Lars asiasta jo kirjoitti muutama viikko sitten, mutta palaan aiheeseen, koska se niin suuresti sijoittajia ja yleensä taloutta seuraavia ihmisiä huolettaa. Kiina käy läpi murrosta vientiin ja raskaaseen teollisuuteen keskittyneestä taloudesta kohti jälkiteollista yhteiskuntaa, jossa palvelut kattavat suurimman osan tuotannosta ja työpaikoista. Tämä muutos on väistämätön ja sinänsä tarpeellinen, kuten se on ollut kaikilla nykyisillä kehittyneillä talouksilla.

Muutos herättää pelkoa maailmantalouden veturin rajusta jarrutuksesta, ja varmaan osittain pelko on aiheellista. Raaka-aineiden ja raskaiden investointien kysyntä on heikentynyt, mistä monet niihin keskittyneet kehittyvät taloudet ovat kärsineet rajusti – Brasiliassa tuskailee pahinta taantumaa oliko sataan vuoteen. Raskaita investointituotteita tuottavat yhtiöt etenkin metalli- ja energiateollisuudessa ovat vaikeuksissa Suomessa ja muualla.

Se on kuitenkin vain kortin yksi puoli. Maaliskuun lopussa tuli tietoja, joiden mukaan yritysten tulosten perusteella murros etenee Kiinassa hyvin. Perinteisellä raskaalla ja valmistavalla teollisuudella menee huonosti, mutta muiden voitot kasvavat nopeinta tahtia kahteen vuoteen. Ajureina toimivat palvelu- ja kuluttajasektorit. Teknologia, mainostajat ja ruokateollisuus kohensivat tulostaan toistakymmentä prosenttia Q1:llä. Talouden painopiste siirtyy.

Muutos muokkaa Kiinan roolia maailmantaloudessa, mutta tuskin se sitä vähentää. Monia vientimaita hyödyttäneiden raskaiden investointien ja raaka-aineiden suurkulutuksen tilalle syntyy monialaista uutta kysyntää. Raivoisa kasvu jää taakse, mutta eiköhän se pysyy kehittyneitä talouksia korkeampana vielä pitkään, koska Kiina on vielä kaukana kehittyneestä taloudesta.

Palvelujen osuus Kiinan kansantuotteessa on alle neljäkymmentä prosenttia. Kehittyneissä talouksissa osuus on tuplasti suurempi, joten kasvun varaa riittää. Tässä täytyy muistaa, että kyse ei ole vain kuluttajille suunnatusta tuotannosta, vaan myös yritysten välisistä palveluista. Esimerkiksi informaatioteknologiset palvelut, jotka ovat kovassa nousussa kehittyneissä talouksissa, kohdistuvat paljolti juuri yrityksille tuotannon digitalisoituessa. Kehitys parantaa tuottavuutta eli luo kasvua.

Lähtötaso on Kiinassa yhä niin matala, että kehittyneiden talouksien saavuttaminen vie vähintään vuosia. Ja sinä aikana on syytä odottaa kovempaa kasvua kuin täällä. Siihenhän Kiinan raju kasvu on tähänkin asti perustunut. Se on ottanut vauhdilla kiinni kehityseroa hyödyntämällä muualta valmiina saatavaa teknologiaa ja osaamista.

Vaikkapa nurkan takana oleva Etelä-Korea aloitti teollistumisprosessinsa täydellisen kehitysmaan tasolta 1950-luvulla eli kolmekymmentä vuotta ennen Kiinaa. Rajuin kasvu kesti Kiinan tapaan muutaman vuosikymmenen, mutta senkin jälkeen kehitys on ollut hyvää. Tavanomaisia taantumia kummemmat romahdukset eivät ole sitä sotkeneet. Tänään Etelä-Korea on monipuolinen talous ja vauraampi kuin iso osa Eurooppaa.

Kiinalle on helppo povata vastaavaa kaarta. Sillä on toki monia ongelmia kuten yritysten korkea velkaantuminen, poliittiset riskit yms., mutta erilaisia hurjia uhkakuvia on ulkomaailma Kiinalle maalaillut niin pitkään kuin muistan. Tuoreimmat näistä seinäpiruista ovat vain muutamia kuukausia vanhoja, mutta aina vain Kiina on osoittanut ne vääriksi tai ainakin liioitelluiksi.

Nytkin puhutaan jo Kiinan elpymisestä viranomaistoimien seurauksena. Kiinankin taloudessa on syklinsä kuten joka paikassa, joten turha siitä on maailmanlopun ennusteita viskoa, jos matalasuhdanne painaa ajoittain sielläkin päälle.

http://www.marketwatch.com/story/chinas-gdp-growth-slows-to-67-2016-04-15

Itse pidän Kiinan yhtenä erityisriskinä valtion valtavaa roolia yritysten omistajana ja talouden kontrolloijana. Suuryritykset ja tärkeimmät teollisuudenalat ovat kauttaaltaan valtion hallussa, ja myös vähäarvoisempina pidetyillä sektoreilla kontrolli on voimakasta.

Toki omintakeinen valtiokapitalistinen malli on luonut poikkeuksellista ja katkeamatonta kasvua, joten ei Kiinaa parane hirveästi ulkopuolisten neuvoa. Mutta viime aikoina kehitystä ja työpaikkoja ovat luoneet etupäässä ne yksityiset yritykset ja sektorit, jotka valtio on jättänyt oman onnensa nojaa. Tämä koskee paljolti palvelusektoria ja informaatioteknologiaa. Valtiojohtoinen suurteollisuus on rämpinyt vaikeuksissa, kun sen kilpailuedut muuhun maailmaan verrattuna ovat kaventuneet.

Talouden vapauttaminen ja valtion roolin kaventaminen olisivat nähdäkseni tarpeen, ja tästä ovat kirjoittaneet yllättävän avoimesti kiinalaiset talousviisaatkin. Mutta kommunistipuolue haluaa pitää ohjakset tiukasti näpeissään omistajavallan ohella tiukalla sääntelyllä. Saa nähdä, miten pitkään järjestelmä kykenee tuottamaan kasvua – vai lähinnä jarruttamaan sitä.

Mutta kuten sanottu en ala neuvoa kiinalaisia, enkä syöksy asian takia tuhkasäkkiin sijoittajana. Kiinan romahdukseen uskon vasta kun näen sen, enkä hyvien yhtiöiden omistajana hypi seinille Kiinan talousuutisia lukiessani. Jos pelätä haluaa, siihen on aina loputtomasti syitä. Sijoittajan jos kenen on oltava optimisti ja luotettava tulevaisuuteen. Eiköhän se Kiina siitä, Mauno Koiviston peruskommenttia siteeraten.