat tarvitsevat erilaista sääntelyä (läpinäkyvyyttä, normeja pörssiyhtiöille jne.), mutta huono sääntely voi olla todella haitallista. Esimerkiksi shortaamisen kieltäminen edesauttaa hintakuplien syntymistä, ja hintakuplat kyllä puhkeavat tuottaen ikäviä seurauksia.

Oma lukunsa tässä tilanteessa on, pitäisikö meidän olla huolissaan Kiinan talouden suunnasta laajemminkin. Moni asiaa paremmin tunteva uskoo, että suurta ongelmaa ei ole, vaikka perinteisissä teollisuusmaissa tuollainen rysäys olisi varma merkki taantumasta. Kiinassa osakekupla turposi kuitenkin irrallaan taloudellisista realiteeteista spekulatiivisella rahalla, eikä sen puhkeaminenkaan heijastele reaalitaloutta. Pörssin liikkeillä ei ole Kiinalle suurta merkitystä senkään vuoksi, että pörssin koko on vain kolmanneksen maan kansantuotteesta. Kiinan rahoituslaitosten ja useimpien kotitalouksienkin taseissa osakkeiden painoarvo on pieni. Tappioita on tullut miljoonille myöhässä liikkeelle lähteneille sijoittajille, mutta onhan Kiinassa toista miljardia asukastakin.

Kasvu hidastui Kiinassa jo toista vuotta sitten, mutta ohjauskoron lasku ja hallituksen elvytysohjelma ovat piristäneet teollisuutta ja kiinteistömarkkinoita kuluneena vuonna talouslehtien mukaan. Kai tuollaisella rysäyksellä haittansa silti on, mutta itse en usko rajuun jarrutukseen ennen kuin siitä on todisteita. Pörsseissä Kiinan takia täälläkin toki hermoillaan, mutta siihen riittää aina syitä, joista vain osalla on todella merkitystä.