Kimppakämppä ja vähän muutakin kimppakivaa

Kiinteistöalalla minua jaksaa viileämmälläkin säällä ärsyttää eräs ilmiö. Varsinaisia uutisia kun alalla harvemmin on, alan toimijoitten pitää koettaa vääntää tyhjästä tiedotetta harva se viikko.

Vuokranantajat ovat tuputtaneet joka tuutista Piksussakin alla julkaistua ideaa isomman asunnon vuokraamisesta useammalle opiskelijalle.

Varmaan on niin, että isoakaan asuntoa ei kannata tyhjänä pitää, joten siinä mielessä neuvo vuokraamisesta on nyt yhtä ajankohtainen kuin vaikka 10 vuotta sitten. Juuri muuta kehuttavaa neuvossa ei sitten olekaan.

Olli Turunen ja Joonas Orava julkaisivat viime vuonna kirjan asuntosijoittamisesta, jota käsittääkseni on jossain mitassa tehty yhteistyössä Vuokranantajien kanssa. Ko. kirjassa sanotaan suorasukaisesti että mitä pienempi sijoitusasunto, sitä parempi. Jos haluaa saivarrella, en usko Helsingin ulkopuolella jonkun 17 neliön yksiön olevan ideaalinen kohde, mutta periaate on toki oikea. Yksiö tai enintään kaksio on sopiva sijoitusmuoto. Se antaa parhaan tuoton ja jakaa parhaiten riskiä, kun yhteen kohteeseen ei sitoudu liikaa pääomaa.

Huomattavaa on, että esim. putkiremontti maksetaan neliöitten, ei suinkaan putkilinjojen mukaan (yksiössä ja kolmiossa on yleensä sama määrä putkilinjoja).

Se, mikä oli totta vuonna 2013, on minun mielestäni totta vielä seuraavanakin vuonna, ei tässä niin paljon ole sentään aikaa kulunut. Se, että isoja asuntoja voi nyt olla hankala myydä, ei minun mielestäni indikoi lainkaan, että nyt sellaista kannattaisi ostaa edelleen vuokrattavaksi.

Lisäperusteluni on varsin raadollinen. Useamman vuokralaisen yhteisö osaa toimia tiiviinä rintamana vuokranantajaa vastaan todistaen yhdestä suusta, miten esim. kylpyamme halkesi ihan itsestään ollen siten asunnon normaalia kulumista, jota vuokralaisen ei tarvitse korvata. Em. näyttöä tukee mukavasti sekin, että tuomioistuin on Suomessa todella antanut päätöksen, jonka mukaan kylpyammeen halkeaminen on asunnon normaalia kulumista. Kun mitään korvattavaa ei siis vuokralaiselle tule, kimppakämpän vuokralaisten yhteisvastuu jää kuolleeksi kirjaimeksi.

Tässä kimpassa sen sijaan pätee vanha viisaus. Vuokranantajaan sopii samat pätevyysvaatimukset kuin haastemieheenkin: leveät hartiat ja pitkä pinna.

One thought on “Kimppakämppä ja vähän muutakin kimppakivaa

  1. Selitystä siihen miksi juttu julkaistiin piksussa

    Tuossa Vuokranantajien tuottamassa ja Piksu toimituksen muokkaamassa jutussa oli mukana minun mielestäni hyödyllinen tieto. Erilliset vuokrasopimukset usean vuokralaisen kanssa ovat hankalia kun kyseessä on yksi asunto.

    Noita erillisiä vuokrasopimuksia pyydetään kokemukseni mukaan joskus kohtuu pieniinkin asuntoihin. Esimerkiksi yhteen muuttava nuoripari saattaa pyytää erillisiä sopimuksia. Vuokranantajan kannalta siinä piilee vaara. Jos alkava liitto purkautuu ja toinen muuttaa pois, niin vuokranantajalle jää yksi vuokralainen, joka maksaa puolta vuokraa. 

    Tuossa alkuperäisessä Vuokranantajien lehdistötiedotteessa ei ollut kummempia varotuksen sanoja näistä erillisistä vuokrasopimuksista. Lisäsin hieman varoituksen sanoja (Piksu toimituksen nimissä) kun kerran tietotoimisto STT:n ehdot niin sallivat. Yleensä vältän lisäyksiä. Mutta tässä tapauksessa katsoin, että yleinen etu sitä vaatii. Tiedoitteeen julkaisseiden Vuokranantajien lakimiespalveluiden etu taas voisi olla, että tulee paljon erillisiä, ammattimaista laintuntemusta vaativia erillisiä sopimuksia ja niistä seuraavia sotkuja.

Comments are closed.

Related Posts