Kuinka voit säästää asumiskustannuksissa?

Asunnot ja metsä

Tämän päivän epävakaassa taloustilanteessa myös asumiskustannukset ovat monella nousseet jopa merkittävästi. Niiden minimoiminen vaatiikin jonkin verran suunnittelua ja tehokasta hallintaa, mutta se voi tuoda mukavia säästöjä pitkällä aikavälillä. Suurin säästömahdollisuus voi tulla muuttamalla uuteen asuntoon, mikäli sille tarjoutuu mahdollisuus. Tällöin saattaa olla myös helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä.

Korkojen ja sitä kautta lainaerän sekä vastikkeen noustessa omistusasuminen on entistä kalliimpi vaihtoehto, jolloin vuokra-asuminen voisi tulla kysymykseen. Esimerkiksi  Rentola sisältää valtavan määrän ilmoituksia vuokra-asunnoista eri puolilta Suomea ja niiden joukosta voi löytyä myös nykyistä edullisempi uusi koti. Mitä sitten tarkalleen ottaen kannattaa ottaa huomioon muuttoa pohtiessaan?

Punnitse prioriteettejasi asuinaluetta valitessasi

Asuinalueen valinnassa on tärkeää punnita omia prioriteetteja. Onko sinulle tärkeintä löytää alue, joka tarjoaa hyvät liikenneyhteydet ja palvelut? Tai haluatko asua rauhallisella alueella, jossa on viihtyisiä puistoja ja pieni kauppakeskus? Onko alueelta syytä löytyä lapsille päiväkoti ja leikkipuisto, vai onko prioriteettinasi ennemminkin helppo työmatka tai kattavat viihdepalvelut?

Moni tällainen ominaisuus voi vaikuttaa asunnon hintaan. Luonnollisesti aivan suurien kaupunkien keskustassa sijaitsevat asunnot ovat keskimäärin syrjäisempiä kalliimpia, mutta tänä päivänä autolla ajaminenkaan ei ole halpaa. Kannattaakin siis mahdollisuuksien mukaan punnita, säästääkö enemmän asumalla syrjemmässä ja autoilemalla, vai asumalla lähempänä palveluita ja kulkemalla julkisella liikenteellä tai polkupyörällä.

Suosi kodissasi energiatehokkaita ratkaisuja

Energiatehokkaat ratkaisut ovat tärkeitä, jotta kodin energiankulutus pysyy mahdollisimman alhaisena. Tarkastele esimerkiksi valaistuksesi uudelleen ja vaihda vanhat lamppusi energiatehokkaampaan malliin, jotta saat saman valotehon pienemmillä energiakustannuksilla. Kannattaa harkita LED-valaisimien käyttöä, sillä ne säästävät energiaa ja tuottavat enemmän valoa. Myös älykkäiden valaistusjärjestelmien kuten ohjauspaneelien ja liiketunnistimien kokeileminen voi olla hyvinkin tehokas tapa säästää energiaa.  Huomioi kuitenkin, että energiatehokkaidenkin valaisimien tehosta voi mennä osa hukkaan. Lika ja pöly voivat syödä valotehoa jopa 40 prosenttia, oli sitä sitten ikkunoilla tai itse lampuissa.

Valitse sopiva lämmitysmuoto, joka kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa. Hyvä lämmöneristys takaa sen, ettei kotia lämmitetä turhaan, kun lämpö karkaakin niin sanotusti harakoille. Jos asunnon ikkunat ovat laadukkaat ja energiaa säästävät, niin karmit vuotavat lämpöä lasiosia enemmän. Yksi suuri ikkuna on tällöin useampaa pientä energiataloudellisempi ratkaisu. Varmista, että ikkunat on asennettu asianmukaisesti eikä karmin ja seinän välissä tunnu merkittävää vetoa.

Yllättävätkin asiat voivat vaikuttaa kulutukseen. Esimerkiksi kodinkoneiden sijoitteluun kannattaa kiinnittää huomiota, sillä kylmälaite lämpöä tuottavan hellan välittömässä läheisyydessä johtaa helposti siihen, että energiaa menee hukkaan. Kuten valaisimienkin, myös koninkoneiden kohdalla lika laskee niiden käyttötehoa, joten kodin siisteys voi vaikuttaa yllättävän paljon kulutukseen. Kodinkoneiden putkien, tiivisteiden ja venttiilien puhtauteen kannattaakin aina silloin tällöin kiinnittää erityishuomiota juuri tästä syystä.

Kilpailuta sähkösopimuksesi

Sähkösopimus kannattaa ajoittain kilpailuttaa myös silloin, kun ei ole muuttamassa uuteen asuntoon. Silloin se kuitenkin on kätevintä, kun sopimus ollaan muutenkin siirtämässä uuteen paikkaan.  Tarjolla oleviin vaihtoehtoihin kannattaa tutustua kunnolla ja vertailla niitä. Tarkista, että sopimus vastaa sinun tarpeitasi ja ettet maksa turhaan ylimääräisiä palveluita tai ominaisuuksia.

Kilpailuttamisen jatkeena voit myös pyytää tarjouksia suoraan eri toimijoilta. Uusille asiakkaille voi monesti olla tarjolla määräaikaisesti tarjoushintaisia sopimuksia, joiden hinta nousee perustasolle vasta hieman myöhemmin. Sopivan sähkösopimuksen valitsemalla voi säästää kulutuksensa määrän mukaan merkittävästikin kuukausitasolla, eikä kilpailuttaminen maksa mitään – päinvastoin.

Tarkkaile ja vähennä sähkönkulutustasi

Voiko sähkön suhteen tinkiä vielä jostakin, kun olet jo kilpailuttanut sähkösopimuksesi mahdollisimman edulliseksi ja suosinut kodissasi lähtökohtaisesti energiatahokkaita ratkaisuja? Myös arjen valinnat voivat vaikuttaa laskusi loppusummaan. Kulutuksen vähentämiseksi kannattaa ensin tarkkailla omaa sähkölaskua ja selvittää, mihin sähköenergiaa tarkalleen ottaen kuluu. Tarkastelun jälkeen voit alkaa tekemään muutoksia, joilla saat sähkönkulutustasi pienemmäksi.

Yksi vahvistaa energianhallintaa on luoda rutiineja, jotka auttavat hallitsemaan sisustuksessa olevien laitteiden ja valaisimien kulutusta. Esimerkiksi voit asettaa huoneeseesi liiketunnistimen, joka sammuttaa kaikki laitteet automaattisesti poistumisen yhteydessä. Voit myös asentaa ohjelmoituja ajastimia, jotka sammuttavat laitteet tietyn ajan kuluessa niiden kytkeytymisestä.

Sähkölämmitys ja lämpimän veden osuus muodostavat jopa 70 prosenttia sähkön lämmityksen kulutuksesta ja 42 prosenttia asunnon koko kulutuksesta. Kukaan ei luonnollisesti halua palella kodissaan, mutta pohdi, olisiko lämpötilaa mahdollista laskea edes hieman laskeaksesi sähkökulutusta. Lämpötilan laskeminen jo yhdelläkin asteella laskee sähkönkulutusta kokonaiset viisi prosenttia.

Veden lämmityksestä voi koitua suuriakin piilokuluja. Niitä voi vähentää vaivattomasti välttelemällä pitkiä ja kuumia suihkuja ja pesemällä pyykkiä vain silloin kun oikeasti on tarve. Pyykkiä on myös kannattavaa pestä vain 40 asteessa silloin, kun se on pestäville tekstiileille riittävä pesulämpötila. Suihkuihin on saatavilla myös suihkupäitä, jotka on tarkoitettu säästämään vettä.

Myös asunnon koko vaikuttaa sen kustannuksiin

Kyllä, asunnon koko voi vaikuttaa merkittävästi asumiskustannuksiin. Pienemmässä asunnossa on yleensä vähemmän laskutettavia alueita ja näin ollen myös merkittävästi pienempi energiankulutus. Pienessä asunnossa on luonnollisesti myös usein vuokra- tai omistuskustannukset edullisempia verrattuna suurempaan asuntoon. Sopivan asunnon koko liittyy aiemmin mainittuun priorisointiin – jos asut yksin, pohdi kuinka monta huonetta todella tarvitset omaan käyttöösi.

Myös asumismuoto voi vaikuttaa asumiskustannuksiin merkittävästi. Omakotitalossa asuessa energiakulutus on tavallisesti kerrostaloa korkeampaa ja oheen tulevat erilaiset vesi- ja jätehuoltomaksut. Talvisin omakotitalon lämmitys saattaa käydä hyvinkin kalliiksi, erityisesti kun talo on suhteellisen kookas.

Yhteenvetona todettakoon, että asumiskustannuksissa voi säästää merkittävästi niin pienillä kuin suurillakin valinnoilla. Kyse on pääosin juuri omien prioriteettien määrittelystä – minkä kokoinen koti ja millä sijainnilla? Mistä asioista olet valmis tinkimään säästääksesi kuluissa? Kun hinnat ovat nousseet merkittävästi, saattaa olla syytä pohtia omia prioriteettejaan asumisen ja kulutuksen suhteen. Asuinalueen ja asumismuodon valinnalla kuukausittaiset kulut voivat laskea jo merkittävästi, mutta energiatehokkaita ratkaisuja voi tehdä paljon myös arjessaan.

 

Kirjoittanut Vieraskynä

 

Kuva Brick Pixabaystä

 

Related Posts