Kyseenalainen Bukowskis
Valkoisten kehysten ympäröimänä on ns. aito taideteos https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Malevich.black-square.jpg
Osakesijoittajat valittavat yhden promillen välityspalkkioista. Bukowskilla ostajan ja myyjän yhteenlasketut komissiot ovat noin 40 %, joitten päälle tulee kaikenlaisia posti-, vakuutus- ja tekijänoikeuskorvauksia. Palkkiot ovat kv:sti korkeat, vrt. Mitä näillä hirveillä palkkioilla sitten saa?
Vastaus: todella vähän ja huonoa palvelua. Bukowskin kaksi Suomen ex johtajaa on syytettyjen penkillä taideväärennöksistä. Kyse on erittäin vakavasta skandaalista.
Lisäksi sanaa syytetty on tässä yhteydessä kaikki syy korostaa. Puolustuksen asianajajana on itsekin vankilassa istunut Kari Uoti, jonka oletettavasti päällekäyvän puolustuksen jälkeen tuomioistuin ei tiedä, kuka maalasi esim. Mona Lisan. Kyseessä on kovin epämääräinen ala, niin epämääräinen, ettei sitä minun mielestäni voida sijoittamiseen liittää.
Ensinnäkin pitäisi olla tietysti selvää, että taiteessa on kyse pelkistä makuasioista, joitten mittaaminen rahassa on järjetöntä puuhaa. Edelleenkin väärennös-käsite saadaan hankalaksi. Uusien taideteosten osalta materiaalianalyysi ei mahdollista ajoittamista. Vanhojen töitten osalta riittää, jos käsissä on joku vanha työ, jota sitten aletaan väittää kuuluisan mestarin aikaansaannokseksi. Mestareilla nimittäin on signeeraamattomia töitä, joissa tosiaan on kokeiltu tekijälleen muutoin epätyypillisiä aiheita ja tekniikoita.
Lisäksi esim. Dali on jatkanut siitä, mihin suuret klassikot lopettivat. Eihän esim. Rembrandt ole kaikkea itse maalannut, vaan on maalauttanut oppilaillaan.
Dalin osalta olen itse ollut taidenäyttelyssä, jossa reilusti sanottiin useimpien tuhrujen olevan Dalin oppilaitten tekemiä mestarin ideoitten pohjalta, minkä näki myös satasissa pyörivissä hinnoissa. Lisäksi mukana oli yksi aito Dali satakertaisella hinnalla.
Oppilaitten töissä on se ongelma, että niitä on kovin helppo vuosikymmenten päästä myyskennellä aitoina Dalin töinä – eroa ei taatusti huomaa mistään
.
Mikäli Bukowskin oikeudenkäynti päätyy syytteiden hylkäämiseen, tulos on mahdollisimman huono. Kyseenalaisella maineella leimatut työt menettävät arvonsa, mutta jäävät kuitenkin markkinoille kummittelemaan.
FiWikipediassa on hyvä artikkeli aiheesta. Sen mukaan ”Alkuvuodesta 2012 asiantuntijat arvioivat, että jopa viidesosa vanhasta taiteesta, joka on Suomen markkinoilla on väärennettyä. [Boldaus JV] Ammattirikolliset ovat tulleet mukaan taidemarkkinoille. He saattavat kiristää ja uhkailla yksityishenkilöitä, jotta nämä eivät esimerkiksi ilmoittaisi väärennetystä taiteesta. [Tämä on toki omistajien omankin intressin mukaista, lisäys JV]
Risto Lohi keskusrikospoliisista sanoo viimeaikaisissa tutkinnoissa todetun, että väärennetyn taiteen reitit ovat muuttuneet kansainvälisemmiksi. Meille [Suomeen, JV] tulee Ruotsin kautta eurooppalaista taidetta ja Venäjältä venäläistä taidetta.”
Taide sijoituskohteena: strong avoid.
Taide huono sijoituskohde taloudellisesti
Tykkään kovasti taiteesta ja olen siitä kirjoittamalla aloittanut journalistin hommat, ja taidetta olen ostellut lompakon sallimissa rajoissa ilokseni. Mutta sijoituskohteena se on surkea kohde monestakin syystä.
Vain todella laadukkaat työt kasvattavat arvoaan, ja niiden kalastaminen on vaikeaa muuten kuin vankkojen vanhojen tekijöiden kohdalla. Väärennykset ovat riski, välityspalkkiot hirmuiset ja markkina äärettömän epälikvidi, makumieltymyksistä riippuvainen ja toimii vain kalleimpien töiden osalta. Kassavirtaa ei kerry, kalliit työt on vakuutettava jne.
Ainoa selkeä etu on se, että saat nauttia taiteesta. Ja se onkin minusta ainoa syy sitä ostaa – erittäin hyvä syy toki, mutta taloudelliselta kannalta taidesijoittaminen kannattaa unohtaa. Haastattelin aikanaan aiheesta ekonomisti Pekka Korpista, joka on tutkinut taidetta sijoituskohteena, ja hän oli tätä mieltä myös.
Minä nautin metsästä
Se on halpaa, vailla muotioikkuja ja välityspalkkiot ovat ainakin taidetta alempia ja on taidetta likvidimpää. Ei mikään kova kasvaja / arvonkorottaja, mutta se on minun uhrini estetiikan alttarille.
Hyvä vaihtoehto
Metsistä tykkään minäkin ja pikku läntti on sukutilasta vielä tallessa. Metsää tosin joutuu hoitamaan, mutta onko se huono vai hyvä puoli riippuu jokaisen mieltymyksistä ja viitseliäisyydestä. Muutamaa hehtaaria vielä hoitaa sielun ja ruumiin virkistykseksi…
Keräilytavaran kirot
Itse en koskaan sijoittaisi taiteeseen tai jalokiviin. Molemmat kuuluu minun mielestäni sarjaan keräilytavara. Jos kyse olisi pelkästään kauneudesta, niin laadukas jäljitelmäkin ajaisi tavoitellun estetiikan tarpeen. Taiteesta ja jalokivistä voidaan tehdä nykytekniikalla kohtalaisen helposti jäljennöksiä, joita ammattilainenkaan ei aidosta erota ilman lähempää tutkimusta.
Muutamat asiantuntijat arvottaa taiteen ja jalokivet mielensä mukaan. Aikojen saatossa muoti ja arvot muuttuu. Samoin keräilytavaran arvo. Keräilybisneksessä keräilijä harvoin kokoelmallaan tienaa. Välittäjät ovat se porukka, joka kerää voitot vetäen poskettomia välityspalkkioita. Monesti he vielä pyrkivät ohjailemaan sitä, milloin mikäkin asia on haluttua.
Suomessa on paljon taitavia kuvataiteilijoita, mutta harva heistä on päässyt arvostettujen galleriaisäntien ja taidevälittäjien suosioon. Vain sitä kautta saa näkyvyyttä ja lopulta arvostusta taiteelleen. Monella artistilla pinnalle pääsy ei ole taidosta kiinni, vaan suhteista ja imagon luomisesta. Tästä oli mielenkiintoinen artikkeli Suomen kuvalehdessä joku viikko takaperin.
Saatan ehkä silmääni kaunista taidetta ostaakin omaksi ilokseni ja käsityöläistaitoa tukeakseni, jos hinta on tolkullinen (minun tapauksessani maksimissaan muutama satanen). Sijoitusmielessä en moista hankkisi.
Keräilystä
Ja on hyvä tiedostaa, miten halpoja (esim. vain kymmeniä euroja) ovat 2000 v. vanhat kolikot, niitä on Välimeren alueella jäljellä vaikka kuinka paljon. Kaikki arviointikaan ei ole Bukowskin tasoista, tuo on laajaa kv. arviointia laajoista markkinoista https://en.wikipedia.org/wiki/Coin_collecting#Certification_services – luotettavampaa kuin joku (jopa aidon) Särestöniemen hinta.
Vanhojen kolikoiden näköispainoksia ei erota aidoista
Vanhoja rahoja keräilevät ovat huomanneet ongelman. Aitoa keräilykohdetta ei aina erota oikeasta. Olen itsekin törmännyt siihen että vanhoja antiikin aikaisia kultarahoja kaupitellaan erittäin edullisesti.
Täällä on hieman tietoa: http://www.oulunnumismaatikot.fi/vaarennokset.htm
Noita kuparisia, aitoja antiikin rahoja saattaa saada edullisesti, mutta harvinaisempien kohteiden ”aitous” voi olla tulkinnallisempi juttu.
Numismatiikasta
Tunnustan, etten aiheesta tiedä muuta kuin sen, että isoisäni antoi minulle -70-luvun alussa kolikoita (siis Suomessa käytettyjä) ja niitten joukossa on yksi, jota en mistään luettelosta ole löytänyt. Tässä saattaa olla yksi ongelma, kovin harvinaiselle ei ole hintaa. Linkissä puhutaan hopeakolikoista. Välimeren kultuuri tuntien, varmaan 2000 v. vanhoistakin voi väärennöksiä tehdä. Kuinka toimiva tuo arviointi mahtaa olla? https://en.wikipedia.org/wiki/Coin_collecting#Certification_services
Aiemmissa kommenteissa sivuttiin kait jo sitäkin, että iän ja elintason karttuessa roinaa kertyy keräämättäkin