Sekaongelmainen Kiina yrittää elvyttää talouttaan keskuspankin tukipaketilla. Tarpeen se on, kuten Pörssihaukan analyysi Kiinasta viikko sitten perkasi, toinen asia mihin tämä latinki riittää.

Kiinan tuoreet vaikeudet selittyvät ennen kaikkea kiinteistökuplan moniulotteisella puhkeamisella. Pitkällä tähtäimellä synkin varjo lankeaa Xi Jinpingin yhä totalitaristisemmaksi rämettämästä poliittisesta järjestelmästä.

Tähän hätään haetaan apua ohjauskoron ja pankkien varantovaatimusten laskulla, jotta lainaraha lähtisi liikkeelle. Paketti kohdistuu myös maan ankeisiin kiinteistömarkkinoihin, kuten helpottamalla toisen asunnon oston sääntöjä.

Lisäksi paketin yllättävimpänä osana rahaa lainataan sijoitusinstituutioille kiinalaisten osakkeiden hinnoittelun kohentamiseksi. Sama tavoite on luotoilla, joilla yritykset voivat ostaa omia osakkeitaan.

Ei perinteistä elvytystä

Asuntojen ja osakkeiden laskevan hintakierteen katkaisulla tuettaisiin kuluttajien luottamusta, jota Kiina kyllä kaipaa. Saa nähdä paljonko lääkkeistä on apua.

Ainakin Shanghain pörssi riehaantui uutisesta. Olinkin tosin vain pari päivää aiemmin arvioinut Pörssihaukassa sen kyntävän tyypillisessä pohjassaan, kuten keskuspankin väliintulon seurauksena ilmeisesti asia on.

Silmään pistää kuitenkin hallituksen rahamassin puuttuminen paketista. Julkista rahaa ei työnnetä vaikkapa isoihin infrahankkeisiin, joilla Kiina perinteisesti elvytti laskusuhdanteissa.

Se tie on kuljettu loppuun, ymmärrettävästi kyllä. Ylenpalttiset kiinteistö- ja infrainvestoinnit loivat nyt Kiinaa tukahduttavan kierteen.

Joka tapauksessa muutos on oireellinen Xin nykyisessä politiikassa. Siitä lyhyen johdannon jälkeen.

Maon Kiina kuin Pohjois-Korea

Me vanhemmat polvet muistamme vielä Kiinan rutiköyhänä etupäässä maatalous- ja esiteollisuusyhteiskuntana, joka kommunistien 1940-luvun vallankumouksen jälkeen pysyi kehitysmaan tasolla huolimatta huimasta historiasta ja potentiaalista.

Toinen sosialistinen suurvalta Neuvostoliitto oli naapuriinsa nähden paljon kehittyneempi, toki oman totalitaristisen polkunsa aiemmin aloittaneena ja etenkin 1970-luvun öljykriisissä luonnonvaroistaan suuresti hyötyneenä. Noihin aikoihin niin poliittisten kuin taloudellisten kriisien ravistelema Kiina oli lähinnä kuin tämän päivän Pohjois-Korea.

Maa oli kokenut jopa kymmeniä miljoonia tappaneen nälänhädän 1960-luvun taitteessa kommunistisen Kiinan perustajan Mao Xedongin järjettömän uudistusprojektin seurauksena. Kirjoittaessani ylioppilasaineeni Kiinasta 1981 oli se suurvalta vain väkilukunsa, armeijansa koon ja ydinaseen osalta.

Kansantuotetta henkeä kohti kertyi noin 400 dollaria vuodessa, kun vaikka Suomessa luku oli 24 000 eli 60-kertainen. Kiinan suurkaupingit täyttivät työläisten polkupyöräarmadat, kun he kuihtuneine kehoineen ja kehnoine vaatteineen raahautuivat vuokrakasarmien ja valtiollisten työpaikkojen väliä.

Tianamenin kuuluisa aukio Beijingissä 1970-luvulla. Kuva: Wikicommons

Deng muutti kaiken

Muutos alkoi myllätä maata tosissaan 1980-luvun alussa, kun tuolloin jo vanha mutta poliittisesti väkevä, älykäs ja kauaskatseinen Deng Xiaoping pääsi ylimmän vallan käyttäjäksi Maon kuoltua.

Vaikka Deng julisti isoon ääneen leninismiä, ymmärsi hän syvällisesti maansa talouden alennustilan ja sen kaipaamat, tuolloin kumoukselliset lääkkeet. Deng, jonka 120. syntymäpäivää Kiina juhli kolme viikoa sitten, käynnisti markkinasuuntautuneita uudistuksia ja avasi Kiinan maailmalle.

Hän purki maolaisen yhteiskunnan rakenteita, mahdollisti yrittäjyyden, panosti vientiteollisuuteen ja salli ulkomaiset yhtiöt ensin erityistalousalueilla ja sitten koko maassa. Deng määritteli linjansa sosialismiksi kiinalaisin ominaispiirtein.

Hänen kuuluisa mottonsa oli: ei kissan värillä ole väliä, kunhan se pyydystää hiiriä. Todellisuudessa Kiina siirtyi askel kerrallaan markkinatalouteen, toki säilyttäen niitä ominaispiirteitään kuten suuria valtionyhtiöitä ja autoritaarisen hallinnon.

Johto pelkäsi Neuvostoliiton kohtaloa

Mutta ero Maon Kiinaan ja murenevaan Neuvostoliittoon kasvoi radikaaliksi. Uudistuksen polkaisivat talouskehityksen, jollaista historia ei ollut ennen nähnyt.

BKT kasvoi kaksinumeroisesti liki vuodesta toiseen nostaen Kiinan taloudelliseksi maailmanvallaksi ja markkinaksi, jonne jokaisen ison länsimaisen yhtiön oli saatava jalkansa luodakseen omaa kasvuaan.

Suomalaisista yhtiöistä Kiinasta tuli rakettimoottori etenkin hissiyhtiö Koneelle, kun jättivaltio urbanisoitui valtavalla vauhdilla – lopulta raskain seurauksin, joita Jari Hämysen Kiinan villi itä avaa.

Kiinan kiivas modernisaatio oli lottovoitto mm. Koneelle. Kuva: Kone

Dengiä seuranneet johtajat vaalivat melko vakaasti hänen perintöään, koska tiesivät talouskasvun ja vaurauden leviämisen elinehdoksi niin maalle kuin kommunistipuolueen vallalle. Yksin nyrkkivallalla se ei pysyisi pystyssä, sen Kiinan johtajat olivat Neuvostoliiton kohtalosta visusti oppineet.

Kiinasta tuli käytännössä jopa äärikapitalistinen maa. Yksityinen sektori laajeni ja sai toimia varsin vapaasti, kunhan sen edustajat ja edunsaajat pysyivät erossa poliittisesta järjestelmästä ja sen arvostelusta.

Elintaso kasvoi ja sadat miljoonat pääsivät köyhyydestä jopa länsimaalaisilla standardeilla keskiluokkaan. Kansantuote henkeä kohti on tänä päivänä noin 13 000 dollaria, luku on 40-kertaistunut 40 vuodessa.

Kiina on jo keskituloinen maa, jättänyt taakseen Venäjän ja tavoittaa kohta EU:n köyhemmät jäsenet kuten Romanian. Tai ainakin se oli suunta vielä joitakin vuosia sitten.

Saati kun kirjoitin yhdessä Antti Kivimäen kanssa Kiinan ja muiden kehittyvien talouksien tulevaisuutta käsittelevän kirjan Suuri Harppaus liki 20 vuotta sitten.

Siinä puntaroimistani skenaarioista moni toteutui, mutta Kiinan yhteiskunnallinen kehitys tuotti ison pettymyksen.

Kiinalaisten vaurastuminen ponkaisi liikkeelle Dengistä

Xi pisti pakin silmään

Kiina lähti taas uuteen suuntaan, kun sen johtoon nousi 2012 Xi Jinping, toisen polven kommunistipuolueen aatelinen, jonka isä toimi Maon aseveljenä ja varapääninisterinä. Xi vaikutti hänkin ensin jatkavan Dengin perinteitä, mutta aseman vahvistuttua Maoa lapsesta asti ihailleesta johtajasta aukesi uusia varsin rajuja piirteitä.

Kiinassa on Dengistä alkaen harjoitettu ainakin jonkin tason kollektiivista johtamista, jossa päätöksenteko nojaa ainakin kohtalaisen laajaan konsensukseen avainelimisissä. Xi alkoi keskittää valtaa itselleen.

Eikä se tietenkään sujunut ilman kovia otteita. Kiinan eliitin sisäisistä myllerryksistä tihkuu heikosti tietoa ulos, mutta monien aiempien avainhenkilöiden katoaminen asemistaan aina vankilaan asti kertoo siitä omaa kieltään.

Räikein esimerkki oli Xin edeltäjän Hu Jintaon dramaattinen ulosheitto puoluekokouksesta pari vuotta sitten. Kahdeksankymppisen entisen kipparin nöyryyttävä julkinen teilaaminen teki selväksi, ettei Xi siedä pullikointia mistään suunnasta.

Jo puolueen arvovaltaa vaaliakseen Kiinan johto ei ole moista aiemmin tehnyt. Xi häpäisi Hun alleviivatakseen kaiken nyt muuttuneen.

Takaisin Maon helmoihin

Myös se Dengin jälkeinen perinne, ettei ylin vallanpitäjä pysy pallillaan enempää kuin kaksi nelivuotiskautta. Xi jatkoi kolmannelle kaudelle varmasti vailla merkittävää sisäistä oppositiota, koska se oli niitattu.

Kaikki Xi´tä ja hänen politiikkaansa vähänkin kyseenalaistavat menettävät paikkansa elleivät paljon muutakin. Siitä tihkuu uutisia toistuvasti.

Xi (oikealla) nöyryytti edeltäjäänsä Hu´ta (vieressä) valtaansa demonstroidakseen. Kuva: Wikicommons

Nyrkkivalta ulottuu koko yhteiskuntaan, ei vain yläkerroksiin. Ja laajenevasti myös talouteen.

Kiinan linja Dengistä alkaen oli laventaa yksityisen sektorin toimivaltaa ja elintilaa, mikä poikikin Kiinan talousihmeen ja maailmanmahdin aseman.

Sen myötä vähän kaikki kynnelle kykenevät ulkomaalaiset yhtiöt halusivat Kiinaan niin viejinä kuin paikallisina toimijoina eli luoden sinne omaa tuotantoaan. Muodollisesti kommunistisesta maasta tuli yksityisen pääoman varsin avoin kenttä.

Xi´tä tämä ei koskaan miellyttänyt ainakaan samassa muodossa ja mitassa kuin edeltäjiä. Hän näki Kiinan luopuneen vallankumouksen perinnöstä.

Maon ihailijan silmin näin asia tietysti onkin mitä suurimmassa määrin.

Tavoite hyvä, entä keinot

Toisin kuin muut sosialismia harjoittaneet yhteiskunnat Kiina kyllä kykeni luomaan huikeaa talouskasvua, joka myös siirtyi merkittävässä mitassa suurelle osalle väestöä. Toisaalta ennen Dengin kautta olemattomat varallisuus- ja tuloerot räjähtivät stratosfäärisiksi.

Eikä valtio takaa jonkinlaista sosiaalista perusturvaa kuten perinteisesti sosialistisissa maissa. Tai läntisissä hyvinvointivaltioissa kuten Pohjoismaissa.

Tähän kaikkeen Xi kaipaa muutosta. Vaurauden tasaisempaa leviämistä ei tietysti voi huonona tavoitteena pitää, onhan leveä ja säällisesti tienaava keskiluokka vaikka Pohjoismaiden kohtalaisen laajan kansalaistyytyväisyyden ja yhteiskunnallisen vakauden perusta.

Se on myös laajasti poliittisesti hyväksytty tilanne. Tie siihen on kuitenkin kulkenut mutkikkaiden ja raskaidenkin poliittisten prosessien kautta.

Niihin ovat osallistuneet kaikki kansalaispiirit ja yhteiskunnalliset toimijat. Xin lääkkeet vastaavan saavuttamiseksi ovat taas totalitarismia itseään.

Kiina matkalla entiseen 2 ilmestyy ensi viikolla. Pörssihaukasta löytyy Jari Hämysen Kiinan talouden nykytilaan avaava artikkeli Kiinan villi itä.

Pörssihaukassa on kahden viikon tutustumistarjous ilmaiseksi ja sitoumuksetta