Kiinteistökaupan teko yksinkertaistui ja siirtyi nettiin

Kuva: Antero Aaltonen

Kaupanteko siirtyy verkkoon myös kiinteistöasioissa. Aiemmin paperilla hoidetut asiakirjat omakotitalojen, kesämökkien tai tonttien kauppoihin liittyen voi jatkossa hoitaa verkossa Maanmittauslaitoksen Kiinteistökaupan verkkopalvelussa. Palvelu avattiin marraskuun ensimmäisenä päivänä.

Kiinteistökaupan verkkopalvelun kautta voi muun muassa valtuuttaa toisen toimimaan puolestaan, tehdä kaupan esisopimuksen ja laatia kauppa- tai lahjakirjan sekä tehdä kiinnityshakemukset, sähköisten panttikirjojen siirtohakemuksia ja panttikirjan haltijanmuutosilmoituksen.

Palvelun käyttö vähentää paperisotaa, sillä aikaisemmin näitä asioita on hoidettu paperilla. Tarpeelliset asiakirjat on siis hoidettu kuntoon ja toimitettu Maanmittauslaitokselle joko postitse tai käymällä paikan päällä.

Verkkopalvelu on suunnattu kiinteistöjen omistajille, myyjille ja ostajille, kiinteistönvälittäjille ja pankeille. Kun kaikki kaupanteon osapuolet ovat palvelussa mukana, tiedot siirtyvät palvelusta reaaliajassa pankeille, kiinteistönvälittäjille, myyjille, ostajille ja rekistereihin. Palveluun voi tunnistautua ja asiakirjoja allekirjoittaa verkkopankkitunnusten avulla.

"Palvelu tarjoaa mahdollisuuden hoitaa kiinteistöjen myyntiin liittyviä asioita ajasta ja paikasta riippumatta", tiivistää hankepäällikkö Jorma Turunen Maanmittauslaitokselta.

Myös lainhuudatukset sähköisesti

Palvelu tarjoaa myös valmiita malleja esimerkiksi kauppakirjan laatimiseen, ja kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen lainhuuto lähtee automaattisesti vireille. Sitä ei siis palvelua käytettäessä tarvitse enää hakea erikseen maanmittaustoimistosta.

"Palvelua on helppo ja nopea käyttää, mutta se edellyttää, että käyttäjät tietävät, mitä ovat tekemässä. Jos kiinteistökauppoihin liittyvät asiat ovat entuudestaan vieraita, kauppoja tehdessä kannattaa edelleen turvautua asiantuntijan apuun", Turunen muistuttaa.

Vaikka verkkopalvelun avulla pystyy hoitamaan suuren osan kiinteistökauppoihin liittyvistä asioista, suuret rahansiirrot eivät vielä onnistu sen kautta. Kauppahinnan maksaminen pitää siis jatkossakin hoitaa käymällä pankissa.

 

Lisää tietoa: Esittelyvideo
Palvelu: Kiinteistökaupan verkkopalvelu

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo