LähiTapiola ja Säästöpankkiliitto kehoittavat nuoria hakemaan finanssialalle kesätöihin

   Finanssialalle haetaan kesätyöntekijöitä. ”Ajoissa on oltava liikkeellä! Ja aika on nyt!” patistaa tutkimuspäällikkö Tarja Kallonen Finanssialan Keskusliitosta. Vaikka tiukka taloustilanne koetteleekin finanssialan kesätyöpaikkoja, pitää suurin osa vakuutus-, rahoitus- ja pankkialan yrityksistä kesätyöntekijöidensä määrän ennallaan edelliskesään nähden.

”Meidän tavoitteemme on lisätä kesätyöntekijöiden määrää. Olemme osaltamme toteuttamassa hallituksen nuorisotakuuta, eli tarjoamme työpaikkoja erityisesti valmistuneille nuorille”, kertoo apulaisjohtaja Hilkka Malinen LähiTapiolasta. ”Jonkun verran toki otetaan myös niitä, joilla opinnot ovat vielä kesken.”

LähiTapiolassa kesätyöhaku on ollut käynnissä jo tammikuusta lähtien, ja hakemuksia on tullut useita satoja. Säästöpankeissa haku on vasta käynnistymässä. ”Kesätyöt ovat hyvä mahdollisuus katsastaa tulevaisuuden työpaikkoja ja työntekijöitä puolin ja toisin”, sanoo Säästöpankkiliiton henkilöstöjohtaja Eeva Malmi. ”Alalle tarvitaan osaavaa työvoimaa, ja kesätyöt ovat paras konsti hakeutua töihin”, komppaa FK:n Tarja Kallonen.

Tänä vuonna finanssialalla on todennäköisesti tarjolla jonkin verran vähemmän kesätyöpaikkoja kuin edelliskesänä. Kesätyöntekijäarsenaaliaan lisää vain kolmisen prosenttia alan yrityksistä, kun kuutisen prosenttia vähentää kesätyöntekijöiden palkkausta. Haussa on silti kolmisentuhatta työpaikkaa.

Nuorennusleikkaus on tulossa

Nuorilla finanssialalle pyrkivillä opiskelijoilla on lähivuosina iskun paikka. Pankeissa ja vakuutusyhtiöissä työskentelevien ikäjakauma muistuttaa kaksikyttyräistä kamelia. 27–37-vuotiaiden työntekijöiden kohdalla tilastoissa on ensimmäinen kyttyrä, sen sijaan todellinen patti lähestyy kovaa vauhtia eläkeikää. Pankkien ja vakuutusyhtiöiden työntekijöistä useampi kuin joka viides työntekijä on yli 55-vuotias.

 
 
 Finanssialan ikäjakauma
Finanssialan ikäjakauma vuonna 2011
 

 
Kahden ikäkyttyrän välissä on tyhjää tilaa: 90-luvun pankkikriisin jälkeen alalle ei palkattu juurikaan uusia työntekijöitä. Tämän vuoksi 70-luvulla syntyneitä on pankkien ja vakuutusyhtiöiden palveluksessa suhteellisen vähän. Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle ala tarvitsee uutta työvoimaa.
 
Kesätöiden kautta kynsiään pääsee näyttämään pomoille, jotka ovat muutaman vuoden päästä rekrytointipäätösten edessä. ”Joillekin kesätyöntekijöille on tarjolla tuntitöitä kesäpestin jälkeenkin, kun perehdytys on jo kesällä hoidettu”, sanoo LähiTapiolan Malinen.

Related Posts