Vieläkö muistatte, kuinka pelkäsimme – sinänsä aiheesta – kurat housussa Yhdysvaltojen kongressin ja Obama vääntöä liittovaltion lainakatosta, joka uhkasi sortaa maailmantalouden kaaokseen? Syynä oli republikaanien vastarinta katon nostamiseen, koska heidän mukaansa Yhdysvallat velkaantuu hengiltä. Oletteko kuulleet aiheesta aikoihin? Ette – koska Yhdysvaltojen budjettivaje on kääntynyt laskuun. Velka kasvaa vielä, mutta hitaammin.

Maailmantalouden harvoja valopilkkuja on Yhdysvallat. Työttömyys on pudonnut alle kuuteen prosenttiin, mikä on paras taso kuuteen vuoteen. Talouskasvu oli viime kvartaalilla parasta kymmeneen vuoteen, liki neljä prosenttia vuositasolla. Ukrainan kriisin rasittama euroalue voi vain unelmoida moisista luvuista. Saksakin yskii pahasti, vaikka vältti nipinnapin teknisen taantuman.

Yhdysvaltojen kasvuennusteita on hieman pudotettu muun maailman ja varsinkin Euroopan heikkouden vuoksi, mutta suunta on silti ylös. Inflaatio tai korkotaso eivät tietä tuki aikoihin. Jos kasvu hidastuu, keskuspankki astunee taas esiin massipussi levällään kuin räkätinpojan suu.

Elpyminen on kohentanut palkansaajien ja yritysten maksamia verotuloja nopeasti. Kuluneena vuonna valtion tulot kasvoivat kymmenen prosenttia verrattuna edelliseen. Vaje on supistunut alle kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Se on valtiolle normaali taso, jota Yhdysvallat ei ole kokenut kuuteen vuoteen.

Velka-aste on toki korkea, mutta Yhdysvallat selvinnee siitä ilman suuria vaikeuksia. Reservivaluutan aseman ja Fedin aktiivisen roolin ansiosta korkotaso ei kasva tuskalliseksi, ellei talous samalla kasva voimakkaasti. Korkeat korot hoituvat, jos rahaa virtaa sisään.

Presidentti ja kongressi ovat sopineet hampaat kirskuen säästöistä ja verotuksen kiristämisestä. Niiden oikeasta suhteesta kiistellään jatkossakin. Valtiontalouden tasapainottamisen tärkein tekijä on kuitenkin ollut kasvu. Sen jatkuessa velka-aste voi kääntyä kohta laskuun, jos menot eivät oleellisesti kasva.

Yhdysvallat todistaa todeksi väitteen, että parasta lääkettä velkaantumiseen on kasvu. Sen myötä julkisten tulojen kasvu auttaa velkaantumiskierteen katkaisemisessa ilman katkeria säästöjä ja tolkuttomia veronkorotuksia. Toisaalta vahvasti kasvavassa taloudessa veroasteen kiristäminenkään ei tunnu niin ikävältä, kun yrityksillä ja kansalaisilla on mistä ottaa.

Tämä olisi pidettävä kirkkaana mielessä, kun euroalueen ongelmia ratkotaan. Kasvusta kaikki tietysti vaahtoavat, mutta sen toteuttaminen on vaikeampaa. Yhdysvalloissa se on kuitenkin totta. Ja oleellinen – joskaan tuskin ainoa – syy siihen on Fedin hyperekspansiivinen rahapolitiikka, toisaalta heti finanssikriisin jälkeen siivottu pankkisektori.

Rahapolitiikan konservatiivien maalaama suurinflaatio ei ole Yhdysvalloissa toteutunut. Inflaatio ei ole yltänyt edes keskuspankkien tavoitteeseen vajaaseen kahteen prosenttiin, vaikka Fed luopuu setelirahoituksesta vasta nyt. Jos suurinflaatio toteutuu, vie se ainakin rutkasti aikaa. Ja tuo aika sujuu amerikkalaisilta huomattavasti leppoisammin kuin suurtyöttömyyden nujertamilta eurokansalaisilta.

Eurooppalaisilla on tapana kuikkia amerikkalaisia pitkin nenäänsä, mutta talouspolitiikassa meidän olisi otettava heistä mallia pää nöyrästi kumarassa. Ei voi kuin kadehtia Yhdysvaltojen kehitystä.