Lainhuuto

 

Vrt. myös.

Lainhuudatus on vanha mutta yhä käytössä oleva termi, jolla tarkoitetaan maanomistuksen kirjaamista. As.oy pitää osakkaistaan kirjaa, mutta maanomistukset kirjaa Maanmittauslaitos.

Kiinteistön ostajalle annetaan aiheesta kaksi neuvoa. Kaupantekotilaisuuteen pitää saada mahdollisimman tuore rasitustodistus sen tarkistamiseksi, ettei myyjä ole viime hetkessä hakenut kiinteistölle kiinnitystä. Vastaavasti kaupanteon jälkeen ostajan tulisi mahdollisimman nopeasti kirjauttaa oma omistuksensa, ettei myyjä kaupan jälkeen vanhojen rekisteritietojen avulla kiinnittäisi jo myymäänsä kiinteistöä. En totta puhuen tiedä, kuinka paljon tällaisia väärinkäytöstapauksia on ollut, mutta tällaisia neuvoja annetaan.

Siinä oli teoriaa, mutta entä käytäntö? Ostin halvalla pienen kiinteistön alkukesästä. Kaupantekotilaisuudessa oli LKV:n hankkima tuote rasitustodistus. Seuraavana päivänä esitin tarvittavat paperit Maanmittauslaitokselle omistukseni kirjaamista varten. Kului päivälleen kaksi kuukautta, jonka jälkeen V-S:n maanmittaustoimisto tiedotti, että kirjaamishakemukseni on vastaanotettu ja se on vireillä.

Tästä menestyksestä rohkaistuneenaangrytein Satakunnan suuntaan toisen hakemuksen, jossa vanhemmiltani perimäni pieni tila merkittäisiin omistukseeni. Tällä asialla ei ymmärrettävästi ollut minun kannaltani kiirettä, mutta vastaava vastaus tuli parissa päivässä.

Ikävästi tuntuu siltä, että Maanmittauslaitos on Turussa ollut lomilla kaksi kuukautta. Ko. aikana esim. vanhan talon ostaja ei voi saada kiinteistöä panttaamalla remonttilainaa, mikä lienee käytännössä olennaisin ongelma – eikä myyjän vilpillisyys. Asiassa on kuitenkin lisääkin kummallista.

Ensinnäkin on huolestuttavaa se kasvava trendi, että viranomaiset ovat lomalla ja viranomaistoiminta lakkautettu käytännössä loman ajaksi. Miltä tuntuisi esim. pelastuslaitoksen parin kuukauden loma?

Toiseksi tämäkin ”palvelu” on viimeisen päälle maksullista. Maksu lienee yhtä kirjainnäppäimen näpäytystä kohti noin 10 euroa. Tälläkään palkkiolla ei ole varaa olla kesällä töissä. Onko maksu liian pieni vai onko vikaa työn organisoinnissa?

Lopuksi: aiemmin mainitsemastani ELY-keskuksen toiminnasta on mainio esimerkki linkissä.     

Related Posts