Kreikka, Euroopan rikollisin kansakunta

Kreikan talousongelmat kurittavat koko Eurooppaa ja kreikkalaiset, joita pakotetaan säästökuurille, ovat nousseet kaduille. Moni kokee sympatiaa kreikkalaisia kohtaan ja toivoo, että lainapakettien turvin heidän elämänsä jälleen normalisoituu. Kreikkalaiset ovat kuitenkin ilkeän finanssimaailman nurkkaan ahtaama kansakunta, vai ovatko sittenkään?

Kreikkalaisuuteen on täysin erottamattomasti kuulunut huijaaminen, varastaminen, korruptio ja kansanhuviksi asti noussut veronkierto. Yksilöä ei silti voi syyttää, sillä yhteiskunta on ollut korruptoiva. Väärinkäytökset ovat olleet koko kansakunnan läpi levinneitä, jolloin niistä on tullut vallitseva tapa.

Kreikassa yksityisyrittäjyys on ollut Euroopan kärkeä. Tähän kannustimena on ollut mahdollisuus saada tulot verottomina. Ainoat, jotka ovat maksaneet veroja tuloistaan, ovat olleet palkkatöissä olevat, koska heiltä vero pidätetään palkasta automaattisesti. Tästä syystä työt on kannattanut tehdä yrittäjänä palkkatyön sijaan.

Vastaavalla tavalla kiinteistöveroja on kierretty pimeillä kauppasummilla ja pimeillä lainoilla. Tähän ovat syyllistyneet käytännössä kaikki kansanedustajista kirkkoherroihin.

Yhteiskunta, jossa veronkierto on yleistä, se koetaan hyväksytyksi. Sitä tekee jokainen, eikä sitä pidetä vääränä. Siksi on tyhmää olla kiertämättä veroja kun kaikki sitä tekevät.

Maksut hoidetaan käteisellä eikä kuitteja kirjoitella. Näin arvonlisäverot jäävät maksamatta. Kuittikauppa pitää rakennusalan verotettavan tulon pienenä ja yleisesti yritykset kiertävät veroja jättämättä rekisteröimättä itsensä kaupparekisteriin.

  Lääkärissä käydessään jokainen tietää, että on maksettava vähän voitelurahaa tullakseen hoidetuksi ja mikäli verotarkastaja tulee kylää, lahjuksilla päästään pälkähästä.

Kreikan pyrkiessä aikanaan EU:n jäseneksi, vaateet olivat kovat inflaation ja budjettivajeen suhteen. Inflaatiota hoidettiin kätevästi peukaloimalla ostoskoria mittaushetkellä ja jäädyttämällä valtion tuottamien palveluiden hinnat ja laskemalla polttoaineveroa. Kyllähän se mitattu inflaatio pysyy alhaalla kun ostoskorista poistetaan aina kallistuneet tavarat ja korvataan halvemmilla.

Laajamittaisen ja järjestelmällisen kirjanpitopeukaloinnin avulla Kreikka pääsi osaksi yhteisvaluuttaa ja pääsy halpaan rahaan avautui. Goldman Sachin myötämielisellä avustuksella otettua lainaa saatiin mukavasti muutettua taseen ulkopuoliseen muotoon. Tulevaisuuden valtionkassavirtoja arvopaperistettiin ja myytiin halukkaille sijoittajille, jotta rahat voitiin kuluttaa heti eikä sitten kun ne tulevat.  

Tosiasioiden valossa Kreikan ongelmat eivät ratkea valtion säästötoimilla. Ensin olisi saatava veronkanto kuntoon, jotta tuloja tulisi jostain. Toki se helpottaa jos valtionrautateiden keskipalkkaa lasketaan 65 000 eurosta vuodessa hieman lähemmäksi keskimääräistä Eurooppalaista tasoa, mutta se ei poista suurinta ongelmaa eli kansaan kiinni kasvanutta korruptiota, lahjontaa, huijaamista, veronkiertoa ja haluttomuutta tehdä asioita oikein.

On toki rumaa sanoa, että Kreikka lienee Euroopan rikollisin kansakunta. Todisteet valitettavasti vain puhuvat sen puolesta. Jos veronkiertäjät laitettaisiin vankilaan, yhtään lääkäriä ei taitaisi jäädä praktiikalle, eikä yksikään opettaja olisi koulussa. Jos kiinteistöveronsa väärin maksaneita tuomittaisiin, ei yksikään ministeri jäisi ilman tuomiota.  

Mietin täällä, että millaiselle ihmiselle lainaisin rahaa. Onko se tuntematon krooninen huijari, varas, valehtelija ja talousrikollinen? Tuskinpa vain. Kuitenkin meistä jokainen suomalainen on ystävällismielisesti lainannut rahaa juuri tällaisille ihmisille ja vieläpä kollektiivisesti, jolloin kenelläkään yksilöllä ei ole velvollisuutta rahojen takaisinmaksuun.  

Näyttää siltä, että Kreikka on onnistunut tekemään tähänastisen tuntemamme historian suurimman huijauksen. Kaikki rällääminen ja raharietastelu on saatu kaadettua toisten maksettavaksi.

Iloista työpäivää ja muistetaan maksaa verot.

Matias

 

www.matiassavolainen.com

www.sijoitaasuntoon.fi

www.vuokrataanasunto.fi

6 thoughts on “Kreikka, Euroopan rikollisin kansakunta

  1. Kreikka

    Jos kerran valtiota on noin paljon huijattu, niin onko sitten yksityisellä puolella poikkeuksellisen paljon vaurautta? Valtio on pääsääntöisesti kuitenkin vaurauden uudelleenjako-organisaatio, ei sen luoja. Rikollisuus on kummaa. Ateena oli ennen tätä kriisiä yksi Euroopan turvallisimmista suurkaupungeista, nyt on moni asia muuttunut. Huumeongelma on varsin iso ja niitä tuodaan pääsääntöisesti Bulgarian ja Jugoslavian kautta. Jos katsotaan Kreikan naapureita eli entistä Jugoslaviaa, se on täynnä ongelmia. EU on pitkälle rauhanjärjestö ja Kreikan integroiminen länteen EU:n kautta minä näen pitkälle turvallisuuspoliittisena asiana. Se ei niin kaukana ole ollut, että siellä olisi tapahtunut vallankumous sodan jälkeen.

    Oman yksinkertaisen mielipiteeni sanon tästäkin asiasta kysymättä. EU:n tai vähintään kaikki Euro-alueen valtioiden velat pitäisi laittaa yhteen koriin eli muuttaa ne euro(EU)-bondeiksi. Ja samalla lopettaisimme nämä keinotekoiset kansallisvaltiot. Ei ne ole edes kovin vanhoja. Eduskunta lopetettaisiin ja startaisiin uudelleen läänitason hallinto. Kuntia mieluummin pienennettäisiin kuin kasvatettaisiin. Tällöin jos yksi lääni ajautuisi ongelmiin (kuten Espanja nyt), se olisi vielä autettavissa jaloilleen. Ei olisi valtioden kohdalla 'liian suuri kaatumaan' ongelmaa.

  2. Kreikan VR

    Hurjalta kuulostaa tuo rautatieläisen keskiansio. Onko sinulla mahdollisesti linkkiä aiheesta, jossa olisi laajemmin tietoa? Minua kiinnostaisi varsinaisen ammattini siis toimittamisen puolesta.

    Heikki

    1. Muistaakseni se sattui silmääni kirjasta Boomerang.

      Muistaakseni se sattui silmääni kirjasta Boomerang. Siinä on varmastikin lähdekin aiheeseen.

      1. Kiitän

        linkistä ja tiedosta. Hurja on luku, mutta jos totta se kyllä selittää, miksi Kreikan VR teki tappiota viimeksi kun kuulin miljardin vuodessa.

        Samalle uralle on menossa sen puoleen Finnairkin tätä menoa, tämä meidän sinivalkoinen kruununjalokivemme, jota ilman me kuulemma päädymme takaisin keskiajalle, kun Itämeren yli ei pääse enää kuin rahtilaivalla…

        Työllisyysperusteilla, aluepolitiikalla yms. niitä Kreikassakin ylihinnoiteltuja valtionyhtiöiden työpaikkoja perustellaan, vaikka firmat olisivat ihan kuralla. Kunhan vain löytyy joku, joka laskun maksaa, niin kyllähän paikoille ottajia on, toki.

        Heikki

      2. Lukku on hurja

        Käsitykseni mukaan luku pitäisi pitää paikkansa. Kreikan VR on konkurssikypsimpiä yrityksiä mitä olen koskaan maailmassa tavannut. Onneksi en ole sen johdossa.

Comments are closed.

Related Posts

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com