Korkorahastojen tuotot ovat kurjan alkuvuoden jälkeen kääntyneet nousuun

Talous

Korkorahastojen tuotot ovat huonon alkuvuoden jälkeen kääntyneet huhti-toukokuussa positiiviseen suuntaan. Keskuspankit ovat saaneet sijoittajat vakuuttuneiksi siitä, että inflaatio on ohimenevää ja korkotaso on vakiintunut.

Inflaatio on USA:ssa jo 5% tasolla ja Euroopassakin ylitetään kohta 2% raja. Inflaatiota selittää lähinnä se että vuosi sitten hinnat, erityisesti energian hinta, laskivat vuosi sitten korona kriisin iskiessä dramaattisesti. Hintoja on nyt korjattu takaisin lähtötasoilleen. Jotkin yritykset kärsivät koronan takia ja ne joutuvat nyt paikkaamaan taseitaan nostamalla hintoja. Keskuspankit arvioivat näitä pysyvämpiä inflaatiotekijöitä varmaan syksyllä, mutta kaikenkaikkiaan markkinat uskovat että inflaatio on väliaikaista eikä johda korkotason pysyvämpään, korkorahastojen arvoja nakertavaan nousuun.

Korot siis pysyvät varsinkin Euroalueella matalalla tasolla ja tuottoa kannattaa hakea sieltä, mistä vähäistä korkotuottoa tässä vaiheessa voi olla saatavilla, kehittyviltä markkinoilta ja euroalueen  yrityslainoista.

 

Kuvan lähde: pixabay

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin