Olen varmaan vuoden hankkinut kirjoitusta aiheesta madonluvut kiinteistösektorille. Ehkä vastoin jonkun käsitystä en ole mikään S/M –tyyppi, vaikka kirjoituksistani sellaista voisi kenties joskus olettaakin. Siksi kirjoitus on siirtynyt ja siirtyy edelleen, esitän vain pari pikakommenttia. Ainakin olen varoittanut aiemminkin, esim. tuossa ja nyt asioille ei enää mitään voi.

Koko 1980 – 1990 –lukujen vaihde ja 1990-lukua jonnekin vuoteen 1997 saakka hoettiin mediassa asuntokaupan piristymisestä. Ja kun se todella piristyi joskus 1997, kukaan ei enää jaksanut toistaa samaa kulunutta mantraa, siis silloin kun olisi viimein ollut oikea aika.

Sadepäivän ”ratoksi” erehdyin äskettäin katsomaan TV:stä  tuollaista ohjelmaa. Nuorella parilla oli perinteiset toiveet, punainen tupa, perunamaa ja uima-allas Mannerheimintiellä ja idea oli kait etsiä vaihtoehtoja. Vaihtoehto löytyi jostain hemmetin kuusesta ja hinta oli yli 400.000 euroa.

Ainoa ongelma on, että nykyään kuulemma lainalle pitää maksaa korkoa ja se eroaa kengänkorosta. Asuminen ei muutenkaan ole ilmaista, varsinkin kun uudellakin kämpällä pitäisi aina tehdä remonttia, että tulos olisi ihan täydellinen.

Kun pitää syödäkin, työmatka on yli 100 km jne., niin 400.000 euron lainassa voi olla maksamista joillain esim. 2000 euron nettotuloilla / kk. Mutta tällaiset realiteetithan eivät ohjelmaformaattiin sovi. Tärkeintä on, että kaikilla NÄYTTÄÄ olevan kivaa ainakin kuvausten ajan.