Lama keinot keksii

Talouden epävarmuus näkyy kaupassa. Kuluttaja ei nosta koppaansa enää yhtä paljon tarvikkeita kuin aiemmin. Miten elintarvikkeita tekevät yhtiöt reagoivat tähän? Manipuloivat pakkauskokoja.
Esimerkiksi Kraft on pienentänyt joidenkin suklaapatukoiden kokoa. Samalla hinta pienenee, mutta ei samassa suhteessa kuin suklaan määrä. Toisinaan hinnat ovat pysyneet samana vaikka sisältö olisi keventynyt.
Suklaavalmistaja Hershey on ollut Kraftin kanssa samoilla linjoilla.
Idea on tuottajan kannalta erinomainen. Näin kannattavuus pysyy entistä parempana. Volyymi väliaikaisesti alenee, mutta myös markkina-aseman suojelu on tärkeää. Asiakkaat saadaan pidettyä tutussa merkissä eivätkä he siirry kaupan omien, samalla halvempien, tuotteiden pariin.
Vastaavasti Coca-Cola lanseerasi 222 ml:n minitölkin. Tuolla määrällä tuskin jano lähtee, mutta pienellä rahalla saadaan kuluttajat pidettyä maailman arvokkaimmassa brändissä kiinni. Kuluttajat tottuvat tuttuihin ja turvallisiin nautintoihin. Lompakon lihotessa yhtiötkin saavat suuremman siivun kulutuksen kasvaessa.
Yleensä sanotaan, että iso yritys on hidas liikkeissään. Edellämainitut yhtiöt ovat kuitenkin jättejä omilla toimialoillaan. Menestyvätkin yhtiöt voivat jääräpäisellä toiminnalla sahata omaa oksaansa. Parhaana esimerkkinä valtion syliin kaatunut ja sijoittajien rahat vienyt General Motors. Oli talous hyvässä tai huonossa suhdannevaiheessa, sijoittajan kannattaa suosia ketteriä, muutoksiin nopeasti reagoivia yhtiöitä.
 
Lähteet: BusinessWeek ja Euromonitor

Related Posts

Salkun rakenne

Oman salkun analysointityökalu

Analysoi salkkusi
 
Tein työkalun portfolion analysointiin ja uudelleentasapainottamiseen.

Kaikki käsitellään vain selaimessasi, eikä sitä tallenneta mihinkään.

https://my-portfolio-analyzer.lovable.app/

Valitse kieli oikeasta yläkulmasta

Tuo portfoliosi Excel-muodossa (huomioi osaketunnusten loppuosat, joita tarvitaan

Sijoittaminen

SpaceX ja passiivisten markkina-arvopainotteisten sijoitusrahastojen ongelma

Helsinki Capital Partnersin uutiskirjeessä lausutaan:

”Kun näin suuren markkina-arvon yhtiö (esim. SpaceX) lisätään pääindekseihin, se laukaisee markkinoilla ketjureaktion. Passiiviset indeksirahastot ovat sääntöjensä puitteissa pakotettuja ostamaan kyseistä

Talous Yhteiskunta

Persianlahdella rauha harvinaisen kaukana

Markkinat saivat maanantaina taas muistutuksen Persianlahden kriisin todellisesta tilasta propagandasta siivottuna. Brent-futuurit pomppasivat päälle viisi prosenttia, kun Israel ja Iran vaihtoivat ohjusiskuja huolimatta Donald Trumpin vakuutteluista neuvottelujen