Korkeasuhdanne lähestyy huippua

Suomen elinkeinorakenne ja asema maailmankaupassa muistuttaa Saksaa ja niinpä saksalaisen IFO tutkimuslaitoksen mittaama suhdannetilanne antaa meillekin arvokasta tietoa Korot ovat lähdössä nousuun ja raaka-aineiden kohovat hinnat asettavat jo rajoitteita yritysten toiminnalle ja niinpä on hyvä tarkoin seurata suhdannekelloa. Kun kello on puoli kolme tai kolme alkavat monet sijoittajat siirtää rahaa korkomarkkinoille ja pörssikurssien kehitys tasaantuu.

Suhdannekierto saksalaisen IFO tutkimuslaitoksen mittaamana.

Kuvan selitykset:
– Nousuvaiheessa (Upswin) odotukset ovat korkealla mutta talous ei vielä kasva.
– Korkeasuhdanteessa (Boom) sekä odotukset että kasvu ovat voimakkaita.
– Laskusuhdanteessa (Downswing) odotukset ovat heikot mutta talous kuitenkin vielä kasvaa
– Lama (Recession) vaiheessa sekä odotukset että kasvu ovat heikkoja
 
Yleensä suhdanne kiertää nelikenttää kellon lailla siten, että pörssikurssit alkavat nousta noin klo 8.00 aikoihin ja karhumarkkinat (lasku) alkaa noin klo 14.30. Nyt suhdannekierto on edennyt suurin piirtein klo 13.30 kohdalle ja voimme vielä odottaa mukavia tuottoja.
 
Jokainen suhdannekierto on kuitenkin erilainen eikä kello aina tikitä koneellisesi eteenpäin. Suhdannetilanteeseen vaikuttavat tekijät (työllisyysaste, korkotaso, sijoitusinstrumenttien arvostustasot, inflaatio ja raaka-aineiden hinnat) määräävät sen miten suhdannetilanne kehittyy, mutta valitettavasti näiden ennustavien tekijöiden tulkistseminen on haastavampaa kuin suhdanneindikaattorin. Pelkkän suhdannetilanteen seuraaminen antaa sijoittajalle onneksi jo aivan riittävän tiedon siitä missä mennään.

One thought on “Korkeasuhdanne lähestyy huippua

  1. Jos suhdannekuva on jo netissä, mitä

    uutta kuulemme ToTo sijoittajakerhossa. Jossain täällä Piksu sivuilla olen nähnyt laajemman suhdannekeloon. Se taisi olla OECD:n tuottama.

    ToTo sijoittajakerhossa on nyt helmikuussa makrokatsauksen ja ajankohtaisten sijoitusasioiden lisäksi vuorossa Investime ohjelman esittely.

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat katsaus: AI-huuma jo selkeästi ”lapiot ja hakkuut” vaiheessa

Datakeskuksien rakentamiseen tarvittavat välineet ovat nyt huudossa.

Ai-huuma on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Kovimmassa huudossa eivät ole enää suuria AI-investointeja tekevät ”perinteiset” teknojätit kuten Microsoft ja Google.

Yhteiskunta

Suomen näivettymiselle on yksikertainen lääke: Hyvän yhteiskunnan ymmärtäminen uudella, yksilökeskeisellä, tavalla

Olimme 1990 luvun alussa maailman johtava internet maa, jossa oli kansalaista kohden eniten internet palvelimia ja palveluita. Olimme myös langattoman kännykkäteknologian johtava maa. Ja koulutustasomme

Talous

Nuoret ikäpolvet tekevät mieluusti osakesijoituksia tuotantoon ja taloudelliseen toimintaan

Suomalaisista on Hypo:n katsauksen mukaan tulossa sijoittajakansaa. Kotitalouksien sijoitusvarallisuuden arvo on jo lähes 100’000 €. Sijoittaminen on yhä useammalle suomalaiselle nuorelle tärkeää ja myös poliitikoilta