Kiinan talouskasvu yllättää positiivisesti

Kiinan BKT kasvoi6.9% toisella kvartaalilla, nopeammin kuin viime vuoden 6.7% ja myös nopeammin kuin virallinen ”tavoite” 6.5%. Kiinan talous vetää mukanaan myös muidta kehittyviä talouksia, koska Kiina kuluttaa paljon raaka-aineita.

Ilahduttavaa on että vähittäiskauppa on yhä vahvemmassa vetoroolissa yli 10% kasvulla. Valitettavasti kuplalta vaikuttava asuntomarkkina jatkoi myös nousuaan paikallishallintotasolla toteutetuista rajoituksista huolimatta. Kiinteistösijoitukset nousivat 8.5%.

Postiviivisempaa ja vahvistuvaan mailmantalouteen viitaavaa on sensijaan viennin 8.5% kasvu.

Valtionhallinolla on runsaasti mahdollisuuksia hillitä asuntomarkkinoiden kuohuntaa, joten lisää rajoituksia on odotettavsissa. Harvat kuitenkaan odottavat suuria mullistuksia ennen marraskuussa tapahtuvaa valtionjohdon nimityksiä seuraavalle viiden vuoden jaksolle.

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen