Konkurssit ovat 26 prosentin kasvussa
Konkurssiin asetettiin vuonna 2023 yhteensä 2 700 yritystä eli 26 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
”Konkurssit ovat luonnollinen osa toimivaa markkinataloutta, mutta on aivan selvää, että viime vuosi oli poikkeuksellisen synkkä. Finanssikriisin aikaan vuonna 2009 Suomessa konkurssiin asetettiin hieman yli 2 200 yritystä, mikä oli ennen viime vuotta 2000-luvun ennätys. Nyt siihen verrattuna tuli lähes viiden sadan konkurssin hyppäys”, vertailee konkursseihin perehtynyt tuoteomistaja Jaakko Nors Asiakastiedosta.
”Konkurssiin asetettujen yritysten yhteen laskettu liikevaihto lähentelee 2 miljardia euroa ja niissä työskenteli viimeisimpien tietojen mukaan yhteensä runsaat 8 000 henkilöä. Näillä muutoksilla on jo kansantaloudellista merkitystä, kun vastaavasti tilalle ei ole tullut suurta määrää kasvuyrityksiä tai suuria työllistäjiä, jotka pystyisivät paikkaamaan esimerkiksi menetettyjä verotuloja”, Nors analysoi.
Rakennusalalla suurimmat konkurssit
Viime vuodelle leimallista oli, että pienyritysvaltaisessa Suomessa konkurssiin kaatui nyt isojakin yrityksiä. Asiakastiedon tietokannan mukaan konkurssiin asetettiin 299 yritystä, joiden viimeinen raportoitu liikevaihto oli vähintään miljoona euroa. Vuonna 2022 näin suuria konkursseja nähtiin vain 190.
”Suurimpien konkurssien kärkipää muodostuu pitkälti rakennusalan yrityksistä. Niillä on selvästi ollut vaikeuksia sopeuttaa toimintaansa vastaamaan kasvaneita kustannuksia ja samalla hiipuvaa kysyntää. Muilla toimialoilla yli kymmenen miljoonan euron yritystenkin konkurssit ovat erittäin harvinaisia”, Jaakko Nors kertoo.
Yritysten maksuhäiriöt kasvussa
Konkurssien lisäksi muutkin yritysten maksuhäiriömerkinnät lisääntyivät selvästi viime vuonna. Suomen Asiakastieto Oy rekisteröi tietokantaansa noin 224 000 maksuhäiriömerkintää. Maksuhäiriöisiä yrityksiä on nyt yhteensä 44 300 eli 13 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
”Yritykset sinnittelevät liian pitkään, eivätkä hakeudu ajoissa saneeraukseen. Uskon, että tiiviimpi vuoropuhelu luotonantajien ja velkojien kanssa auttaisi ratkomaan velallisyrityksen ongelmia paremmin. Toivottavasti viime vuosi opetti kaikki yritykset myös seuraamaan riittävän tarkasti asiakkaidensa ja toimitusketjunsa muiden yritysten tilannetta, etteivät niiden maksuvaikeudet tule yllätyksenä ja vaaranna omaa tulevaisuutta”, Jaakko Nors pohtii.
Lisää tietoa: Asiakastiedon tilastopaketti
Kommentit